sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Pitkä Juoksu, Vol VIII.

Kävin hölköttelemässä Tampereen puolimaratonin tänään. Nettoajaksi sain 1:47:02 (lähtöviivalta maaliviivalle) ja bruttoaika oli reilu puoli minuuttia pidempi. Lähdössä oli aika härdelli. Puolivälissä olin vielä 1:42  aikataulussa, splitti oli hitusen alle 51 minuuttia. Luulin säästelleeni voimia - ja ihan sydäntä ja keuhkoja ajatellen niin olikin - mutta jalat olivat eri mieltä. Erityisesti takareidet tulivat 17 kilometrin kohdalla kummallisen jäykiksi, ja vaikka yritin puristaa alkavaa kipua vastaan, porukkaa alkoi soljua ohi. Arviolta parikymmentä juoksijaa ohitti minut viimeisellä neljällä kilometrillä.

Keskimääräinen syke oli 176. En oikein osaa arvioida onko se korkea. Vauhtilenkkejä olen pistellyt noin 180 sykkeillä, mutta toisaalta hitaillakin se on ollut 160 luokkaa, ja nyt oli kyse kuitenkin kisasta.

Voi olla sattumaa, että jalkojen jäykistyminen tuli juuri siinä kohtaa, mikä on ollut pidempien lenkkieni maksimipituus, siis noin 17 kilometriä. Tunne oli sentapainen, että lihakset olisivat todenneet että "nyt riittää". Mistään ylitsepääsemättömästä ilmiöstä ei ollut kyse, mutta kuten totesin, vauhti hidastui tuntuvasti. Minulla ei ollut juostessa mukana GPS:ää, joten en tiedä miten vauhdinjako tarkalleen meni, mutta tunne oli, että toisella puolikkaalla vauhti oli aluksi jopa ensimmäistä puolikasta kovempi .Voi siis olla, että nostin puoliksi tiedostamattani puolivälin kohdalla vauhtia liikaa niin, että väsymys tulikin sitten liian aikaisin. Spekuloida voi tietysti loputtomiin.

En ole lainkaan tyytymätön tulokseeni. Se oli ensimmäinen kerta kun juoksin näin pitkän matkan, mukaanlukien harjoituslenkkini. Ottaen huomioon, että vuosi takaperin en kyennyt juoksemaan kolmea kilometriä 20 minuutissa, ja nyt juoksin huomattavasti kovempaa 21 kilometriä, kuntoni on parantunut selvästi. Se on hyvin palkitsevaa.

Sensijaan se ei ole palkitsevaa että nyt, muutama tunti maaliintulon jälkeen polveni ovat erittäin kipeät...

2 kommenttia:

GM kirjoitti...

Varmaan tiesitkin, mutta juoksun nivelkivut ovat monissa tapauksissa sidoksissa kenkiin etenkin asfaltilla juostessa. Tuollaisilla matkoilla kenkien laatu on olennaisen tärkeää. Anna rahan palaa kunnolla.

Tiedemies kirjoitti...

Kengät ovat hyvät, en ole kokenut siitä ongelmaa. Luulen että syy on juoksun aikana kiristyneet takareiden lihakset ja siitä seurannut jänteiden kipeytyminen. Kipu on nimittäin polven oikealla puolella, ei polven "sisällä".