lauantai 9. lokakuuta 2010

Eksistentiaaliset uhat ja minä.

Erilaiset futuristiset tahot, kuten transhumanistit, ovat esittäneet käsityksiä olemassoloa uhkaavista, eli eksistentiaalisista riskeistä. Nämä ovat koko ihmiskuntaa koskettavia, ja sen olemassaoloa uhkaavia riskejä.

Kyse ei ole mistään "fringe"-ryhmien hölmöilystä, vaan esimerkiksi Nick Bostrom työskentelee Future of Humanity-instituutin johdossa täällä Oxfordissa. Ensiviikolla täällä alkavalla lukukaudella FHI:ssa on useampia seminaareja. Olen hyvin harmissani, etten pääse ensi keskiviikkona osallistumaan SETI-projektien eri ulottuvuuksia käsittelvään seminaariin.

Skaala eksistentiaalisista riskeistä on hyvin suuri; pandemioita, ydinsotaa, asteroiditörmäyksiä, ilmastonmuutosta, jne. pidetään eksistentiaalisina riskeinä, vaikka niiden riskit olisivatkin hyvin pieniä sanan siinä merkityksessä että "ihmiskunta tuhotutuu". Niistä puhuminen synnyttää helposti mielikuvan alarmismista, mutta siitä ei ole lainkaan kyse. Myös aikaskaala on syytä huomioida; riittävän järeä pandemia voisi teoriassa pyyhkiä ihmiskunnan parissa vuodessa. Asteroiditörmäys tekisi porukasta selvää joko kerralla tai viimeistään muutamassa vuodessa, dinosaurusten tapaan - tosin NASA:n Near earth objects ohjelma saattaisi kyetä varoittamaan törmäyksestä etukäteen, riippuen tietenkin asteroidin koosta. Ilmastonmuutoksen kaltaisten ilmiöiden eksistentiaaliriskiluonne on tosiassa tuhansia vuosia, sillä vaikka lämpötila nousisi roimasti, mannerjäätiköiden sulaminen kestäisi tuhansia vuosia. Lisäksi jokainen yksittäinen eksistentiaalinen uhka on todennäköisyydeltään hyvin pieni, siis siinä merkityksessä, että se tuhoaa ihmiskunnan.

Aikaskaala ei rajoitu tuhansiin vuosiin. Auringon säteilyintensiteetti kasvaa hitaasti, ja tekee maapallosta mahdollisesti jo 900 miljoonan vuoden kuluessa asumiskelvottoman. 4.5 miljardin vuoden kuluttua Andromeda ja Linnunrata törmäävät, mikä voi merkitä tuhoa merkittävälle osalle galaksia; tosin vain siinä merkityksessä, että tähdet sinkoutuvat pois galaksin keskustaa kiertäviltä radoilta; varsinaisten törmäysten todennäköisyys on mitätön. Ongelma ei kuitenkaan ole mitätön, jos ihmiskunta tai jokin sen perillisistä asuttaa koko galaksia tuossa vaiheessa, sillä miljardien vuosien aikaskaalalla operoiva sivilisaatio todennäköisesti hyödyntää galaktisia tähtien syntyprosesseja jne., joten sille törmäys voi muodostaa eksistentiaalisen uhan.

Miljardeista vuosista puhuminen kuulostaa ilman muuta hömpältä, kun lyhyemmänkin aikavälin riskejä on. Mutta syvä aika on läsnä kaikissa meissä. Me olemme jälkeläisiä; ensimmäisten yksisoluisten olioiden, niitä edeltäneiden ensimmäisten itsekopioituvien molekyylien, ja maapallon, auringon, sitä edeltäneen supernovan, varhaisen maailmankaikkeuden jne. Emmekä tiedä, mikä kohtalo lopulta on varattu kaikelle olemassolevalle.

Me, olemme kaikki tietenkin kuolleita, eikä meistä ole missään yhtään mitään jäljellä, eikä kukaan meitä muista tällaisella aikaskaalalla. Sen ymmärtäminen on tuo jotain sellaista nöyryyttä jota en usko voitavan saavuttaa kuvittelemalla että ihminen on jollakin kosmisella tavalla erityislaatuinen, kaiken olemassaolevan päämäärä. Me olemme täällä; se on varmaa. Tiedämme myös - suurin piirtein - mistä olemme tulleet, vaikka aukkoja toki on, ja vastaväitteitä siksi esitetään. Mutta emme tiedä mihin olemme menossa. Ja siihen meidän jopa mahdollista vaikuttaa, tai sitten ei.

12 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Minusta mielenkiintoisinta on se, että joku tähti joskus miljardeja vuosia sitten räjähti singoten valtavan määrän rautaa ja muita raskaita metalleja ympäriinsä. Ja taas miljardien vuosien kuluttua ne kerääntyivät muodostaen mm. Maapallon. Ja sitten se rauta kaivettiin ylös maasta ja siitä tehtiin minulle tietokone. Ajatus on samalla mielikuvitusta hivelevä ja toisaalta ahdistava.

Tiedemies kirjoitti...

Itse en koe sitä oikeastaan mitenkään ahdistavana. Se on pyörryttävä, samalla tavalla kuin tunne, joka tulee kun katsoo alas jostain todella korkealta. Tarkemmin ajatellen, ymmärrän että sen voi kokea ahdistavanakin, aivan kuten korkean paikan kammon.

Ihmisen mieli kapinoi tällaisia ajatuksia vastaan hyvin helposti, koska se on niin tavattoman rajallinen. Kykymme hahmottaa lukumääriä rajoittuu johonkin noin seitsemään, kyky todella hahmottaa etäisyyksiä joihinkin satoihin metreihin, ja aikaa ehkä joihinkin vuosiin, tai tulkinnasta riippuen vain päiviin. Kaikki muu joudutaan hahmottamaan apuvälineillä, kuten kalentereilla, mittayksiköillä, lukujärjestelmällä, jne.

En vain tajua, mihin joku tarvitsee sellaisia uskontoja, joissa selitetään kuinka ihminen on jotenkin niin kauhean tärkeä ja luotu johonkin tarkoitukseen. Todellisuus on aivan käsittämättömän paljon mielenkiintoisempi ja monimutkaisempi.

Kumitonttu kirjoitti...

Pyörryttävä on paljon parempi ilmaisu.

En vain tajua, mihin joku tarvitsee sellaisia uskontoja, joissa selitetään kuinka ihminen on jotenkin niin kauhean tärkeä ja luotu johonkin tarkoitukseen.

Kun peruutetaan ajassa taaksepäin huomataan, että meidän uskonnossamme Jumala käy maassa tapaamassa ihmisiä ja palaa taivaaseen - aivan kuin kreikkalaisillakin! Kun mennään vielä kauemmas huomataan, että kreikkalaisetkin saivat ovat jumalansa - siis ne vuorilla eli olympoksilla asuvat - tuontitavarana Turkin kautta, ja niissä on paljon vaikutteita itämaisista jumalista. Ketään ei pitäisi yllättää, että kreikkalaisilla oli 12 jumalaa samoin kuin kalenterissa on kuukausia. Nämä ovat saman asian eri puolet. Ainoana indoeurooppalaisena (Mustanmeren alue, jota pidetään nykyisten eurooppalaisten kehtona) jumalana pidetään Zeusta. Uskonnoilla on paljon annettavaa sekä tunne- että taide-elämään. Tiedettä uskonto ei ole eikä sitä pidä tieteenä tarkastellakaan. Vaikka rehellisyyden nimissä on muistettava, että paljon on niitäkin, jotka yrittävät korvata uskonnolla tieteen merkityksen.

Tiedemies kirjoitti...

Tarkoituksenani ei ollut väittää mitään uskonnosta muuten kuin henkilökohtaisella tasolla; minulle henkilökohtaisesti vain on käsittämätöntä, miten joku voi niitä pitää mielekkäinä ja merkityksellisinä selittäjinä mistään, kun maailmankaikkeus on ajan, avaruuden ja kaiken suhteen niin uskomattoman paljon monimuotoisempi kuin pystymme edes kuvittelemaan.

Kumitonttu kirjoitti...

miten joku voi niitä pitää mielekkäinä ja merkityksellisinä selittäjinä mistään

Kun nykyinen teknis-tieteellinen tasomme paljasti "fysiikan salat", niin uskonnon merkitys muuttui. Aiemmin se kertoi maailmankaikkeuden rakenteen ja organisoi maallisen hallinnon. Nykyisin ymmärretään, ettei uskonnot voi selittää sitä, mikä tieteeltä jää selvittämättä. Ne, jotka eivät ymmärrä, eivät tuo mitään lisäarvoa aiheeseen.

Tiedemies kirjoitti...

Minä en edes tavoittele tuollaista selittäjä- roolia, vaan jotain laajempaa. Ihmisillä on jonkinlainen kaipuu kokea, että kaikessa on jotain "järkeä", ja tiede ei sinänsä voi tarjota ihmisen elämään sisältöä. Ajatus siitä, että sisältö ja merkitys löytyisi jostain yhdestä opuksesta, on käsittämätön. Se on ylimielinen sellaisella tavalla, etten osaa kuin nauraa, kun ajattelen näitä mittakaavoja.

MariaK kirjoitti...

Jos uskonnot jotain pyrkivät selittämään, niin sitä, miten me ihmiset elämän, maailmankaikkeuden ja osamme siinä koemme. Uskonto on muutakin kuin se yksi opus - jokainen uskova jatkaa tarinaa omalla tavallaan.

Gc kirjoitti...

Nuo tiedemiehen (sinänsä sympaattiset) käsitykset ajasta ja avaruudesta eivät välttämättä ole tyypillisiä tiedemiesten keskuudessa. Esimerkiksi Hawking on sanonut kymmeniä vuosia, että kohta tulee kaikenteoria ja tiedämme fysiikasta kaiken. Toisaalta jos fysikaalinen maailma on nin monimuotoinen voi kysyä, onko tyypillinen tekno-optimismi, tyyliin kohta lennetään galaksista toiseen ja koneet ovat ihmisiä älykkäämpiä, aina perusteltua.

Tiedemies kirjoitti...

En ihan tiedä mihin käsityksiini "ajasta ja avaruudesta" GC viittaa. Käsittääkseni suhteellisuusteoria on paras tunnettu teoria siitä, miten aika ja avaruus isossa mittakaavassa toimivat. "Syvä aika" on käsitteenä otettu geologiasta, se tarkoittaa vain niitä aikaskaaloja, joilla maapallon pinta elää merkittävästi, siis miljoonista miljardiin vuoteen. Miljardit vuodet ovat kosmologisestikin merkittäviä aikoja. En käsittääkseni ole esittänyt yhtään ainutta "epäortodiksista" käsitettä ajasta tai avaruudesta. Olisin kiinnostunut esimerkistä, missä kohtaa näkemykseni on epätyypillinen.

Se, että "ihmeellisiä" asioita tapahtuu syvän ajan aikaskaalassa kokoluokassa välillä molekyylit -- planeetat, ei minusta ole myöskään kiistanalaista. Noin kolmen miljardin vuoden jänteellä molekyylien tasolla tapahtuvista ilmiöistä lähtöisin olevat prosessit (l. elämä) ovat edenneet tilanteeseen, jossa makroskooppisia kappaleita lentelee toisille planeetoille samassa aurinkokunnassa. Eikä tarvita edes syvän ajan skaalaa tästä eteenpäin sille, että mahdollisesti lentelee kappaleita toisiin aurinkokuntiin.

Ei liity tähän kyllä mitenkään, mutta Hawking on skeptinen kaiken teorian löytymisen suhteen.

surreal kirjoitti...

Ainakin Bostromin aiemmissa kirjoituksissa eksistentialistiset riskit painottuivat teknologian kehitykseen. Hän on jopa kirjoittanut positiiviseen sävyyn totalitarisesta yhteiskuntamallista keinona torjua futuuristen joukkotuhoaseiden uhkaa. Yhtenä näistä Bostromilla on ollut grey goo, eli nanobottien tuhoisa monistuminen orgaanista materiaalia kuluttaen. En ole täysin vakuuttunut asiasta puoleen enkä toiseen, mutta oma käsitykseni on, ettei tämä uhka ole esitetyssä mitassa mahdollinen.

Paljon suurempi riski sisältyy esimerkiksi muunneltuihin viruksiin. Sekä vähemmän totaalisiin nanoaseisiin. Yksi futuurinen nanoase, joka vaikuttaa täysin realistiselta on nanohyönteinen, joka hakeutuu pistämään elävään olentoon tappavan annoksen botuliinin kaltaista vahvaa myrkkyä. Kun tällainen hyönteinen on kehitetty, sitä voidaan sarjatuottaa miljoonia tai miljardeja kappaleita, jotka voidaan kuljettaa yhdessä suuressa matkalaukussa. Sellaisen parven vapaaksi päästäminen suurkaupunkiin futuurisessa terrori-iskussa todennäköisesti johtaisi aika nopeasti Bostromin totalitaristiseen visioon ja jonkinlaiseen globaaliin tuhoamissotaan.

Tällaiset uhat ovat vielä vuosikymmenten päässä, mutta niistä soisi näkevänsä nykyistä enemmän valmistautuvaa ja varautuvaa akateemista keskustelua.

Lopulta ihmiskunnan on pystyttävä ohittamaan jollakin pysyvällä tavalla se pullonkaula, että vaikka meillä olisi kyky tuhota elämä tältä pallolta, meillä on myös takaava järjestelmä, ettei se voi tapahtua.

Uskominen vain ihmisten hyväntahtoisuuteen tuhansiksi ja tuhansiksi vuosiksi eteenpäin on liikaa pyydetty.

Todennäköisimmät eksistentialistiset riskit tulevat tältä sektorilta, eivät esimerkiksi hiilidioksidista.

Tiedemies kirjoitti...

Surreal on mielestäni oikeassa. Kuten kirjoitin; hiilidioksidin uhka ei ole eksistentiaalinen. Pahimmissakin venus-skenaarioissa -- joita en siis pidä uskottavina -- uhka muuttuu eksistentiaaliseksi vasta tuhansien vuosien aikajänteellä. Puhutaan siis ajanjaksoista, joiden pituus on sama kuin ajanjakso rautakauden alusta teolliseen vallankumoukseen.

Nanoteknologian "grey goo"-skenaarioita en pidä kovin uskottavina useammastakaan syystä. Ensimmäinen on se, että nanoteknologia, joka pystyisi monistamaan itseään käyttäen mielivaltaista ympäristön materiaalia, on epätodennäköinen; useimmat molekyylit nyt vaan yksinkertaisesti eivät sovellu sellaiseen rakennustyöhön. Ja luulisin, että joko varotoimenpiteenä, tai aivan fysikaalisten rajoitteiden vuoksi, koneet tulevat tarvitsemaan aivan tietynlaista materiaalia rakennusaineekseen.

Sodankäynti sensijaan on todennäköisempi uhka, erityisesti biologinen sodankäynti. Mainitut nanohyönteiset taas ovat sen laatuinen "loose cannon", että en usko että sellaista kukaan tosissaan alkaa rakentelemaan. Tosin, hulluja on maailma pullollaan, joten jos nanoteknologia yleistyy, niin kai se teoriassa olisi mahdollista. Uskoisin kuitenkin nanoteknologian yleistymisellä ja halpenemisella olevan esteitä, ei perustavanlaatuisia, mutta jotain senkaltaisia kuin nyttemmin käytännössä jo pysähtynyt mikroprosessorien laskentatehon nousu.

Gc kirjoitti...

"En ihan tiedä mihin käsityksiini "ajasta ja avaruudesta" GC viittaa. Käsittääkseni suhteellisuusteoria on paras tunnettu teoria siitä, miten aika ja avaruus isossa mittakaavassa toimivat."

Käsitin siis väärin. Viittasit siis ns. normaalin fysiikan alueeseen. OK. Jatketaan kuitenkin siitä mistä _ei_ ollut kysymys:)
Hawking on luopunut ilmeisesti nyt kaiken teoriaan uskomisesta, mutta hän sanoi ainakin Feynmanilla aikanaan, että hän uskoo se kohta tulevan ja tuon artikkelin mukaan uskoi siihen vielä vuonna 2000. (Usko nykyään paljon arvosteltuun M-teoriaan sen sijaa on säilynyt lujana.) Muistankin oikeastaan Hawkingin sanoneen, että hän lakkasi uskomasta kaiken teorian (teoriaan joka yhdistää syvällisesti 4 vuorovaikutusta, joista syvällisesti on nyt yhdistetty 2)
-töttöröö... Gödelin epätäydellisyystulosten vuoksi!
Ehkä Hawking ajatteli, että "kaiken teorian" pitää myös käsittää kaikki matematiikka? Tästä asiasta on muistaakseni Solomon Feferman kirjoittanut. Linkit löytyvät hänen kotisivuiltaan.