perjantai 30. marraskuuta 2012

Sananen Evoluutiosta, ja vähän muustakin.

Olen viime viikolla törmännyt muutamaankin viittaukseen evolutiivisten argumenttien käytöstä täysin erilaisissa yhteyksissä. Kaksi ajatusvirhettä nousi päällimmäisenä mieleen.

Ensin otan lähteen, jossa asiaa on käsitelty oikein. Lista evoluutiota koskevista harhaluuloista.

Harhaluulo, johon halusin kuitenkin kiinnittää huomiota se, että evoluutio on edistystä kohti jotakin parempaa. Tämän korollaarin tai kylkiäisenä esiintyy usein harhaluulo, että jokin eliö on kehittyneempi kuin jokin toinen, ja erityisesti, kehittyneisyyden mittarina on se, kuinka pitkään eliön esi-isät ovat pysyneet osapuilleen samanlaisina.

Evoluutio on siitä kurja sana, kuin myös sen suomenkielinen kömpelö vastine "kehitysoppi", että nämä sanat ikäänkuin houkuttelevat ajattelemaan kehitystä ja edistystä, jonkinlaisena marssina kohti ylivaltaa, ylemmyyttä, paremmuutta, jne. Tämä on kuitenkin paha virhe, koska evoluutio - tai siis oikeastaan luonnonvalinta on sitä, että "huonosti elinympäristöönsä soveltuvat eliöt" saavat vähemmän jälkeläisiä pitkällä aikavälillä. Tämä on kuitenkin osin kehämäinen määritelmä, koska parempi soveltuvuus ilmenee vain henkiinjäämisenä. Pitkän aikavälin todisteena "paremmuudesta" se tietenkin on aika vedenpitävä, mutta syy voi olla yksinkertainen, monimutkainen, banaali, jne, ja sitä ei voi suoraan päätellä henkiinjäämisestä.

Tästä vedetään usein sellainen johtopäätös, että jos jokin piirre pintapuolisesti ja "terveen järjen" perusteella vaikuttaisi haittaavan lisääntymismenestystä, tämä ikäänkuin todistaisi kyseisen piirteen ja erityisesti sen taustalla mahdollisesti olevan genotyypin "huonoksi". Klassisia vastaesimerkkejä kuitenkin on; vaalea iho altistaa auringon polttavuudelle ja ihosyövälle, mutta toisaalta tuottaa enemmän D-vitamiinia, joten se on sopeuma pohjoiseen ilmastoon. Sirppisoluanemia on vakava sairaus, mutta se suojelee malarialta. Jne. Esimerkiksi homoseksuaalisuuden "luonnottomuutta" on perusteltu tällä argumentilla. Ottamatta moraaliseen puoleen kantaa, tämä argumentti on typerä. Emme voi yksinkertaisesti tietää, onko homoseksuaalisuudella jokin muu vaikutus, jolla on esimerkiksi lähisukulaisten tai perheenjäsenten tms lisääntymismenestystä kasvattava vaikutus.

Toinen kummallinen käsitys on, että ihmisen evoluutio on pysähtynyt. Tämä on mitä kummallisin harha, koska itseasiassa aivan päinvastainen on totta. Valintapaine on toki lyhyellä aikavälillä se on vähäisempi (mistä johtuen ihmispopulaatio on kasvanut räjähdysmäisesti), mutta toisin kuin kuvitellaan, tämä ei vähennä vaan lisää pitkällä aikavälillä todennäköisyyttä sille, että nykyihmisten jälkeläisistä jotkut ovat radikaalisti erilaisia kuin nykyiset ihmiset.

Ihmiskunnan geenivarasto onkin monipuolistunut  viimeisen viiden tuhannen vuoden aikana radikaalisti. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että jos valintapaine jostain syystä muuttuisi radikaalisti - esimerkiksi jonkin luonnonkatastrofin (asteroiditörmäys, esimerkiksi) tai ympäristökatastrofin, tai vaikka ydintalven tms vuoksi, näissä variaatioissa saattaisi olla jotain sellaisia mutaatioita jotka muuttuneessa tilanteessa olisi eduksi. Tämä ei tietenkään tarkoita että sellainen valintapaineen lisääntyminen olisi mitään toivottavaa. Pikemminkin päinvastoin, geneettisen varianssin lisääntymisen voi ajatella olevan eräänlainen ihmiskunnan katastrofivakuutus.

Sivuhuomautuksena kommentti aiheeseen, joka toisinaan nousee pintaan kun näistä asioista puhutaan, eli eugeniikkaan. Sanalla on tavattoman huono kaiku, ja siitä puhuminen ilman värisevä-äänistä tuomitsevaa sävyä nähdään itsessään epäilyttävänä ja jonkinlaisena protonatsismina. Itse en pidä eugeniikkaa - merkityksessä "ihmisen rodunjalostus" - mielenkiintoisena sosiaalipoliittisesti, koska pitkäjänteisimmänkin sosiaalipolitiikan on sopeuduttava  teknis-taloudellisen ympäristön reunaehtoihin, ja nämä muuttuvat sukupolven aikana niin mittavasti, että eugeniikkaa voidaan tässä suhteessa pitää haihatteluna. En kuitenkaan näe sinänsä ongelmaa erilaisissa yksityisissä pyrkimyksissä, kuten erikoistuneet sukusolupankit tai yksityisten säätiöiden jakamat palkinnot tms. Niiden todellinen vaikutus lienee kuitenkin parhaassakin (tai pahimmassakin) tapauksessa vähäinen.

Asiaan ei varsinaisesti liity, mutta sitä tangenttina hipaisee kysymys tasoryhmistä ja lahjakkaampien koulutuksesta, jonka asian vieressä oli kädenvääntöä erään nimimerkin kanssa taannoin. En mene vääntöön sinänsä tässä. Itse olen kannattanut tasoryhmiä kouluihin ainakin matematiikkaan, koska osallistuin sellaisiin itse yläkouluikäisenä ja koin sen mielekkääksi. Törmäsin taannoin aihetta käsittelevään graduun, joka osoittautui melko heikoksi lähteeksi, joten en viittaa siihen sen enempää. Tämä sai minut pohtimaan kuitenkin näkemystäni ja huomasin olevani puhtaasti ennakkoluulojen varassa. Tällä hetkellä minulla ei ole varsinaisesti mitään vahvaa mielipidettä asiasta; intuitioni sanoo edelleen että tasoryhmillä on todennäköisesti positiivisia vaikutuksia, mutta niillä saattaa joillekin olla myös negatiivisia vaikutuksia ja näiden selvittäminen olisi tarpeellista. Uusimmassa Scientific American Mind:in numerossa käsiteltiin lahjakkuuden ja nerouden teemaa, mutta en ole vielä ehtinyt kampaamaan viitteitä tarkkaan. Populaarilehtien ongelmana on se, että niissä esitellään yleensä melko pitkälle meneviä johtopäätöksiä tuloksista jotka ovat tarkemmin tarkasteltuna selvästi heikompia evidenssiarvoltaan.

Täsmällisyyden - ja aiemman väännön välttämisen - nimissä totean, että se mitä tässä sanon perustuu edelleen pinnalliseen tarkasteluun ja saattaa sisältää virheitä ja hätäisiä tulkintoja. Asia siis vaatii selvittämistä. Yksi impressioni oli että lapset jotka hyppäävät jonkin luokka-asteen yli ja siirtyvät suoraan vaativampaan materiaaliin, pärjäävät myös myöhemmässä elämässään paremmin. Jos ymmärsin oikein, niin tämä pätee kun muu kyvykkyys vakioidaan, so. lahjakas lapsi joka pääsee käsiksi vaativampaan materiaaliin aiemmin, on myöhemmin elämässään myös esimerkiksi tyytyväisempi elämäänsä ja työhönsä. Tämä puhuisi (vain vähän epäsuorasti) tasoryhmien ja lahjakkaampien lasten luokkien puolesta ja homogeenista opetusta vastaan.

Kaksi poliittisesti korrektia huolenaihetta nostetaan tällaisissa asioissa yleensä pinnalle. Ensimmäinen on, että lapsia ei saisi "liian varhain jakaa hyviin ja huonoihin". Tämä argumentti on kummallinen jos sitä käytetään sitä vastaan, että vaativampaan materiaaliin kykenevä lapsi siirretään esimerkiksi vuotta ylemmäksi. Luokka-asteet ovat tällä hetkellä ikäryhmittäisiä; en kiistä etteikö jotain ongelmia voisi tulla liian heterogeenisten ikäryhmien suhteen, mutta omat ongelmansa tulevat myös siitä, jos lapset joutuvat alisuoriutumaan jotta eivät erottuisi joukosta. Tästä on ollut viimeaikoina juttua mediassa, pääosin Englannista, mutta käsittääkseni sama ilmiö on ollut esillä myös Suomessa.

Toinen argumentti, joka on tavallaan pätevä, mutta eri tavoin kuin sitä käytetään, on huoli siitä, että vanhemmat alkavat painostaa koulua siirtämään lapsia "vaativampiin" tai "parempiin" ryhmiin eräänlaisena statuskilpailuna. Tämä huolenaihe on mielekäs nostaa esille, mutta mielestäni se ei koske itse ilmiötä vaan on implementaation ongelma. Joissain kouluissa se ratkaistaan esimerkiksi niin, että ryhmien "tasokkuutta" ei kerrota vanhemmille. Tämä ratkaisu ei ole kovin toimiva, koska kyllä vanhemmat kykenevät tällaisen asian usein selvittämään tavalla tai toisella. Luokka-asteiden skippaus on yksi mahdollisuus, mutta sen ongelmana on että väline on hyvin karkea, vahvana puolena taas se, että siinä ei vanhempien painostuksella ole käytännössä paljoakaan sijaa. Erilaiset erityiskoulut tulevat tietenkin kyseeseen muuten, mutta niiden kohdalla vanhempien ambitiot pääsevät usein vaikuttamaan liiaksi.

Markkinaehtoisuutta voisi tarjota ratkaisuksi, mutta sen ongelmana on, että markkinaratkaisussa - siis jos koulu on maksullinen ja vanhemmat kilpailuttavat kouluja - kyse on kilpailusta vanhempien rahoista. Tähän liittyvästä tasapainotilasta olen kirjoittanut aiemminkin, mutten nyt mene siihen sen enempää. Realistinen malli se ei kuitenkaan Suomen oloihin ole.

Singaporessa käsittääkseni luokat järjestellään uudelleen joka vuosi ja ryhmätkin laitetaan uusiksi niin, että ne vastaavat käytännössä tasoryhmiä. Kilpailu on kovaa ja vanhemmat ovat valmiita tekemään kaikenlaisia kommervenkkejä saadakseen lapsensa ns. hyvään kouluun. Koulun hyvyydelle on erilaisia mittareita, mutta ehkä hieman kehämäisesti yksi tärkein kriteeri vanhemmille tuntuu olevan se, kuinka vaikea kouluun on päästä. En ole täysin varma prosessin stabiiliudesta. Poikani pääsi jonon ohi kouluunsa täällä, ja kommentteja tuli monelta naapurilta siitä, miten ko. koulu on "impressive". Koulu on kuitenkin täysin tavallinen; sinne vain on vaikea päästä koska se on keskeisellä paikalla tiheään asutulla alueella.


19 kommenttia:

/mek kirjoitti...

Tasoryhmillä on oman käsitykseni mukaan positiivisia vaikutuksia lahjakkaimmille ja negatiivisia keskitason ja sen alapuolen oppilaille.

Jos valinta tehdään kovin varhain, esim. jo ala-asteella niin lapsen syntymäpäivällä alkaa olla suuri vaikutus siihen katsotaanko hänen olevan lahjakas vai ei. Tutkimuksia aiheesta on tehty ainakin urheilun parissa jossa valintoja aletaan tehdä jo hyvin nuorena.

Kumitonttu kirjoitti...

evoluutio on edistystä kohti jotakin parempaa

Koska valtaosa evoluutiosta on haitallista, se ei jää eloon. Ne mitkä jäävät, ovat sitten eliön kannalta positiivista kehitystä.

Tiedemies kirjoitti...

"Oman käsitykseni mukaan" ei minulla tällä hetkellä perustu mihinkään dataan joka olisi selkeästi kvantitatiivista. Huonoa dataa ja huonoja johtopäätöksiä olen nähnyt, mutta en hyvää dataa ja hyvää analyysiä kumpaankaan suuntaan

Tomi kirjoitti...

KT, evoluutio voi olla haitallista tai neutraali ainoastaan silloin, jos populaation evoluutiota dominoi geneettinen ajautuminen.
Tätä voi tapahtua pienissä ja eristyneessä populaatiossa.
Suomalaisten geneettiset erikoispiirteet ovat syntyneet geneettisen ajautumisen seurauksena.

Kaikki adaptiivinen muutos on selviytymisen kannalta positiivista.
Luonnonvalinta on vastuussa adaptiivisesta muutoksesta.
Tietenkin liika sopeutuminen voi olla pitkällä aikavälillä pahasta. Nimittäin, jos ympäristö muuttuu rajusti, niin pitkälle erikoistunut laji ajautuu vaikeuksiin.

Tomi kirjoitti...

Ainakin minulla tasoryhmistä on käsitys, että sillä voi olla positiivisia vaikutuksia parhaimpiin, mutta negatiivisia vaikutuksia muihin.

Jos oppilas joutuu huonoimpaan tasoryhmään, hänelle voi tulla selväksi, että hän on huono tässä aineessa ja siihen ei kannata panostaa.

Tomi kirjoitti...

Muutama evoluution virhe tulkinta lisää.
Monesti ihmiset ajattelevat, että vertailtaessa kahta eliölajia voidaan sanoa kumpi on kehittyneempi. Tämä on virhe kummalakin lajilla tismalleen yhtä pitkät evoluutiohistoriat, joten kumpikin on yhtä kehittyneitä.

Yksi harhaluulo on, että evoluutio tuottaisi optimaalisen ratkaisun. Se ei tuota. Kukin lajin evoluutio historia pakottaa tuottamaan kompromisseja ja epätäydellisyyksiä.
Tämä johtuu siitä, että evoluutio ei voi aloittaa puhtaalta pöydältä vaan tulos on muokattava siitä mitä on.

H-baari kirjoitti...

Bakteeripopulaatioilla leikkiessä näkyy helposti miksi evoluutio ei ole "kehitystä", ota osa populaatiosta talteen ja muuta elinolosuhteita jonkin verran ja venaile tarpeeksi kauan ja voit nähdä uuden mutanttikannan menestyvän paremmin ja valtaavan lebensraumia, kutsutaan tätä vaikka populaatioksi B ja ensimmäista A:ksi, muuttelepa taas jonkin ajan kuluttua pöpöjen elinolosuhteita ja ennen pitkää mutatoituu kanta C joka on jossain mielessä optimaalisemmin sopeutunut,ota tästäkin näyte talteen. Pistä uudelle petri-levylle jotain ravintoliuosta ja jotain lämpötilaa, taas vähän eri, ja laita siihen otokset kaikista kolmesta eri kannasta ja huomaat etteipä ole välttämättä C- tai edes B-populaatio se joka päätyy niskanpäälle.

Mitä sitten tulee luonnollisuusargumentteihin niin ne ovat aina tyhmiä. Ei universumissa ole mitään "luonnotonta". Lähimmäksi järkevää sanan "luonnollinen" käyttöä on se kun sanotaan että ortonormitettu kanta on luonnollinen kanta vektoriavaruudelle.

Kiki Duracell kirjoitti...

Arvatkaapa miksi niitä negatiivisia vaikutuksia tasoryhmillä on niille keskitason ja sen alapuolelle jääville oppilaille? Siksi, kun ne lahjakkaimmat eivät ole omaa turhautumistaan lievittämässä sillä, että toimivat apuopettajina.

Luokallani ala-asteella oli tyttö, jolle matikka ei mennyt kaaliin edes silloin, kun opettaja selitti sitä 4. kerran. Tyttö pääsi matikasta läpi, kun aina 3. tai 4. toistokerran jälkeen minulla keitti ja menin ja selitin asian tytölle. Tätä luokassa liikkumista katsottiin läpi sormien, kun olin yli 9 keskiarvolla luokan paras oppilas.

Mutta auta armias, jos jäin kiinni siitä, että yritin hallita turhautumistani opiskelemalla omin päin eteenpäin ja tekemällä tehtäviä kirjasta kotiläksyjen vähentämiseksi. Opettaja pakotti pyyhkimään kaikki pois (tai siis kaiken siihen asti, kunnes opettajan huomio kääntyi muualle). Kaikkien piti edetä samaan tahtiin ja seurata opetusta.

Jostain syystä osaan selittää asioita niin, että ne menevät kaaliin sellaisillekin ihmisille, joilla ei ole minkäänlaista lahjakkuutta opittavana olevaan asiaan. Olen saanut jopa täysin ummikkosuomenkielisen äitini, jolla kielet eivät pysy millään yrittämisen määrällä päässä, muistamaan joitakin englannin kielioppisääntöjä selittämällä ne omalla tyylilläni. Mutta onko se oikein ja vastuullista käytöstä koulun taholta, että samalla kun lahjakkuuttani käytettiin helpottamaan opettajan työtä minut koulussa opetettiin inhoamaan ja välttämään matikkaa ja fysiikkaa juuri tasoryhmien puutteen vuoksi?

Kiki Duracell kirjoitti...

Ei se katsos ole niin kuin Tomi luulee, että ne heikoimmat huonoimpaan tasoryhmään joutuneina tekevät johtopäätöksen huonoudestaan ja panostuksen tuloksettomuudesta. Alemmasta tasoryhmästä voi aina työllä ja jonkin asian naksahtamisella kohdalleen nousta ylempään ryhmään, ja se motivoi yrittämään. Mutta oikeasti vaarassa tehdä johtopäätöksen huonoudestaan ja panostamisen tuloksettomuudesta ovat ne yleisesti lahjakkaimmat, joiden lahjakkuus esim. matikassa on esim. kielellistä lahjakkuutta heikompi mutta siltikin vielä keskitasoa parempi.

Sain lukuaineista jatkuvasti kymppejä lähes tekemättä mitään menestymiseni eteen. Edellisenä iltana ennen kokeita luin kokeisiin ja ala-asteella vielä tein kiltisti annetut läksytehtävät (paitsi lukuläksyt, kun muistin vastaukset tehtäviin jo tunnilta). Mutta matikan kokeista en ala-asteellakaan saanut koskaan 9+ parempaa, sillä kokeissa oli aina päässälaskuosio. Ymmärrän matemaattisia käsitteitä, mutten pysty käsittelemään lukuja muuten kuin visuaalisen prosessoinnin kautta. Työmuistini on numeroiden osalta todella heikko. Sen sijasta, että olisin sisuuntunut tekemään lujasti töitä matikan eteen, jotta saisin senkin osa-alueen vahvaksi, otin matikkaan fatalistisen asenteen: "Matikka nyt vaan on mun heikko kohtani, ei sille voi mitään. Tulevaisuudessa valitsen alan, jolla en tarvitse hirveästi matikkaa."

Lukioon asti ainoat seiskat todistuksessani ikinä olivat olleet ainaiset liikunnan ja käsitöiden seiskat motorisen kömpelyyteni takia. Mutta lukion pitkä matikka ja fysiikka (jotka valitsin varmuuden vuoksi, kun en tiennyt yhtään, mille alalle haluaisin ja siksi pidin ovea auki kaikkiin suuntiin) olivat järkytyksiä, sillä silloin sain elämäni ensimmäiset kutoset. Mutta siinä vaiheessa oli liian myöhäistä oppia tekemään tosissaan töitä niiden eteen. Ne vain vahvistivat päätöstäni vältellä matikkaa ja fysiikkaa tulevaisuudessa. Tein sen verran töitä, että joten kuten pärjäsin. Kurssia kohden oli aina 2 koetta ja toisella aina onnistuin paikkaamaan niin, etten saanut todistukseen 7 huonompaa. Siihen tyydyinkin, enkä panostanut matikkaan ja fysiikkaan yhtään enempää työtä kuin mitä oli ihan pakko. Enhän koskaan ollut oppinut, että kova työ jonkin epämiellyttävän ja vaikean eteen on palkitsevaa, kun aina olin päässyt joka aineessa liian helpolla. Ainoat asiat, joiden eteen tein oikeasti ylimääräistä työtä, olivat kielet ja se vain siksi, että tykkäsin niistä ja halusin oppia omin päin enemmän ja eteenpäin.

Ylioppilaskeväänä tarkoituksella "unohdin" teknillisten korkeakoulujen hakuajan olevan muita aikaisemmin, jotta myöhästyin hakuajasta eikä minun siten tarvinnut hakea niihin. Meillä kun kotona kävi käsky: hae jokaiseen kouluun, joka edes vähänkin jollakin tavalla vaikuttaa kiinnostavalta, oli se sitten mitä alaa tahansa. Johonkin kouluun oli pakko päästä, koulun tasolla ei niinkään ollut väliä vanhemmilleni. Äiti vähän herppasi "huolimattomuuttani", sillä eihän hän tiennyt sen olleen tahallista. Tai ehkä tiesikin, tyttärensä tuntien, mutta jätti saarnat vain yhteen huolimattomuussaarnaan, joita minulle silloin vielä diagnosoimattomana ADHD:na sateli jo muutenkin ja jotka menivät kuin vesi hanhen selästä.

En sano, että olisin nyt dippainssi, jos koulussa olisi ollut tasoryhmiä matikassa tai lahjakkaiden eriyttämistä jo ala-asteella. Mutta ainakaan en olisi oppinut sitä, että kova työ menestyksen eteen on jotakin, jota edellytetään kaikilta muilta paitsi minulta. En olisi oppinut, että aikuisten sanat "aina pitää yrittää parhaansa" olivat tyhjää sanahelinää, kun he eivät olisi käytöksellään todistaneet vastakkaista. Ei minulta koskaan vaadittu oikeasti parhaani yrittämistä koulussa pärjäämiseen. Menin siitä, mistä aita oli matalin, ja sain silti kymppejä. Tasoryhmissä ja entisajan oppikouluissa sentään annettiin haasteita. Peruskoulussa ainoat haasteet joita kohtasin opillisesti olivat painettuina sanakirjoihin. Haaste: englanniksi challenge.

Tomi kirjoitti...

Meillä oli yläasteella yhden tai kaksi vuotta tasoryhmät matematiikassa.
En niistä mitään hyötyä ollut haittaa paremminkin. En matikasta peruskoulussa pahemmin välittänyt, siitä siihen, että päästötodistuksessa oli sentään siitä ysi.

Lukiossa valitsin pitkän matematiikan ja se oli ihan lasten leikkiä. Sen helppous sai minut innostumaan matematiikasta. Suoritin lukiossa matematiikka yli kaksikymmentä kurssia. Yliopistossa opiskelin sivuaineena matematiikkaa laudaturin verran ja se oli edelleen lasten leikkiä. Nykyään harrastan matematiikkaa.

Matematiikka tuntui minusta vastenmieliseltä vain peruskoulussa ja erityisesti tasoryhmien aikaan.

Kenties peruskoulussa opetetaan matematiikkaa väärin. Siellä on paljon sanallisia tehtäviä, jotka ovat tuskaa lukihäiriöiselle. Sitten leikitään luvuilla suhteettoman paljon. Pitäisi siirtyä abstraktimpaan ja symbolipohjaiseen matematiikkaan paljon aikaisemmin. Samoin todistuspäättelyä tulisi opettaa aikaisemmin.

Tomi kirjoitti...

Pointtini edellisessä mokeluksessani se että peruskoulun matematiikka ei ole matematiikkaa. Se on laskentoa ja sanoilla leikkimistä, osittain myös piirustusharjoittelua (geometria).
siinä pärjääminen ei kerro oikeista matemaattisista kyvyistä paljoakaan.

Jos nyt jaetaan oppilaat tämän laskennon perusteella tasoryhmiin on vaarana, että tuhotaan joidenkin oikeasti matemaattisesti lahjakkaan kiinnostus matematiikkaan.

Sami Sundell kirjoitti...

Kaksi edellistä kommenttia (Tomin ja Kikin) sopivat melko hyvin alkuperäisen kirjoituksen tasokoeosioon - molemmissa muistellaan omaa kouluaikaa ja vedetään sen perusteella johtopäätöksiä tasoryhmien eduista ja haitoista. Yksittäisen oppilaan kokemukset, jotka kohdistuvat yksittäisiin opettajiin ja yksittäisiin kouluihin, eivät kuitenkaan kerro yhtään mitään sen paremmin tasokokeista kuin niiden vaikutuksesta yleiseen oppilaiden mielenmaisemaan.

Puheista päätellen niistä kokemuksista alkaa olla aikaa 20-30 vuotta, joten muistot ovat ehtineet kullastua moneen kertaan - omat kyvyt ovat kirkastuneet, opettajista tullut entistä pahrempia vainolaisia. Ja niin kummalliselta kuin se ehkä kuulostaakin, suomalainen peruskoulu on aika lailla eri eläin vuonna 2012 kuin se oli kultaisella 1980-luvulla.

Sivuhuomautuksena, Bloggerin captchat alkavat olla sitä luokkaa, että pikapuoliin meikäläinen paljastuu robotiksi.

Tomi kirjoitti...

SS en ollut koulussa 80-luvulla, kokemukseni on 90-luvulta.
Oma kouluni oli tyypillinen työläiskaupunginosan koulu, jossa oli paljon ongelmaoppilaita ja osa opettajista oli varsin leipääntyneitä.

Itse kritisoin vain oppiainetta, jota kutsutaan matematiikaksi. Peruskoulussa se on laskentoa, enkä näe sillä paljoa yhteistä matematiikan kanssa.

H-baari kirjoitti...

Hienoja horoskooppimainoksia noissa bannereissa muuten, tippuuko paljonkin fyrkkaa?

Tiedemies kirjoitti...

Noin euron verran kuussa.

Tomi kirjoitti...

TM, minusta tuntuu, että useassa asiassa mielipiteesi on oikeasti jyrkempi kuin annat näissä teksteissäsi kuvan.

Usein teksteissäsi kiertelet ja kaartelet. Minulle jää kuva, että välttelet mielipiteesi sanomista.

Tomi kirjoitti...

Ei ole paljoa. Olen siinä uskossa, että muotiblogaajista tienaa blogaamisella jonkin verran.

Kuinkahan he saavat rahaa.

antti kirjoitti...

Kiki Duracel kirjoitti:
Arvatkaapa miksi niitä negatiivisia vaikutuksia tasoryhmillä on niille keskitason ja sen alapuolelle jääville oppilaille? Siksi, kun ne lahjakkaimmat eivät ole omaa turhautumistaan lievittämässä sillä, että toimivat apuopettajina.

Itse ymmärrän koulun tarkoitukseksi paitsi sen, että siellä opitaan tietoja ja taitoja, myös sen, että siellä opitaan toimimaan yhdessä muiden kanssa. Koulussa on syytä tukea sitä, että oppilaat oppivat myös auttamaan toisiaan. Kokemuksesi omaehtoisen opiskelutahdin kieltämisestä kuulostaa kyllä ikävältä. Muistan itsekin, kuinka minua on joskus kielletty etenemästä omalla tavallani. Kyllähän se ketuttaa.

Tiedemies kirjoitti...

Useassa asiassa mielipiteeni on kyllä äärimmäinen, muttei kovin vahva. Minun on helppo muuttaa mielipidettäni jos tosiasiat puhuvat niitä vastaan.