torstai 8. syyskuuta 2011

Käsi, salaliitot ja epistemologia.

Nukkuminen on vaikeutunut viimeöinä. Kättä ei varsinaisesti särje, mutta sille ei vain löydy asentoa, jossa se ei häiritsisi. Asennot, joissa kyynärpäätä ei paina kivuliaasti, rasittavat olkapäätä tai estävät verenkiertoa.

Tuoreet kuvat kuun pinnasta ilmeisestikin sai taas vanhat salaliittoteoreetikot ulos luolistaan. Salaliittoteoria on hyvin suosittu tapa selittää asioita, merkittävä osa ihmisistä uskoo johonkin salaliittoon. Suosituimpia ovat JFK:n murha, 9/11 tornien romahdukset, Bilderberg-ryhmän "maailmanhallinta", Ilmasto"huijaus", ja kuulentojen väärennökset.

Alkuperäisten hippien suosikki oli tietysti Nixonin salaliitto, joka Watergaten kautta sai jonkinlaisen "vahvistuksen". Toisaalta, kuten myöhempien aikojen makkaratukkien ja hippien suurmies Terence McKenna toteaa, no-one is in control.

Salaliittoteorioiden perustavanlaatuinen ongelma on yleensä se, että niiden ylläpitämiseen ja salaamiseen vaadittava "informaatiogäppi" on kertaluokkia suurempi kuin ns tavanomaisen tulkinnan uskottavuusongelmat. Jos otamme esimerkiksi 9/11 salaliitot, ja tulkinnan, jonka mukaan tornit räjäytettiin, herää kysymys miksi niitä päin piti vielä lentää lentokoneella? Räjäyttäminen terroritekona olisi ollut paljon vähäriskisempi tempaus. Lisäksi jonkun Apollo-ohjelman miljardit dollarit ja sadat tuhannet miestyövuodet olisi varmaan voitu jättää käyttämättä, jos tavoitteena olisi kuvata studiossa valekuulentoja. Puhumattakaan siitä, että raketit ammuttiin kiertoradalle ja lehdistö oli todistamassa astronauttien paluuta maahan.

Sitä en tietenkään kiistä, etteivätkö kuulennot olisi olleet PR-tempaus, monessa mielessä maailmanhistorian kallein sellainen (ehkä Irakin sodan jälkeen).

18 kommenttia:

H-Baari kirjoitti...

Älä unohda Rosalie Bertellin teorioita. Rouva on Suomeenkin joskus kutsuttu vastustamaan ydinvoimaa ja on ollut Euroopan parliamentissa asiantuntijatodistelemassa milloin mistäkin jonkun poliitikon kutsumana. Bertellin mukaan mm. on melko selvää että ydinkokeet aiheuttavat AIDS:ia
http://www.ratical.org/radiation/inetSeries/RB89.html
Bertell sanojensa mukaan on myös kehittänyt "EM-hoitoja" jotka tehoavat niin syöpiin, AIDSiin ja antibiooteille resistentteihin bakteeri- ja viruskantoihin, mutta big pharma ilmeisesti suppressoi pahuuttaan tämän peläten tappioita tuottoihinsa.
http://www.internationalpeaceandconflict.org/profile/DrRosalieBertell
Youtube on myös puolillaan videoita joissa Bertell todistelee milloin chemtraileista tai HAARP:in aiheuttamista maanjäristyksistä.
Tällaisia niistä punavihreiden "riippumattomista kansainvälisistä huippuasiantuntijoista" löytyy. Malaskan Penttikin näemmä jonkin ylistävän kirja-arvostelun hesariin joskus pukannut.
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Ydinteknologianpime%C3%A4+puoliRosalie+Bertell+n%C3%A4ytt%C3%A4%C3%A4+bisneksenja+terveyden+ristiriidan/910802065

Tiedemies kirjoitti...

Sivuutin tässä tarkoituksella yksittäiset hullut ja otin vain joitain melko suosittuja. JFK:n tapaus lienee suosituin, sillä 75% amerikkalaisista uskoo, ettei Oswald toiminut yksin. 9/11-salaliittoon uskoo joku 15 prosenttia, ja ilmastonmuutoskysymyksessä luvut lienevät jotain 50/50. Kuulentosalaliiton luvuista en tiedä mitään.

Chemtrailit ovat myös lataamokamaa.

Tähän olisi voinut listata myös karppaajat, statiinien vastustajat, rokoteskeptikot jne, jos kohta näissä kaikissa on paitsi ns lataamotason salaliittoja, myös ihan validia erimielisyyttä tiettyjen viranomaisten kantojen suhteen. Niinkuin varmaan on kaikissa noissa, kuulentoja ja 9/11 salaliittoja lukuunottamatta.

Ihmisen mieli on hassu, koska salaliitto on epistemologisesti ajateltuna erittäin epäuskottava selitys. Se kuitenkin vetoaa ihmisten epäluuloihin ja epävarmuuteen tavalla, joka saa ns. normaalin järjenkäytön nyrjähtämään.

Tiedemies kirjoitti...

Hyvän kokoelman uskomuksista, jotka ovat lähinnä lääkityksellä hoidettavissa, voi löytää Janssonin blogista.

H-Baari kirjoitti...

Jeps, on varmasti totta ettei Bertellin jorinat kuulu näihin levinneisimpiin "teorioihin". Pelkäksi yksittäiseksi hulluksi nimittäminen osuu silti ehkä hieman harhaan, sen verta usein kyseinen rouva on päässyt ns. "vallan saleihin" esiintymään.
http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//TEXT+REPORT+A4-1999-0005+0+DOC+XML+V0//FI Siinä esimerkki Bertellin käytöstä asiantuntijana meppitasolla.
http://www.europarl.europa.eu/press/sdp/backg/en/1998/b980209.htm
"Ms Rosalie BERTELL, from Toronto (Canada), is one of the best-informed experts about HAARP (the High Frequency Active Auroral Research Programme), a programme which has been developed by the US military."

Tiedemies kirjoitti...

Joskus hullut saavat kuulijoita oudoissa paikoissa.

IDA kirjoitti...

Ilmastonmuutos on äärimmäisen ärsyttävä asia. Se muuttuu niin helposti valtapolitiikaksi, jolla ei ole mitään tekemistä luonnonsuojelun kanssa, että ei tosikaan.

Omasta mielestäni pitäisi vain nöyrän sinnikkäästi keskittyä paikalliseen luonnonsuojeluun. Sille joka hakee apuja kansainvälisiltä järjestöiltä - salaliittoja ne kaikki on :D - voisi antaa sakot ja laittaa rahat rahastoon, jolla ostetaan vaikka metsää.

Evojeesus kirjoitti...

Mitä patologista karppaamisessa ja statiinien vastustamisessa on? Toki paleo-ruokavalio on parempi kuin liiallisuuksiin vedetty karppaus mutta statiinien sivuvaikutukset ovat vakavat ja niiden vaikutus kuolleisuuteen kai lähinnä olematon, joten missä vastustuksen ongelma??

Juha kirjoitti...

Ensin:

Ihmisen mieli on hassu, koska salaliitto on epistemologisesti ajateltuna erittäin epäuskottava selitys. Se kuitenkin vetoaa ihmisten epäluuloihin ja epävarmuuteen tavalla, joka saa ns. normaalin järjenkäytön nyrjähtämään.

Sitten kuitenkin:

Hyvän kokoelman uskomuksista, jotka ovat lähinnä lääkityksellä hoidettavissa, voi löytää Janssonin blogista.

Melko asiatonta minusta.

Tomi kirjoitti...

Salaliittoteoreetikot mitään hippejä ole.
Konservatiiveista ja ja muista ennakkoluuloeemeleistä he löytyvät.

Kuutapauksessa tietenkin kiihkomielisiä kommunisteja on skeptikoiden joukoissa.

Tiedemies kirjoitti...

Janssonin blogihan on täynnä salaliittokamaa: Veden myrkytystä, rokotesalaliittoja, mielenhallintaa, 9/11- salaliittoja, jne. Mitä epäasiallista tämän toteamisessa oikein on?

Ehkä veto lääkityksestä oli vähän epäasiallinen. Pahoittelen mautonta huumoriani.

Anonyymi kirjoitti...

WCT seiska oli paskasti rakennettu paskoilla rakennusmääräyksillä, siinä se todellinen skandaali oli. Ehkä rakenteissa oli vielä joku kantava palkki korvattu Jimmy Hoffan ruumiilla.

Ari kirjoitti...

Janssonin tapaiset kirjoittajat pilaavat paljon järkevämpien libertaarien maineen. Todennäköisesti he tekevät enemmän hallaa kuin hyvää aatteelleen. En tosin usko, että Suomessa libertaarien otanta on sattumaa. Todennäköisesti aate, varsinkin marginaalisuutensa takia, vetää tietyntyyppisiä ihmisiä. Marginaaliselle aatteelle tosin tuollainen on aika harmillista.

Vähän kuin kommunistit ja vasemmisto I guess. Piraatitkin ovat täynnä foliohattuja.

Tiedemies kirjoitti...

Selailin vähän Janssonin juttuja, ja salaliittohomma on mennyt entistä pöpimmäksi. En pariin vuoteen ollut pahemmin lueskellut.

hullu poro kirjoitti...

'Salaliittoteoreetikot mitään hippejä ole.
Konservatiiveista ja ja muista ennakkoluuloeemeleistä he löytyvät' (Tomi)
Toiset teoriat ovat tietty hipimpiä kuin toiset, mutta kyllä hörhöt ovat ensisijaisesti hörhöjä, ja yhdistelevät iloisen eklektisesti kaikkia sopivia teorioita niiden alkuperästä ja ristiriitaisuuksista pahemmin piittaamatta.
Ajatus, että hipit eivät olisi ennakkoluuloisia on kyllä söpö. Aktivistiosaston käsitys, että ihan kaikki ja poikkeuksetta ovat ennakkoluuloisia (rasisteja, seksistejä, you name it) on sentään tästä maailmasta ja kädellislajista.

LS kirjoitti...

Lasse Pitkäniemi - Tieteen objektiivisuudesta

Tiedemies kirjoitti...

Minä en jaksa noita tiedeskeptisyysjuttuja yleensä lukea siksi, että järkevimmät niistä ovat täynnä itsestäänselvyyksiä joita kaikilla tieteenfilosofian peruskursseilla opetetaan, ja loput ovat puhdasta sekoilua. Pitkäniemen juttu kuuluu ensimmäiseen kategoriaan, mutta siihenkin on uinut ripaus maallikkosaarnaajien paranoiaa.

Esimerkiksi se, että ns. virallinen ravitsemusohjeistus ei suinkaan perustu viimeisimpään länsimaisen tieteen käsitykseen siitä, miten aineenvaihdunta toimii, vaan on erittäin karkea yksinkertaistus liki 50 vuotta vanhasta käsityksestä, joka itsessään jo silloin tiedettiin likimääräiseksi. Tähän ei liity mitään sen kummempaa salaliittoa, vaan kyse on yksinkertaisesti ohjeistuksen muuttamisen jäykkyydestä eli konservatismi on tässäkin syyllinen.

Ilmastonmuutos on hyvä esimerkki asiasta, jossa poliittinen painoarvo sekoitetaan tieteelliseen konsensukseen. Konsensus on melkein täydellinen, mutta tieteentekijät eivät ole poliitikkoja. Se, että tiedettä käytetään politiikassa, ei vielä tarkoita että tutkijat ymmärtäisivät tai osaisivat ottaa tämän huomioon mielekkäällä tavalla.

Varmin merkki siitä, että ilmastonmuutoksen tieteessä ei todennäköisesti ole mitään kovin suurta systemaattista vikaa on, että sen kritiikki tulee käytännössä yksinomaan niiltä tahoilta, joiden muu poliittinen näkemys ennustaa tyhjentävästi suhtautumisen asian korjaamiseksi ehdotettuihin toimenpiteisiin. Muutenkin kysymyksissä, joissa julkilausuttu poliittinen kanta ennustaa epistemologisen käsityksen, voidaan minusta huoletta sivuuttaa kaikki mitä henkilö asiasta sanoo.

Tämä pätee minuun siinä missä kehen tahansa muuhunkin. Vihreiden äänestäjä, joka vastustaa ydinvoimaa, on melkein varmasti epämielenkiintoinen keskustelukumppani, koska fraseologia on jo tiedossa. Samoin on libertaari tai änkyräoikeistolainen, joka esittää ilmastonmuutoksesta kriittisiä mielipiteitä.

Juha kirjoitti...

Vihreiden äänestäjä, joka vastustaa ydinvoimaa, on melkein varmasti epämielenkiintoinen keskustelukumppani, koska fraseologia on jo tiedossa. Samoin on libertaari tai änkyräoikeistolainen, joka esittää ilmastonmuutoksesta kriittisiä mielipiteitä.

Melko ennakkoluulotonta ja avomielistä, varsinkin "Tiedemiehelle".

Tiedemies kirjoitti...

Ei tässä ole sen kummemmasta kyse kuin bayesilaisesta päättelystä ja priorisoinnista. Jos meillä on jotain tietoa henkilön poliittisesta mielipiteestä, ja hän esittää ko. mielipiteeen vahvasti ennustaman kannan siitä miten "asiat ovat", niin argumentit on melko suurella todennäköisyydellä kuultu jo aiemmin.

Minulla on rajallisesti aikaa ja mielenkiintoa lukea argumentoivaa tekstiä, joten mieluummin luen sellaista, jossa on yllättäviä näkökulmia. Mielipide, jonka olen perusteluineen lukenut monta kertaa aiemmin, ei vain tarjoa sitä.