keskiviikko 10. elokuuta 2011

Koulu.

Vanhempi poikani aloitti tänään koulun. Tuntemukseni ovat sekavat. Oma kokemukseni ensimmäisiltä koululuokilta oli hyvin negatiivinen. Kärsin jonkinasteisesta tarkkaavaisuusongelmasta, mutta sillä on myös puoli, joka saa minut uppoutumaan kiinnostuksen kohteisiin niin, ettei minua voi mikään häiritä. Pystyn esimerkiksi lukemaan kirjaa käytännössä minkälaisessa ympäristössä tahansa (kunhan melu ei ole niin kova, että se tekee kipeää tms.). Opettajan oli mahdotonta ymmärtää tätä puolta. Kaiken lisäksi olin hyvin äkkipikainen, jos joku häiritsi minua; saatoin esimerkiksi heittää ensimmäisen käteen sattuvan esineen, jos joku töni tai muutoin kohteli kaltoin.

Kokemus saavutti huippunsa tilanteessa, jossa eräs luokkatoverini, jolla oli tapana kiusata minua tönimisellä ja vastaavilla pienillä kiusanteoilla, kaatoi vesilasini ruokalautaselleni. Heitin häntä maitopurkilla, ja sain tästä ankaran rangaistuksen. Tähän päivään mennessä kokemukseni on, että ala-asteen ensimmäisen ja toisen luokan opettajani oli moraalisesti mätä ja henkisesti laiska. Kokemukseni oli, että hän käytti yksinkertaisia peukalosääntöjä, kuten että konfliktitilanteessa se, joka on vihaisempi, on ilman muuta syyllinen, tai että jos konfliktin osapuolina ovat poika ja tyttö, poika on syyllinen. Huomautan, että tämä kokemus voi olla tietysti täysin vääristynyt, eikä välttämättä vastaa todellisuutta; seitsemänvuotiaan kyky hahmottaa asioita on rajallinen.

Minut leimattiin käytöshäiriöiseksi, koska olin helposti provosoitavissa ja koska uppouduin asioihin, joita ei pidetty "olennaisina". Sain esimerkiksi tavattoman huonoja numeroita; matematiikasta sain seitsemän, koska vaikka laskin kaiken aina oikein, täytin kirjan tehtävät etukäteen ja jouduin kumittamaan tekemäni vastaukset jälki-istunnossa. Tämän jälkeen kieltäydyin tekemästä matematiikan läksyjä, koska olin mielestäni tehnyt ne jo kertaalleen. Ensimmäiset kaksi vuotta olivat selvästi pelkkää yritystä nujertaa ja alistaa. Onnekseni opettajani vaihtui, ja vaikka uusi opettaja oli aivovammakonservatiivi isolla K:lla, ja maineeltaan sellainen että hän huusi herkästi lapsille, hänellä oli sentään sen verran järkeä, että jätti minut rauhaan kun en tehnyt pahojani.

Tämä kokemus oli kovin traumaattinen, enkä ole sitä kovin paljon käsitellyt vanhemmiten. Poika ei ole aivan samanlainen kuin minä, mutta hänessä on paljon samaa. Hän on toisaalta sosiaalisempi, hyväntahtoisempi eikä lainkaan siinä määrin kiivas ja väkivaltainen kuin minä olin lapsena. Keskittymisen osalta hänellä on samoja piirteitä, eli tarkkaavaisuuden tietoinen ohjaaminen on melkein mahdotonta. Siksi pelkään, että hänen kokemuksensa koulusta olisi samansuuntainen kuin minulla. Että häntä yritettäisiin alistaa.

27 kommenttia:

Juha Kettunen kirjoitti...

En ole koskaan ymmärtänyt suomalaisen robottitehtaan, anteeksi keskitysleirin, anteeksi julkisen peruskoulun hyvää mainetta maailmalla. Suomalainen peruskoulu on lähinnä yksi hyvä lisäsyy olla tekemättä lapsia Suomessa.

Itse sain hyviä numeroita, mutta lähinnä pitkästyin tajuttomaksi. Eniten vitutti opettajien täydellinen kyvyttömyys ja haluttomuus puuttua raggareitten häiriökäyttäytymiseen.

Ensimmäistä kertaa jouduin oikeasti opiskelemaan ja pinnistelemään lukiossa (pitkässä matematiikassa). Näen usein vieläkin unta peruskouluajoista, eivätkä nuo unet ole koskaan miellyttäviä.

Juha Kettunen kirjoitti...

Näin jälkikäteen ajatellen peruskoulusta olisi ollut jotain hyötyä, jos se olisi opettanut edes jotain niistä tärkeistä asioista, jotka olen oppinut vasta aikuisena:

- maailma on täynnä tyhmiä, ja niiden kanssa PITÄÄ osata tulla toimeen joka päivä
- aikuiset ovat yhtä tyhmiä kuin lapset, ja tyhmätkin saavat päättää toisten asioista
- keskivertoihminen päättää asiat tunteella, eikä näihin päätöksiin voi vaikuttaa järkiperusteilla
- heikoimpiaan EI saa lyödä (missä lyöminen tarkoittaa vaarsinkin nolaamista, väärässä olemisen todistamista jne)
- ulkonäkö on tärkein ihmissuhteissa menestymiseen vaikuttava seikka
- ego on ihmisen arvokkain omaisuus
- jokainen on omillaan

tommi kirjoitti...

Oletko varma, että syy on koulussa ja että koulu ei vain ole paikka, jossa jokin aiemmin tullut ongelma tulee esiin? Itsellä oli samoja ongelmia mutta nykyään ajattelen, että oli oma syy kun olin vain sellainen vitun hullu ja että ei olisi ollut kauhea homma opetella käyttäytymään. Tosin olen pohtinut myös huvikseni syitä hulluuteeni.

En tiedä tarkkaan perhesuhteitasi mutta viime aikoina olen epätieteellisen havainnon, että on pahaksi jos lapsella on suunnilleen samanikäisiä saman sukupuolen sisaruksia. Erityisesti vanhemmat näistä tuntuvat kehittävän elämänmittaisen peruskateuden ja raivaritaipumuksen. Mahdollisesti siksi, että kokevat kilpailevansa (yleensä nolla- tai negatiivissummaisesti) jonkun kanssa, joka on melkein samanlainen mutta jota kohdellaan lempeämmin ja vähemmin odotuksin. Mahdollisesti myös esikuvana oleminen ilman esikuvia stressaa.

En tiedä onko tätä tutkittu missään mutta olen sattumalta tehnyt havaintoja tästä eri ikäisillä ja eri sukupuolia edustavilla ihmisillä. Käsittääkseni ainoat lapset ovat sosiaalisempia ja tasapainoisempia ihan tieteenkin mukaan mutta harrastaja-antropologia kiinnostaa huomata, että sisaruskäytöksessä näyttäisi olevan piirteitä, jotka tuntuisi helpolta selittää jonkinlaisen alkeellisen peliteorian perusteella.

Tiedemies kirjoitti...

Koska ongelmat vähenivät merkittävästi opettajan vaihduttua, ja koska muistan selvästi tietyt aivan ilmeiset laimin- ja ylilyönnit opettajan osalta, olen melko varma, että ainakin jossain määrin vika oli sinnä, että opettaja ei tiennyt miten olisi tullut toimia.

Varmasti olin ihan "vitun hullu", niinkuin asian ilmaiset, sitä en epäile yhtään. En kuitenkaan joutunut tämän taipumukseni kanssa vaikeuksiin kahta ensimmäistä kouluvuotta aiemmin, enkä sen jälkeenkään merkittävästi. Käsittääkseni 7-8-vuotiaat eivät ole erityisen hankalan ikäisiä auktoriteettien suhteen noin muutenkaan.

Minulla on kyllä nuorempi veli, mutta hän on viisi vuotta nuorempi, enkä joutunut kilpailemaan hänen kanssaan oikeastaan mistään. Sain kyllä raivareita jo paljon ennen veljen syntymää. En muista millaista oli olla hiekkalaatikkoikäinen, mutta en ainakaan muista, että ennen kouluun menoa olisin joutunut ongelmiin siten, että olisin kokenut jonkun auktoriteetin samalla tavalla täysin kieroksi ja mielivaltaiseksi kuin ensimmäisen luokan opettajani.

Tiedän, että muistoni ovat virheellisiä, mutta jokin on mennyt pieleen, koska muistan koulun ensimmäiset vuodet niin, että opettaja rankaisi kokemukseni mukaan aina sitä, joka esimerkiksi lasten riitatilanteessa oli todellinen uhri ja että tämä ei minusta rajoittunut minuun, vaan yleisestiottaen oli totta. Hämärä muistikuvani on, että opettaja olisi esimerkiksi suoraan sanonut, että se, joka puolustautuu, on tappelun aloittaja, koska tappeluun tarvitaan aina kaksi.

IDA kirjoitti...

Itsekin tunnustaudun vitun hulluksi.

Voihan olla, että opettajana on joku aivovammakonservatiivi, joka antaa lapsen olla rauhassa mikäli hän suoriutuu kohtuullisesti eikä häiritse ylenmäärin opetusta. Itselläni on juuri sellaisista opettajista parhaat muistot, jos nyt mitään muistan. Kaikenlainen huomioiminen oli ehkä jopa ärsyttävää.

Jaska Brown kirjoitti...

Kiitos kirjoituksesta. Tuntui pelottavan tutulta, aina opettajan tekniikkaa myöten. Sama ihminen ei kuitenkaan voi olla kyseessä, koska jäi eläkkeelle pian kakkosluokalta päästyäni…

JK:n kommentit olivat täyttä asiaa. Suomessa on luokaton lukio, mutta peruskoulu se vasta luokaton onkin - tosin sanan eri merkityksessä. PISA on vino kuten esikuvansa, menestys siinä johtuu PISAn painotuksista. Yksinkertaistaen kyse on siitä, että Suomen heikoimmat pärjäävät paremmin kuin muiden maiden heikoimmat (lähinnä massiivisten tukitoimien ansiosta) ja PISA painottaa tätä. Suomen parhaimmisto on kaukana miltei minkä muun tahansa maan (pl. lähinnä Ruotsi) tasosta.

Menestystä pojallesi. Kun oma vanhimmainen aloitti koulun, pidin edeltävänä päivänä puhuttelun ja muistutin, että ihmisen pitää aina muistaa, että jokainen on hyvä jossakin. Vaikka joku luokkatoveri ei tuntuisi oppivan millään lukemaan, hän saattaa vaikka osata pelata pesäpalloa sinua paremmin. Ja vaikka joskus ikävystyttäisi, kun opettaja selittää itsestäänselvyyksiä, muista että jotkin sinulle uudet asiat saattavat olla jollekulle luokkakaverille itsestäänselvyyksiä. Toistaiseksi koulussa on mennyt erinomaisesti ja toivon että myös sinun lapsesi välttyvät meidän kohtaloltamme.

tommi kirjoitti...

Tuon hulluuden tajuamisessa tuntuu vähän siltä, ettei ole välttämättä pelkästään hyvä, että lapset kasvatetaan pienissä ja turvallisissa piireissä. Ilman kunnon vertailukohtia oma oikkuilu on helppo kuitata merkiksi sillä, että on vaan liian paljon fiksumpi kuin muut eikä kannatakaan sopeutua.

Ns. suureen maailmaan pääseminen helpottaa siksi, että kun tapaa paljon teräväpäisiä ihmisiä, näissä on myös niitä, jotka ovat selvinneet sosiaalisista kommelluksistaan ilman erityistä oireilua ja siinä oppii, mikä nyt olisi oikeasti ollut tarpeellista kärsiä ja mikä ei.

Tuo raivariasia on kyllä aika kiinnostava, se tuntuu yllättävän yleiseltä samoissa piireissä, joissa höpötetään jotain nonsenseä kun mieleen muistuu jokin nolo asia.

Tiedemies kirjoitti...

En ole saanut ns. raivareita aikuisiällä. Lapsena kyllä, ja sellaisia, että vintti pimeni täysin, jälki oli joskus sen mukaista. Ne loppuivat joskus ehkä 13-14-vuotiaana kokonaan.

Minulla oli asenneongelma vielä yliopistoon tullessani. En joutunut pinnistelemään ennen yliopistoa missään, ja kuvittelin siihen asti, että se johtuu siitä että olen vaan jotenkin ihmeellisen fiksu. Vasta yliopistossa tajusin asioiden todellisen laidan. Olen kyllä ihan fiksu, mutta aina löytyy fiksumpia, ja täytyi äkkiä opetella opiskelemaan ja tekemään hommia. En vieläkään ole siinä kovin hyvä, vaan viivyttelen ja laiskottelen ihan liikaa.

MariaK kirjoitti...

Tiedemies: En ole saanut ns. raivareita aikuisiällä. Lapsena kyllä, ja sellaisia, että vintti pimeni täysin, jälki oli joskus sen mukaista. Ne loppuivat joskus ehkä 13-14-vuotiaana kokonaan.

Uskoisin, että tuossa äkkipikaisuudessa on kyseessä ainakin osittain synnynnäinen temperamenttipiirre, jonka hillitsemistä vain joutuu opettelemaan. Kasvattaja, joka ymmärtää, mistä on kyse, muttei silti suhtaudu kiukutteluun hyväksyvästi, olisi varmaan paras tuki tuossa opettelussa. Olettaisin, että isänä osaat jo oman kokemuksesi pohjalta tarvittaessa olla pojallesi juuri sellainen kasvattaja, mutta toivotaan, että hän saa myös opettajaksi sellaisen kasvattajan.

Tommin teorioissa ympäristön vaikutuksesta on varmaan myös perää. Olen itsekin esikoinen ja sisarkateellisena pikkuriiviönä en todellakaan ollut mikään maailman helpoin lapsi. Äitini joutui toisinaan pitämään siskoksille pienen puhuttelun: "pikkusiskoa ei saa tukistaa, vaikka se tahallaan yrittäisi ärsyttää, muttei myöskään kannata mennä ärsyttämään toista, kun tietää, että se ärsyyntyy helposti". Tuon minä koin reiluksi ja oikeudenmukaiseksi, koska kumpikin sai ansaitsemansa moitteet.

Opettajasi on todennäköisesti yrittänyt saada oppilaansa kehittymään pikkulapsille tyypillisestä kostomoraalista eteenpäin rankaisemalla kostamisesta. Kasvatusmenetelmänä se ei ehkä ole ollut kovin toimiva, koska kohde on vain kokenut tulleensa kohdelluksi epäreilusti.

antti kirjoitti...

Peruskoulun opettajan puolisona kuuntelen toisinaan ärtymyksen purkauksia aiheesta ihmisten ammoiset koulumuistot. Niitä tullaan tavan takaa suu vaahdossa kertaamaan, kun opettaja osuu kohdalle. Ja aina on kyse siitä, miten koulussa kaikki oli pielessä. Opettaja oli epäreilu, opetettavat asiat typeriä ja ruokakin pahaa. Eikä näitä värittyneitä, yksipuolisia muistoja ei ole lainkaan osattu arvioida uudestaan elämänkokemuksen karttuessa. Usein nämä valittajat pitävät itseään fiksuina.

Mutta minulla ei silti ole mitään syytä epäillä Tiedemiehen kertomusta kouluajoistaan.

antti kirjoitti...

Juha Kettunen kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt suomalaisen robottitehtaan, anteeksi keskitysleirin, anteeksi julkisen peruskoulun hyvää mainetta maailmalla. Suomalainen peruskoulu on lähinnä yksi hyvä lisäsyy olla tekemättä lapsia Suomessa.

Mikäli tarkoitat, että et ymmärrä, miksi suomalaisella peruskoululla on kansainvälisesti hyvä maine, voin kertoa pari varteenotettavaa selitystä. Oli PISA-kokeista mitä mieltä tahansa, Suomi on menestynyt niissä hyvin, ja tätä menestystä on osattu markkinoida hyvin.

Tiedemies kirjoitti...

Peruskoulun opettajilla ja lääkäreillä tuntuu olevan yleistä ottaa henkilökohtaisesti heidän ammattikuntansa johonkin tiettyyn edustajaan kohdistuvan kritiikin. Poikkeuksia tietenkin on.

Opettajat ovat vähän niinkuin poliisit, tehtävä on haastava ja siihen liittyy valtaa ja vastuuta, ja jotkut vain eivät hallitse hommaansa. Toisin kuin monissa muissa töissä, kun opettaja mokaa, vaikutukset kohdistuvat lapsiin.

Tietenkään en väitä, että omat lapsuuden koulukokemukseni ovat objektiivisia, enkä edes että ko. opettaja olisi ollut jotenkin "paha" tai edes huono opettaja. Tämä oli kuitenkin kokemukseni siihen aikaan, eikä minulla ole ollut mahdollisuutta mitenkään käsitellä tätä kokemusta tai verrata sitä tosiasioihin. Evidenssinä siitä, että tässä oli kyse yleisemmästä esitin, että ongelmat vähenivät merkittävästi opettajan vaihtuessa.

Koen, että opettajan kohdalla on aina riski, että lapsi ja opettaja eivät tule keskenään toimeen. Koska kyseessä on lapsi ja aikuinen, lapsen syyttäminen tästä on minusta ihan naurettavaa. Vanhemmat voivat tietenkin olla osaltaan vaikuttamassa asioihin, mutta oma kokemuksen omista vanhemmistani oli, että he eivät mitenkään olleet minun puolellani, vaan luottivat opettajan arvostelukykyyn.

antti kirjoitti...

Täytyy olla paksunahkainen tai täysin välinpitämätön ammattiaan kohtaan, jotta ei tunne pistoa sisällään, kun omaa ammattia tai kollegoja arvostellaan. Ainakin itse närkästyn, kun joku mollaa alaani. Erityisesti ärsyynnyn, kun mollaaja ei selvästi tiedä alastani mitään.

Kuitenkin joihinkin ammattiryhmiin kuuluvat saattavat olla muita herkempiä arvostelulle. Kenties useimmin parjatut ovat herkimpiä parjaukselle. Ainakin puolisoni on muutamassa vuodessa täysin kyllästynyt siihen, että opettajia ja koulua syytetään kaikesta mahdollisesta. Vaikka arvostelija ei tietäisi koulusta mitään, tätä nälvimistä pidetään täysin oikeutettuna. Jokaisella kun on erehtymättömät kokemuksensa koulumaailmasta.

Vanhemmat voivat tietenkin olla osaltaan vaikuttamassa asioihin, mutta oma kokemuksen omista vanhemmistani oli, että he eivät mitenkään olleet minun puolellani, vaan luottivat opettajan arvostelukykyyn.

Nykyään kuuluu olevan osittain päinvastoin. Lastensa kanssa kaveeraavat vanhemmat ottavat todesta ja vakavasti kaiken, minkä lapsi heille koulun tapahtumista kertoo. Vaikka vanhemmat sokeasti luottaisivat lapsensa kertomuksiin, erityisesti korkeakoulutetut vanhemmat kyseenalaistavat herkästi opettajan arvostelukyvyn eli auktoriteetin.

Edelleen huomautan, että minulla ei ole mitään syytä epäillä Tiedemiehen kertomusta kouluajoistaan. Vaikka en opettaja olekaan, haluan esittää näitä asioita, koska opettajan ääni tulee harvemmin esille koulumaailmasta keskusteltaessa.

Juha Kettunen kirjoitti...

Syy ei (yksittäisiä mätiä tapauksia lukuunottamatta) ole opettajissa, vaan systeemissä, jossa kaikki pakotetaan etenemään heikoimpien ehdoilla ja jossa tasan kaikille kyvyistä riippumatta yritetään opettaa täsmälleen samat, ammattihuijareiden (lue: poliitikkojen) epätyydyttävänä kompromissina keskenään sopimat asiat.

tommi kirjoitti...

Syy on niinkin yksinkertainen kuin että luokkaopetuksessa pitää käyttäytyä yhdenmukaisesti. Tärkeä minä siellä luokassa varmasti vaatisi opettajan huomiota, mutta on fyysisesti ja psykologisesti mahdotonta ottaa henkilökohtaisesti kontakti 30 muksuun yhtäaikaa (tai kymmeneen, ei tämä liity edes luokkakokoihin, vaikka opettajat niistä itkevät.)

Jos sitten keskittyy yhteen, loput 29 jäävät ilman huomiota pitkästymään, meluamaan tai tekemään tehtäviä, jotka voisi tehdä ilmankin kallista opettajaa kodin rauhassa.

Minusta koululaitos voitaisiin - kuten aika moni muukin asia yhteiskunnassa - vetää aivan sileäksi (paskaksi ja palamaan! heh heh) ja buutata uudestaan nollatilasta käyntiin. Tuntuu, että kouluissa itketään ongelmista, jotka ovat tulleet siitä, että systeemi on vain pyörinyt pitkään, kerännyt kaikennäköistä yhteiskunnalle ja lapsille hyödytöntä mukaansa, ja nyt sitten mietitään miten pöhöttynyt laitos saataisiin toimimaan tajuamatta, että tämä pöhöttyminen on itsessään ongelma (ainakin kaikkinainen kasvatus ja valistus pitäisi poistaa ja jättää vanhempien huoleksi - sillä säästäisi jo pitkän pennin ja lasten aikaa.)

Juha Kettunen kirjoitti...

Se mitä tommi kirjoittaa pitää varmasti paikkansa one size fits all -periaatteella suunnitellussa julkisessa koulujärjestelmässä. Jos et vieläkään kritiikkini kohdetta ymmärrä, niin antaa olla. Samalla voidaan sopia, että opettajat ovat kaikki erehtymättömiä työn sankareita, jotka raatavat nälkäpalkalla ja saavat palkinnoksi ainoastaan täysin aiheetonta vittuilua.

tommi kirjoitti...

Kouluissahan heikoimpien tarvitsee vain olla paikalla (koska rahaa tulee pääluvun mukaan) ja harva muukaan oppii edes puolta siitä, mitä opetussuunnitelmassa ylpeästi sanotaan.

Jo se, että istuu päiväkaudet kuuntelemassa asiaa, josta ei tajua yhtään mitään, käy hermoille ja saa ainakin pitkästymään ja yleensä myös etsimään pätemiskeinoja jostain muusta kuin virallisista oppisisällöistä.

Gc kirjoitti...

Kyllä Suomalaisten koululaisten huippu on laaja. Se on yhtä laaja kuin Saksassa, jossa on kova tracking systeemi. Suomalainen koulutussysteemi menee metsään kunolla vasta lukion jälkeen. Ehkä juuri resurssipulan takia.

antti kirjoitti...

Juha Kettunen kirjoitti:
Syy ei (yksittäisiä mätiä tapauksia lukuunottamatta) ole opettajissa, vaan systeemissä, jossa kaikki pakotetaan etenemään heikoimpien ehdoilla ja jossa tasan kaikille kyvyistä riippumatta yritetään opettaa täsmälleen samat, ammattihuijareiden (lue: poliitikkojen) epätyydyttävänä kompromissina keskenään sopimat asiat.

Käytän tätä nyt epäreilusti esimerkkinä siitä, mitä yritin sanoa. Olen kuunnellut puolisoni turhautumista juuri tämänkaltaisista heitoista, jotka kumpuavat – tai ainakin näyttävät kumpuavan – omista kouluajoista ja joista näkyy, että kirjoittaja ei tunne nykyistä koulumaailmaa.

Erityisen sinnikkäästi koululaitoksen kriitikot kuuluttavat, kuinka koulussa kaikki tungetaan samaan muottiin. Peruskoulun opetussuunnitelmaan on kuitenkin kirjattu, että opetusta eriytetään yksilöllisesti. Ja tätä myös toteutetaan käytännössä, ainakin sitä kohti jatkuvasti edetään.

Otan tähän esimerkiksi matematiikan opetuksen, jota matematiikassa keskimääräistä paremmin menestyneet miehet mielellään muistelevat saatuaan opettajalta hyvää palautetta. Kokemukseni mukaan juuri matematiikan opetusta käytetään useimmin esimerkkinä, kun valitetaan, kuinka huono koululaitos Suomessa on.

Koulussa, jossa puolisoni opettaa, matematiikan opetusta on eriytetty koko ensimmäisen kuuden vuoden ajalta. Eriyttämisen kriteereitä on useita, jotkut esimerkiksi tarvitsevat toiminnallisempaa ohjausta. Viidensillä ja kuudensilla luokilla matematiikan opetus on eriytetty kolmeen tasoryhmään. Taitavat saavat siis haasteellisempia tehtäviä. Innostuneille järjestetään myös matikkakerhoja. Vastaavasti heikoimmat saavat tukea yhteisten oppituntien ulkopuolella.

Opetuksen eriyttämisessä käytetään aina tapauskohtaista harkintaa. Eriyttäminen tehdään sen perusteella, millaisia oppilaita luokassa on. Mikäli luokassa ei ole lahjakkaita lapsia, joita matematiikka myös sattuisi kiinnostamaan, ei ole välttämättä perusteltua eriyttää luokan opetusta. Matematiikan lisäksi tietenkin kaikkea muutakin opetusta on eriytetty.

Puolisoni työskentelee pääkaupunkiseudulla, jossa resurssit saattavat olla paremmat kuin monilla muilla alueilla. Koulujen tilanne voi tietenkin vaihdella riippuen myös koulukohtaisesta toimintakulttuurista riippuen. Opetusta ollaan kuitenkin kehittämässä jatkuvasti yksilöllisemmäksi. Yksilöllisyyttä ei tietenkään ole tarkoituksenmukaista koko ajan korostaa. Monet lapset esimerkiksi tarvitsevat vakaata ryhmää kyetäkseen suoriutumaan koulusta. Tiedon siirtäminen on myös vain puolet peruskoulun tehtävää. Toinen puoli on kasvatus, jota jatkuva eriyttäminen ja yksilöllistäminen eivät aina tue. (Joku saa varmasti tämän viimeisen lauseen tulkittua siten, että koulun tehtävä on ”tasapäistää” ja että koulu on totalitaarinen instituutio.)

Tiivistäen koulumaailman kritiikki on harmittavan usein ennemmin periaatteellista ja ideologista kuin asiantuntevaa, ja kritiikkiä voimistaa jonkinlainen peruskoulua kohtaan tunnettu henkilökohtainen kauna.

Juha Kettunen kirjoitti:
Samalla voidaan sopia, että opettajat ovat kaikki erehtymättömiä työn sankareita, jotka raatavat nälkäpalkalla ja saavat palkinnoksi ainoastaan täysin aiheetonta vittuilua.

Epäselvyyksien varalta kommentoin heittoasi, koska se liittyy keskustelun juonteeseen, jonka nostin esille. Jaan käsityksesi, että opettajista jotkut ovat häiriintyneitä persoonia. Sama voidaan tietenkin yleistää kaikkiin ammattikuntiin. Varmasti liki kaikilla on kokemuksia tavalla tai toisella epämiellyttävistä tai -pätevistä opettajista. Itse olen kenties ollut onnekas poikkeus tai sitten huonot muistoni ovat pyyhkiytyneet, mutta en äkkiseltään ajatellen muistele ketään opettajaa kovin pahalla. Kaikista ei tietenkään voi pitää.

antti kirjoitti...

tommi kirjoitti:
Minusta koululaitos voitaisiin - kuten aika moni muukin asia yhteiskunnassa - vetää aivan sileäksi (paskaksi ja palamaan! heh heh) ja buutata uudestaan nollatilasta käyntiin. Tuntuu, että kouluissa itketään ongelmista, jotka ovat tulleet siitä, että systeemi on vain pyörinyt pitkään, kerännyt kaikennäköistä yhteiskunnalle ja lapsille hyödytöntä mukaansa, ja nyt sitten mietitään miten pöhöttynyt laitos saataisiin toimimaan tajuamatta, että tämä pöhöttyminen on itsessään ongelma (ainakin kaikkinainen kasvatus ja valistus pitäisi poistaa ja jättää vanhempien huoleksi - sillä säästäisi jo pitkän pennin ja lasten aikaa.)

Oliko tämä vitsi vai oletko oikeasti noin turhautunut? Voisitko mainita joitain näistä itkua aiheuttavista ongelmista? Itse voin paremman tiedon puutteessa vain jatkaa puolisoni henkilökohtaisten kertomusten kertomista.

Opetustyön idea on säilynyt samana kuin se on aina ollutkin. Kyse on lasten kasvattamisesta ja opettamisesta. Opetussisällöt, -menetelmät ja -resurssit tietenkin vaihtelevat ajasta toiseen. Opettajia kuulettaa tuskastuttavan byrokratian tolkuton lisääntyminen koulumaailmassa ja kaikenlaiset tyhjänpäiväiset palaverit, joita opetushallinnon ja erilaisten konsulttien tyydyttämiseksi joudutaan pitämään. Kaikki tämä on aina pois ajasta ja energiasta, jota opettajat voisivat käyttää opettamiseen ja sen valmisteluun. Osa lisääntyneestä byrokratiasta on kuitenkin tarpeen muun muassa opettajien oikeusturvan varalta. Nyky-yhteiskuntaa hallitaan tiedolla.

Ainakin tuon koulun kasvatuksellisen tehtävän poistamisen osalta kyse oli varmasti jonkinlaisesta huumorista. Tai ainakaan minulle ei aukene, millaista olisi moraalin ja tapojen opettamisesta puhdistettu tiedon siirtäminen, jossa noin kaksikymmentä seitsenvuotiasta lasta laitetaan samaan huoneeseen, kun lapset eivät osaa edes istua paikallaan.

Tiedemies kirjoitti...

Tuota noin. Minä en ainakaan ota henkilökohtaisesti sitä, jos joku kokee jonkun yliopiston luennoijan tai tutkijan tms. epäonnistuneen työssään. Päinvastoin, tunnen monia kolleegoja, joiden toiminnassa on paljonkin kritisoitavaa, enkä itsekään varmasti ole mikään huippuopettaja. Isäni on autonasentaja, ja kun olen hänen kanssaan keskustellut, niin ainakaan hän ei koe henkilökohtaiseksi loukkaukseksi sitä, jos jollain on kokemuksia epäpätevistä autonasentajista.

Sensijaan esimerkiksi peruskoulun opettajien keskuudessa on minusta keskimääräistä yleisempää samaistuminen koko ammattikuntaan. Ikäänkuin opettajissa ei olisi yksilöitä, jotka voivat mokailla ja koheltaa.

Oman kokemukseni keskeinen piirre ei ollut se, että olisin tullut esimerkiksi tunnilla häiriköinnistä rangaistuksi kohtuuttomasti, vaan että opettaja joko laiminlyönnin tai -- ja tämä oli kokemukseni lapsena, ja siten varmaankin virheellinen -- aktiivisen kannustamisen kautta tuotti häiriköintiä ja kiusaamista, josta osa kohdistui minuun, ja johon reagoimisesta sitten rangaistiin.

Muistan myös elävästi tilanteen, jossa olin ainoa joka olisi ollut valmis vastaamaan opettajan esittämään kysymykseen, mutta opettaja totesi "eli kukaan ei siis tiedä", ja jatkoi selittämistä. Hän myös usein julkisesti häpäisi ja teki minut naurunalaiseksi vastaavissa tilanteissa, ja kuten jo aiemmin esitin, puuttui kiusaamistilanteisiin vasta, kun minut oli saatu suututettua, jolloin rangaistus kohdistui yksinomaan minuun.

En kiistä, etteikö olisi täysin mahdollista, että todellisuudessa opettaja oli pätevä, puolueeton, jne. ja minä vain "hullu", mutta tätä vastaan on evidenssinä se, etten päiväkerhossa ennen koulua, enkä myöskään kolmannelta luokalta eteenpäin koskaan joutunut tällaista kokemaan.

antti kirjoitti...

Kirjoitat nyt jo kolmannen kerran tarinasi opettajastasi, ja minä kolmannen kerran vastaan, että minulla ei ole mitään syytä epäillä sitä. Se kuulostaa hyvin uskottavalta.

Myöskään puolisoni ei pahoita mieltään kritiikistä, joka on asiallista ja perusteltua. Hän näkee työkavereissaan ja koulussa paljon kritisoitavaa, kuten varmasti kaikki muutkin opettajat. Hän tai moni muu opettaja tuskin ärtyisi, jos joku tulisi asiallisesti sanomaan, että ala-asteen opettajani epäonnistui työssään, ja esittäisi perustelut samalla tavalla kuin sinä. On eri asia yleistää arvostelu koko ammattikuntaan tai työpaikkaan kuin todeta jonkun yhden ihmisen epäonnistuneen työssään.

Puolisoani harmittaa se, että koulua ja opettajia kritisoidaan asenteellisin heitoin, jotka perustuvat lapsen asemassa koettuihin tapahtumiin, muistoihin, jotka ovat jonkinlaista ylitsepääsemätöntä kaunaa. Opettajana hän on yleinen sylkykuppi, jota kohtaan tätä arvostelua esitetään, ja arvostelua kuulee tuon tuosta. Kaikilla kun on melko voimakkaita kokemuksia peruskoulusta.

Ainakin minä saisin melko pian tarpeekseni, jos joutuisin lukemaan ja kuuntelemaan toistuvasti tällaisia kuvauksia työpaikastani: En ole koskaan ymmärtänyt suomalaisen robottitehtaan, anteeksi keskitysleirin, anteeksi julkisen peruskoulun hyvää mainetta maailmalla Tämä lainaus ei ole edes pahimmasta päästä.

Kuten kirjoitin, myös minua ärsyttää oppialaani kohtaan esitetty asiantuntematon, yleistävä arvostelu, vaikka näen alassani paljon kritisoitavaa. Mielestäni tällainen arvostelu on epäreilua. Yleensä en kuitenkaan närkästystäni näytä ja pääsen siitä nopeasti ylitse. Olen ehkä hieman yllättynyt, että kokemuksesi on noin selvästi erilainen.

tommi kirjoitti...

Tai ainakaan minulle ei aukene, millaista olisi moraalin ja tapojen opettamisesta puhdistettu tiedon siirtäminen, jossa noin kaksikymmentä seitsenvuotiasta lasta laitetaan samaan huoneeseen, kun lapset eivät osaa edes istua paikallaan.

Yksinkertaista, vanhempien tehtävä on opettaa tämä kaikki (kuten yleensäkin kaikki muu moraaliin ja tapoihin liittyvä) ennen kouluuntuloa.

Jos lapsi ei osaa käyttäytyä, vanhempia pitää rangaista jotenkin. Aika hyvä idea olisi se, että vanhemmat joutuisivat maksamaan tukiopetuksen omasta pussistaan. Se antaisi heille kannusteen kasvattaa itse.

Tiedemies kirjoitti...

Tommi, vanhempien laittaminen maksamaan on huono idea jo ihan tehokkuusperiaatteen nojalla. Ensiksikin, on melkein varmaa, että koulutuksen epäonnistuminen on pitkälti periytyvää. Tässä kohtaa on epäolennaista, mikä välittävä mekanismi on, mutta kannustinta ei saa kuntoon, jos ei ole mitään mekanismia, jonka kautta valinnat vaikuttavat.

Koulun yksi tehtävä on standardoida ihmiset yhteiskuntaa varten. Siksi se on ihan konkreettisesti robottitehdas. Tämän jättäminen vanhempien harteille ennen kouluunmenoa on hyvä idea toki, mutta se toimii vain niiden vanhempien kohdalla, joilla tämä ns. standardointi on onnistunut riittävän hyvin.

On myös selvää, että lasten, jotka tukiopetuksia tms. eniten tarvitsisivat, vanhemmilla on tyypillisesti kaikkein vähiten resursseja tai halua niitä maksaa.

Olen kuitenkin samaa mieltä jonkinlaisen rebootin tarpeellisuudesta. Jokainen julkinen palvelu pitäisi välillä resetoida niin, että kaikki työntekijät irtisanottaisiin, perustettaisiin tyhjästä yksiköt, kaikki ei-suorittavan puolen johtohenkilöt heitettäisiin kokonaan pois ja korvattaisiin uusilla. Koulujen kohdalla tämä olisi periaatteessa jopa helppokin toteuttaa, koska ne ovat kiinni kesän, ja iso osa osa opettajista on jo nytkin kesät irtisanottuina. Heidän kohdallaan mikään ei muuttuisi. Tämä pitäisi koulujen tms. (miksei vaikka poliisinkin) osalta ulottaa koko opetusministeriöön (sisäministeriöön poliisin tapauksessa) ja antaa kenkää tasan kaikille virkamiehille.

Tiedemies kirjoitti...

Yliopistojärjestelmällehän on tehty melkein näin.

Gc kirjoitti...

Kyllä nuo TM:n kokemukset kuulostavat ikäviltä. Minä en edes muista kunnolla kouluaikojani. Opettajissa oli sekä hyviä että huonoja. Mutta sen muistan, että kymmenen vuotta peruskoulun jälkeen tervehdin eräässä tilaisuudessa entistä opettajaani ovimiehenä, jolloin se osoitteli minua tärisevällä sormellaan ja mongersi Sinä + jotain käsittämätöntä.

Ari T kirjoitti...

Tässäpä ihan hyvä analogia Gregory Mankiwin blogista.

Julkinen opetus on älytön, ensimmäisenä kyseistä instiuutiota vastaan tulee mieleen:
- Se voimistaa (niin yksityisen kuin julkisenkin) koulutuksen (tuhlaavaa) signalointia
- Orjuuttaa (varsinkin ahkeria yksilöitä häiriköiden kanssa), ja parhaimmassa tapauksessa traumatisoi koulukiusaajilla
- Epätehokas

Ehkä täysin yksityistetyn koulutuksen parhaimmat marginaaliset parannukset olisi tosiaan
- Ei muitään tasapäistämistä, ahkerammat yksilöt pääsevät koulutuskurimuksesta nopeammin
- Koulukiusaaminen olisi olematonta, ainakin jos vanhemmat niin haluaisivat
- Järjestelmä olisi huomattavasti tehokkaampi. Ei oikeasti kestä jotain 8 vuotta opettaa yhtä kieltä ellei opetusmenetelmä ole huono tai oppilasta ei yksinkertaisesti kiinnosta. Itse opin kieleni aivan muualta, suullisesti, enkä koskaan kirjoittanut alle 10:tä peruskoulussa englannista.

Julkinen koulutus on myös siitä kiero instiuutio, että se kasvastaa ko. instituutiota kannattavia kansalaisia. Itsekin kannatin sitä joskus asiaa sen enempää miettimättä, ennen kuin opetin itselleni esim. taloustieteitä. Se on vähän kuin Nokia, jollle hintasignaalia byrokratian muuttamiseksi ei ole koskaan tullut.

Noh. aivan käsittämätön asia kuten maataloustukaiset ovat olleet täällä 200 vuotta, mikäpä estää julkista koulutusta syömstä arvokkaita resursseja toiset parisataa vuotta. Ehkä joskus ihmisiä rupeaa vaan homma vituttamaan siinä määrin tai valtoilta loppuu raha, että pistetään lappu luukulle.

Minulla ei tietenkään olisi mitään objektiivista mittaria kuten ennustusmarkkinoita vastaan, jossa sovitaan yhteisistä päämäristä ja katsotaan miten niihin päästään. Huonoista ideoista rangaistaan.