tiistai 4. tammikuuta 2011

Uusi vuosi.

Liityin viime vuoden lopulla kuntoklubin jäseneksi. Tähän saakka olen aina jokseenkin ylenkatsonut ohjattuja liikuntamuotoja, mutta olen jo siinä iässä, että erilaiset imagosyyt eivät paina enää mitään. Voin täysin vapautuneesti siis polkea kuntopyörällä 90-luvun b-luokan tanssihittien tahdissa, ohjaajan huudellessa ohjeita siitä, milloin pitää seistä, istua, tai milloin keventää ja lisätä vastusta. Saatoin myös vapautuneesti ottaa kevyet painot ohjatussa lihaskuntoharjoituksessa.

En vieläkään ehtinyt lukemaan loppuun Suurta Kaalihuijausta, mutta lukemani perusteella kirja on yhtäältä parempi kuin olin odottanut, toisaalta hieman pettymys. Kirjan ote on analyyttinen, peräti filosofinen, mutta jollakin tapaa yhtä aikaa hieman karski ja pliisu. Jostain syystä elämys on älyllisesti jotain samankaltaista kuin shanghailaisessa ravintolassa syömäni kala: kala oli hyvän makuista, mutta tavalla, joka ei ole ominaistu juuri kalalle, vaan vastaavia makuja löytää pikemminkin leivonnaisista. Ko. kirjassa on yhtäältä jotain pamfletinomaista, ja sitä voisi toisaalta nimittää ehkä "tietokirjaksi", mutta lukukokemus on sävyiltään jotenkin ehkä blogikirjoituksen kaltainen. Kirjailijan kriittisyys on sävyltään arvostelevaa ja vapaamielisesti ehdotuksia viljelevää, mutta toisaalta vetäytyy usein filosofin "neutraaliuden" taakse. En hauku, ehkä tämä on genre, jossa ei ole kirjoitettu pahemmin. Omaperäinen se ainakin on.

Nyt palaan työn pariin.

2 kommenttia:

Tommi Uschanov kirjoitti...

Kirjan ote on analyyttinen, peräti filosofinen, mutta jollakin tapaa yhtä aikaa hieman karski ja pliisu.

No heh, minulla on tarjota tähän hyvin suoraviivainen empiirinen selitys: minä itse olen "analyyttinen, peräti filosofinen, mutta jollakin tapaa yhtä aikaa hieman karski ja pliisu". Tämä kuvaus pätee sanasta sanaan minuun ihmisenä, ei pelkästään kirjaani.

Tämähän liittyy oikeastaan siihen, mitä kirjoitan kirjassa toisessa asiayhteydessä (s. 188-190): tyyli, jolla tietty väite on esitetty, voi itsessään riittää siihen, että joku nielee väitteen, jota hän ei nielisi puhtaasti sisältönsä puolesta, ja vastaavasti riittää siihen, että joku on kykenemätön nielemään väitettä, jonka hän puolestaan olisi valmis nielemään puhtaasti sisältönsä puolesta.

Omista kommenteistasi näkyy, että olet ikään kuin valmis erikseen ponnistellen yrittämään hyväntahtoisesti nousemista metatasolle (tässä tapauksessa itsellesi hyvin vieraan) tyylini yläpuolelle ja ikään kuin kaivamaan sen takana olevan sisällöllisen sanoman sen alta esiin puhtaasti sanomana. Maistamaan pullantuoksuista lihakeittoa. Se tuntuu hyvin ilahduttavalta.

Antti kirjoitti...

Kaalihuijauksessa pitää sinnitellä ykkösosan läpi tai yli (JMP 2) niin loppu menee jo sujuvammin. Ehkä Tommin tekstiin siedettyy.

Ykkösosassa minua tökki Suomen monisekopuoluejärjestelmän ja muiden liki kaksipuoluejärjestelmän maiden vertailu. Lähtökohdat ovat mielestäni erimitalliset.