perjantai 25. lokakuuta 2013

Toiset tasa-arvoisempia kuin toiset...

Aamulehden uutisen mukaan Suomi on maailman paras paikka naiselle elää. Suomi onkin BBC:n artikkelin mukaan sangen edistyksellinen useilla mittareilla. Täällä naisten hyvinvointiin panostetaan.

Pengoin hieman tuota sivustoa, ja keskityn tässä terveyteen. Kyseinen artikkeli nimittäin puhuu "Gender gap"-ilmiöstä. Korostan vielä Euroopan tilannetta.
Yksi terveysmittareista on "Health and survival", jossa mitataan tasa-arvoisuutta. Kiinnittäkää huomiota siihen, miten feminismin mallimaa Ruotsi on kartassa keltaisella - siis toiseksi huonompana - kun taas Venäjä on vaalean vihreällä. Asiaan saa valoa hieman, kun katsoo esimerkiksi eliniän odotetta.

Suomessa miehet kuolevat keskimäärin kuusi vuotta  aiemmin kuin naiset. Venäjällä ero on peräti 12 vuotta, kun taas Kanadassa ja Ruotsissa (joissa tilaston mukaan on kehno tasa-arvo, uskoo ken tahtoo) ero on vain neljä vuotta. Ranskassa ero on 7 vuotta, joten se pärjää tässä hyvin.

Minä mietin vaan, että kun tämä on nyt saatu jo käännettyä selkeästi siihen, että naisten elämänlaatua näiden mittarien mukaan voidaan parantaa sillä, että miehet laitetaan kuolemaan nuorena (vrt. Venäjä), niin miksi enää puhutaan "tasa-arvosta"? Ja miksi siinä puhutaan "gender gap"-ilmiön vähäisyydestä, kun tosiasiassa mittareissa on osittain kyse siitä, että *suurempi* gäppi on parempi?

Elämme kummallisessa maailmassa, kun minun täytyy jotenkin erikseen sanoa, että kannatan kyllä tasa-arvoa, mutta kun tämä ei ole sitä. Tämä on feminismiä, eikä sillä ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa.

10 kommenttia:

Tapio Peltonen kirjoitti...

Jos tämä olisi feminismiä, kukaan ei tunnustautuisi feminismin kannattajaksi.

Käytät feminismiä täysin tarpeettomasti haukkumasanana, samaan tapaan kuin vasemmistossa on tapana käyttää sanaa uusliberalismi. Feminismi liikkeenä (noin keskimäärin ja yleensä ottaen ja pahimmat hörhöt poislukien) tähtää tasa-arvoon, ei naisten ylivaltaan.

Unknown kirjoitti...

Jostain kumman syystä en kuitenkaan koskaan ole kuullut feministien ottavan kantaa miesten tasa-arvo-ongelmiin, jotka nyky-Suomessa ovat eittämättä pahempia kuin naisten (alhaisempi elinikä, pakkotyö asevelvollisuuden muodossa, huono asema huoltajuuskiistoissa, huonompi koulutus, jne.). Feministit ajavat naisten etua vaikka sitten miesten kustannuksella.

Tiedemies kirjoitti...

Ei pidä paikkaansa. Feminismi ei ole tasa-arvoliike, vaan naisten etujen ajamista. Feministit ja pro-feministit pelaavat jatkuvasti kaksilla korteilla: Kun tällainen juttu käy ilmi, niin väitetään että ei pidä paikkaansa, feminismi on tasa-arvoa. Kuitenkin kun kysytään, miksi ihmeessä femnistit eivät sitten aja tasa-arvoa esimerkiksi huoltajuuspäätöksiin, kodittomuuteen, itsemurhiin, elinikään, terveydenhuollon kustannuksiin, jne, niin vastaus on aina, että ei se ole feministien ongelma tai että ne ovat miesten oma syy.

Ja kuitenkin feministien mielestä se sitten on ongelma, että naiset hakeutuvat aloille joista saa huonompaa palkkaa, että naiset tekevät vähemmän työtunteja ja hakeutuvat samoilla aloillakin heikommin palkattuihin töihin.

Tiedemies kirjoitti...

Korostaisin vielä sitä, että feminismi ei edes ole naisten etujen ajamista kokonaisuutena, vaan se on ylemmän keskiluokan naisten rent-seeking-koneisto. Sen "solidaarisuus" muiden maiden naisten asemaa kohtaan rajoittuu lähinnä näiden sorron käyttämiseen keppihevosena sille, että miesten tasa-arvopyrkimykset voidaan mitätöidä.

Feminismin metodologiaan kuuluu tilastojen "luova" tulkinta, niiden sovittaminen näitä eturyhmäpyrkimyksiä palvelevaan muotoon. Hyvänä esimerkkinä nämä "naisen euro on 80 senttiä"- jutut, jotka nousevat esiin kuin torakat, vaikka todellisuus on ihan muuta. Työtuntien, yritysten, toimialojen jne huomioonottamisen jälkeen sukupuolen vaikutus palkkaan on melkein nolla, naisille positiivinen.

Kumitonttu kirjoitti...

Tuo kartasto näytti jotenkin ilmaston lämpenemiseltä.

Jukka Aakula kirjoitti...

+Tapio Peltonen:

Feminismi liikkeenä (noin keskimäärin ja yleensä ottaen ja pahimmat hörhöt poislukien) tähtää tasa-arvoon, ei naisten ylivaltaan

Mitään perustelua ei tuossa tekstissäsi ollut.

Jos tämä olisi feminismiä, kukaan ei tunnustautuisi feminismin kannattajaksi.

Tottakai tunustautuu - he vain kieltävät tuon tosiasiian että feminismi on miesvihaa.

Tiedemies kirjoitti...

Olen niin monta feminististä valetta nähnyt toistettavan ja mustaa selitettävän valkoiseksi etten oikein näe mitään pointtia kiistellä asiasta.

Jos joku haluaisi ajaa aitoa tasa-arvoa, niin silloin luovuttaisiin tästä sukupuoleen viittaavasta termistä. Halu pitää siitä kiinni on osoitus miesvihasta, etenkin maissa joissa "tasa-arvona" pidetään tämänkaltaisia tilastoja. Kuten Suomessa.

Jukka Aakula kirjoitti...

On niin monta muuta teoriaa selittää feminismiä kuin ihmisten halu tasa-arvoon.

Tämä on uskomatonta bullshittiä:

"Jos tämä olisi feminismiä, kukaan ei tunnustautuisi feminismin kannattajaksi." ja osoittaa väitteen esittäjän joko valehtelevan tai olevan täysin tietämätön esimerkiksi aatehistoriasta tai taloustieteestä.

Parempi selittävä teoria feminismin kannatukselle on sekä marksilaisuuden että mainstream taloustieteen teoria siitä, että ihminen valitsee ideologiansa siten, että se palvelee hänen omaa etuaan.

Ei liene sattumaa, että oli paljon enemmän valkoisia kuin mustia, jotka kannattivat apartheidia. Toki oli myös mustia ja varsinkin värillisiä jotka kannattivat apartheidia erilaisista syistä.

Ihmisiä, jotka hyötyivät yksillöinä esimerkiksi taloudellisesti siitä, että alistuivat oman kunniansa menettäen valkoisten lakeijoiksi.

Osa miehistäkin kannattaa feminismiä. He ovat uskotelleet itselleenkin, että feminismi on hieno juttu. Muiden pettäminen alkaa yleensä itsensä pettämisestä. Itsensä pettäminen voi joskus olla taloudellisesti kannattavaa.

Unknown kirjoitti...

Nyt on kyllä käsitteiden taustat pahasti hukassa. Jos jätetään itseään joksikin haukkuvat yksilöt huomiotta, niin:

Feminismi (naisliike) tähtää naisten tasa-arvoon. Poistamaan siis yhteiskunnasta naisiin kohdistuvia epäkohtia. Tämän ei pitäisi tarkoittaa lähtökohtaisesti miesten aseman heikentämistä. Sillä ei terminä tai liikkeenä ole suoraan yhtään mitään tekemistä miesvihan tai miesten tasa-arvon polkemisena.

Vertaa: Autoliitto on autoilijaliike, mutta ei sen tehtävänä ole polkea pyöräilijöitä suohon (sen alaosasto kyllä onnistui pikku "jäynällään" tähän suuntaan aiheuttamaan paljon mielipahaa).

Tai vertaa Yhdysvaltojen poliittiseen tilanteeseen: ei konservatiivien päätehtvää ole ajaa liberaaleja suohon. Heidän tehtävä on harjoittaa oman arvojensa mukaista politiikkaa. Vihaamisvastakkainasettelu syntyy, koska merkittäviä puolueita on vain kaksi ja niiden arvonäkemykset eroavat juuri sopivasti toisistaan.

Jos siis olisi olemassa kolmas sukupuoli, ongelmaa tuskin olisi. Jos meillä olisi miesliike, naisliike ja alienliike, niin olisi helpompaa ymmärtää niiden ajavansa oman ryhmän etua ilman toisten ryhmien polkemista/vihaamista. Tasa-arvoon päästäkseen kun ei kenekään tarvitse luopua jo saavuttamistaan eduista. Jälleen, vertaa: ei ahtaajien liiton TES vie mitään pois paperimiesten liiton TES:ltä

Todellinen tasa-arvon ajajan tulisi siis kuulua sekä nais- että miesliikkeeseen (tai vaihtoehtoisesti ei kumpaakaan). Itse (miehenä) kuulun molempien kannattajaksi, koska molempien osapuolten kohtelussa on parantamisen varaa ja siksi näen liikkeiden olemassaololle perustelun.

Ikävää, että käytännössä äänekäs osajoukko feministeistä ovat saaneet aikaan tälläisen ajatusmaailman, että feminismi liikkeenä tähtäisi miesten aseman heikentämiseen tai miesliikkeen kieltämiseen. Etenkin kun siitä on seurannut tälläinen vihan vastakkainasettelu. Ilmiö on erittäin vakava ja laaja, minkä takia olisi ensiarvoisen tärkeää poistaa tämä vastakkainasettelu sivistyksellä.

Miesviha ja naisviha ovat molemmat muuten sovinismia.

Tiedemies kirjoitti...

Autoliitto on hyvä esimerkki. Autoilijoiden etujärjestöhän vaati taannoin polkupyörille lisämaksuja. Aivan samaan tapaan feministit kannattavat sitä että naisten terveyteen panostetaan enemmän jotta miehet kuolisivat nuorempana.