tiistai 3. elokuuta 2010

Oxford I.

Ryanairin lento oli myöhässä noin tunnin. Bussimatka Stanstedistä Oxfordin bussiasemalle oli kolme ja puolituntia edestakaista ajelua, suorinta reittiä kulkien se ei olisi todennäköisesti vienyt kuin reilun tunnin. Olin hieman väsynyt, joten en jaksanut katsella maisemia, enkä varsinkaan kaivaa kameraa laukustani.

Saavuin Oxfordiin noin vartin yli kymmenen paikallista aikaa. Olin hämmentynyt siitä, kuinka lähelle kaupungin keskustaa asti maantiellä ei ollut lainkaan valaistusta. Kävely Magdalen Collegen portille (se muuten lausutaan kuten "maudlin") kävi keskustan läpi. Ensivaikutelma ei ollut hyvä, koska oli niin sanottu "pubiaika", ja kaduilla pyöri paljon juopuneita teinejä. Britit osaavat tämän, sen tiesin, mutta en aavistanut, että tässä kaupungissa.

Huoneeni oli sillan toisella puolella, ikkunasta on jokinäköala. Otin kuvia, mutta unohdin johdot huoneeseen, joten en vielä tähän liitä niitä, jos liitän ollenkaan. Nukuin kuin tukki lähes 10 tuntia. Huoneissa ei ole omia vessoja tai suihkuja, ja koska kello oli jo paljon, päätin kävellä suoraan työpaikalle. En usko haisevani (vielä) kovin pahalle, mutta täytynee uskaltautua lukittavaan vessakoppiin rakennettuun suihkuun, jossa on epäilyttävän näköinen termostaatti. Kunnon englantilaiseen tapaan kylmä ja kuuma vesi tulevat pesualtaan eri puolilla olevista hanoista.

Kävelymatka työpaikalle on yllättävän lyhyt, se näyttää kartalla pidemmältä. Kämppä, joka minun on tarkoitus vuokrata, on toisella suunnalla ja vielä hieman lähempänä. Toivon mukaan se ei ole täynnä torakoita.

5 kommenttia:

Juha Kettunen kirjoitti...

lukittavaan vessakoppiin rakennettuun suihkuun, jossa on epäilyttävän näköinen termostaatti. Kunnon englantilaiseen tapaan kylmä ja kuuma vesi tulevat pesualtaan eri puolilla olevista hanoista.

No ainakin näistä haluan nähdä kuvat.

Jukka kirjoitti...

Englannissa on hyvätkin puolensa...

IDA kirjoitti...

Ota itsellesi työ oheen hyvä harrastus ja koita etsiä Edmund Burken hauta.

Rami kirjoitti...

Lähit si!
Hitto, melkein sain itsestä aikaiseksi tulla poikkeen ennen lähtöäsi;)

Tiedemies kirjoitti...

Juha, tekstistäni taisi saada väärän kuvan, ymmärrän sen nyt. Siis, englantilaiseen tapaan, tavanomaisissa pesualtaissa on erikseen kylmä ja kuuma hana eri puolilla, ettei vesi vahingossakaan sekoitu. Käsien peseminen oletetaan siis tehtävän niin, että altaaseen lasketaan vettä ja pestään sillä.

Suihkussa sensijaan oli aivan kummallisen näköinen vempain, jossa väännettiin kolmea eri nuppia. En oikein koskaan tajunnut, mitä ne tarkalleen tekevät, koska kolme vapausastetta ei oikein istu minun järkeeni; kuumasta ja kylmästä saa vain kaksi. Yksi sääti lämpötilaa, ja kaksi muuta ei tuntunut tekevän mitään. Unohdin valitettavasti ottaa kuvan.

Englannissa todellakin on hyvät puolensakin. Kirjoitan tästä erikseen.