sunnuntai 28. elokuuta 2011

Viikonloppu.

Leikkasin aamulla veitsellä etusormen päähän kohtuullisen kookkaan palkeenkielen. En oikein tiedä, mitä ajattelin.

Eilen sahailin pari tankillista moottorisahalla, kun tein polttopuita. Ensi talveksi ne eivät ehdi kuivumaan, mutta se ei sinänsä haittaa, sillä puita on kyllä vajassa kuivina ihan riittävästi. Varsinkin, jos lähdemme ensi vuodeksi troppiikkiin. Eilinen päivä oli todennäköisesti tämän vuoden viimeinen hellepäivä, mikä teki sahaamisesta omalla tavallaan mielenkiintoista. Illemmalla pelasimme yhden pelin A&A- Europea. Saksa voitti taas, joten pelin säännöt vaatinevat hiomista. Saksan voittostrategia on ostaa pelkkiä tankkeja ja vyöryttää kaikki mahdollinen itään yhdessä kiilassa, toivoen että länsiliittoutuneet eivät saa ajoissa masinoitua maihinnousua.

Kävimme perjantaina lepakkoretkellä Hatanpään arboretumissa. Detektori havaitsi vesisiippoja, muttemme saaneet niitä bongattua. Pohjanlepakkoja näimme peräti kolme. Omassa pihassammekin lepattelee silloin tällöin lepakkoja, mutta minulla ei ole detektoria, joten tunnistaminen on kyllä melkein mahdotonta. Epäilen, että ne majailevat pihavajan välikatolla, mutten ole halunnut sinne kurkkia, jotten häiritsisi niitä.

2 kommenttia:

Juha kirjoitti...

Saksa voitti taas, joten pelin säännöt vaatinevat hiomista. Saksan voittostrategia on ostaa pelkkiä tankkeja ja vyöryttää kaikki mahdollinen itään yhdessä kiilassa, toivoen että länsiliittoutuneet eivät saa ajoissa masinoitua maihinnousua.

Toisaalta aiheesta olisi runsaasti olemassa parempiakin pelejä.

Tiedemies kirjoitti...

On varmasti. Pelin opettelu ja hankkiminen, vaikka jokseenkin triviaaleja investointeja yksittäiselle ihmiselle, ovat meidän porukassa usein jonkinlainen pullonkaula. Pelaamme sen verran harvoin, ja sen verran vaihtelevin konfiguraatioin. Ja toisaalta, minä jotenkin pidän A&A-sarjan peleistä. Olen kai jotenkin masokistinen.