maanantai 7. lokakuuta 2013

Pitkä Juoksu 2, vol III

Yritin uudelleen sunnuntaina juosta samaa kymppiä. Tällä kertaa pääsin hieman pidemälle ennen kivun tuloa. Venytin reittä ja kävelin hetken ennen matkan jatkamista. Kipu poistui aina muutamaksi minuutiksi, mutta jouduin välillä pysähtymään. Torstaina en neljän kilometrin intervallilenkillä tuntenut kipua lainkaan, vaikka juoksin välillä hyvinkin kovaa (ja välillä hiljempaa).

Löysin joitakin venyttelyohjeita, ja lisäksi kuulin että on olemassa jonkinlainen rulla, jolla näitä jänteitä ja lihaskalvoja tulisi käsitellä. Hierojaa, tukipohjallisia jne näin suositeltavan, samoin kuin paljasjalkajuoksua. Kaikkia näistä tulen jollakin tasolla kokeilemaan, koska haluan jalan kuntoon. Seuraavaan kisaan on 9 viikkoa aikaa, ja harjoittelukilometrien huippu pitäisi ajoittaa muutamaa viikkoa aiemmaksi. Jos en nyt pysty juoksemaan kuin alle 20 kilometriä viikossa, tulee juoksu olemaan aika ankeaa. Vaikka saisin siis polven kuntoon. Jos taas en saa sitä kuntoon, niin en aio kyllä runnoa kroppaa rikki. Sen pitäisi kestää hyvällä huolenpidolla vielä nelisenkymmentä vuotta, ehkä vähän ylikin.

Keskityn toistaiseksi siis nopeuden lisäämiseen. Toivoen ettei polvi siitä pahastu.

Ostin viime viikolla ilmapistoolin, ja harjoittelimme poikien kanssa ampumista viikonloppuna. Vanhempi poika on luonnonlahjakkuus, ampuu pistoolilla paremmin kuin kukaan muu meidän perheestämme. Maalitaulujen lisäksi ammuskelimme tölkkejä ja limsapulloja. Muovisesta puolentoistalitran pullosta - edes ohuesta - ilmapistoolin ammus ei mene läpi kun pullo on täytetty vedellä. Alumiinitölkistä sensijaan menee, samoin kuin omenasta.

2 kommenttia:

Teemu Rovio kirjoitti...

http://saveyourself.ca/articles/unstretchables.php

Se rulla on about ainoa tapa käsitellä peitinkalvoja. Rullan käyttö sattuu ihan tarpeeksi. Sadistinen hieroja voi yrittää hieroa peitinkalvoja, mutta se tuntuu samalta kuin "kuikkarikisa".

Suosittelen vaahtorullan käyttöä, itse uskon sen edistävän palautumista. (Tosin minusta tuntuu, että venyttelykin auttaa, joten uskon kaikennäköiseen huuhaahan.)

http://www.amazon.co.uk/The-Great-Foam-Roller-Handbook/dp/0973126264/

Unknown kirjoitti...

Jos paljain jaloin tai minimalistitossuilla juoksua kokeilet niin alota todella lyhyillä lenkeillä ja varovasti.

Itellä oli toista kuukautta pohkeet jumissa kun vaihdoin lenkkareista ohutpohjaisiin sandaaleihin. Nyt on joitain satoja kilometrejä takana ja en enää lenkkareihin vaihtais. Omalla kohdalla ongelmana oli varpaan kynnet jotka kärsi aina pidemmillä lenkeillä.