lauantai 9. huhtikuuta 2011

Kyösti.

Veimme aamulla uroskoiran lääkäriin, koska se ei syönyt; pennusta asti loputtoman ahneesta koirasta näki kyllä, että se oli sairas. Iloisesti ja reippaasti se silti lähti esimerkiksi aamulla kävelylle. Ajattelin, että sillä on varmaan diabetes, koska se virtsasi ja joi tolkuttomia määriä. Lääkäri ultrasi ja totesi suuren kasvaimen pernan ympärillä. Pernaa lähdettiin poistamaan, mutta kasvaimia oli kaikkialla, joten Kyöstiä ei sitten enää herätetty nukutuksesta.

Hain koiran vuoden 2002 alussa Helsingistä. Se oli ahne jo silloin, söi muiden saman pentueen pentujen ruoat, joten se kuulemma piti ruokkia erikseen. Se oppi helposti kaikki temput, koska se teki mitä tahansa herkkujen eteen. "Herkuksi" kelpasi porkkana tai vaikka kurkunsiivu. Se piti ihmisten seurasta, tosin pieniä lapsia se pelkäsi. Se myös mielellään katseli olohuoneen ikkunasta (kuten kuvassa).

On jotenkin vaikea hyväksyä, että sitä ei enää koskaan näe. Kuolemaa olen nähnyt tarpeeksi ymmärtääkseni miten tämä tunne muodostuu, mutta koiran kohdalla tunne on jotenkin erilainen. Se oli ensimmäinen todella oma koirani, vaikka olin jo lapsesta asti pitänyt koirista aivan erityisen paljon. En todennäköisesti koskaan hanki uutta lemmikkieläintä.

13 kommenttia:

Juha Kettunen kirjoitti...

Voihan surku :(

Markku kirjoitti...

Ikävä kuulla.

Kumitonttu kirjoitti...

Kurja juttu.

Tomi kirjoitti...

Eikö kymmenkunta vuotta ole jo aika ikä koiralle?

Kaiketi kasvaimet ovat aika yleinen syy, että koirat joudutaan lopettamaan.

Tomi kirjoitti...

Niin ja pahoittelut minunkin puolesta.
Olen nähnyt, että lemmikin menettäminen voi olla jopa raskaampaa kuin suht. läheisen ihmisen.

Dr. Doctor kirjoitti...

Tämän blogin ensimmäinen empatiaalto allekirjoittaneella...

Lasten kanssa koiranpentuja katselemaan surutyön ehtiessä seuraavaan vaiheeseen.

dzeiemkei kirjoitti...

Paras lääke koiran kuolemaan on hankkia uusi koiranpentu.

Allekirjoittaneen kautta sellainen on saatavissa ensi kesän jälkeen.

IDA kirjoitti...

Kaunis valokuva.

En yleensä koskaan osallistu näihin "rest in peace" - ketjuihin, mutta nyt osallistuin.

Koiralle ikuinen :tuoppi:

GM kirjoitti...

Kyöstille tervehdys täältä Oulusta. Näytti mukavalta sesseliltä.

Jukka kirjoitti...

Pahoitteluni.

Olin aivan samassa tilanteessa 2 vuotta sitten pernakasvaimen kanssa ja päätin etten enää hanki koiraa.

Jukka kirjoitti...

Dr. Doctor:

Lasten kanssa koiranpentuja katselemaan surutyön ehtiessä seuraavaan vaiheeseen.

No mulle kävi sitten niin, että lapset ja vaimo hankki koiran ja minä hyväksyin passiivisesti. Tosin vuosi oltiin kokonaan ilman.

Valkea kirjoitti...

Pahoitteluni.

Tiedemies kirjoitti...

Kiitokset kaikille myötätunnonosoituksista. En ole koskaan oikein päässyt sisään joidenkin lemmikinomistajien keinoon "hoitaa" omaa suruaan hankkimalla pikapikaa uusi lemmikki. Kai se on jonkinlainen perustemperamentin ero.