torstai 16. joulukuuta 2010

Eräs tuttavani linkitti puheeseen, jossa käsitellään teemoja, joita olen itsekin sivunnut, mutta hyvin erilaisesta näkökulmasta. Kirjoittaja oli aikanaan vastaväittäjäni.

Minusta on mielenkiintoista, että puhe muistuttaa rakenteeltaan yllättävän paljon tietyntyyppistä blogikirjoitusta.

2 kommenttia:

Kari Visala kirjoitti...

Puhe oli hyvä, mutta siinä olisi ehkä voinut tuoda vielä selkeämmin esille, että siinä toiminnassa, jota tieteeksi kutsutaan, on alasta riippuen eri määrä "empiiristä suuntautumista". Käyttämäsi "ajatuskoneen" käsite on mielestäni hyvä, koska se sisällyttää idean, että tieto/data, ymmärrys/tulkinta/teoriapitoisuus ja taito/tekniikka nivoutuvat todellisessa maailmassa monimutkaisella tavalla yhteen. Matematiikka on äärimmäistä siinä suhteessa, että se tuottaa konstruktioita eikä tutkimuksen kohteena ole suoraan reaalimaailman ilmiö. Vitsi roskakoreista viittaakin ehkä laajemmin jonkinlaiseen moniulotteiseen laadun käsitteeseen.

Itse ajattelen tunnustusta/viittauksia eräänlaiseksi arvon mitaksi siten, että tutkijoiden tuotokset ovat aineettomia ja julkisia ja viitattaessa toisen työhön ikään kuin "ostetaan idea", vaikka sitä ei vielä kukaan tarvitsisi tieteellisen maailman ulkopuolella. Toki tieteen tarkoitus on myös pyrkiä kohti parempaa ymmärrystä maailmasta jne. ihan itsetarkoituksellisestikin, mutta on tärkeää, että tiede erotetaan toimintana tuotekehityksestä jne., jolla on välitön taloudellinen motiivi - niin painotusten kuin pitkän tähtäimen hyödynkin kannalta.

Tiedemies kirjoitti...

Juuri näin ajattelen itsekin. Tieteellinen työ on pääasiassa uudenlaisten "ajatuskoneiden" suunnittelua, mutta siinä on tietynlaiset laatukriteerit. Koneen pitää myös ilmiselvästi noudattaa logiikan "lakeja".

[Olen joskus leikitellyt ajatuksella, että mitä jos fysikaalinen todellisuus ei olekaan yhtä rajoittava kuin logiikka. Borgesilla oli variaatio tästä tarinassa Tlön, Uqbar, Orbis Tertius. Näin tietenkään ei näyttäisi olevan, paitsi jossakin hyvin rajoitetussa mielessä joissakin kvanttimekaanisissa ilmiöissä, paitsi että siinäkin on todennäköisesti kyse vain väärien käsitteiden käytöstä.]

Tunnustus on arvon mitta, sitä ei käy kiistäminen. Ihmiset ovat aika hyviä tunnistamaan laadukkaan ajattelun ja laadukkaan tutkimuksen.

Juttelin aikanaan Oxfordin kvanttilaskentaryhmän kakkosmiehen kanssa pitkät pätkät, hänellä oli selvästi ajatuksena, että tutkimuksessa on kyse paljon muustakin kuin julkaisemisesta. Olen jotenkin samaa mieltä, mutta siinä on ongelmana se, että jotenkin laatua pitää mitata, ja sellainen subjektiivinen arviointi on ongelmallista muuten.