keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Ciencia Y libertad.


Edellinen merkintä sivusi sananvapauden käsitettä. Jos riisun kaiken tekopyhyyden omista mielipiteistäni ja olen brutaalin rehellinen, en ole oikeasti niinkään huolissani toisten sananvapaudesta, demokratiasta tai oikeastaan mistään muustakaan kovin ylevästä. Pystyn kyllä generoimaan argumentteja näiden sinänsä toivottavien instituutioiden puolesta. En kuitenkaan tosiasiassa tunne mitään henkilökohtaista tunteen paloa puolustaessani erilaisten nurkkamörköjen oikeutta änkyröidä.

Se, mistä olen huolissani, on Tatu Vanhasen kaltaisten tutkijoiden vapaus muodostaa ja tutkita poliittisesti arkaluontoisia hypoteeseja. Oma alani on pliisun korrekti, mikään oma tutkimustulokseni ei voisi olla poliittisesti kyseenalainen (ellen sattumalta onnistuisi todistamaan, että P=NP, mikä ei ole oletettavissa, koska se ei ole totta). Omaan kuitenkin käsityksen, että mikään yleisluontoinen tosiasiaväittämä ei voi olla sellainen, että sen totuusarvon tutkiminen on kiellettyä. Sanon "yleisluontoinen" rajatakseni ulos esimerkiksi yksittäisten ihmisten pankkitunnusten tai terveystietojen urkkimisen.

Koska rasismikysymys on arkaluontoinen, eikä siten ole oletettavissa, että sen parista esitetyt argumentit voitaisiin ottaa huomioon ilman kiihkoilua puolin ja toisin, otan toisen eri tavalla arkaluontoisen kysymyksen tarkasteluun. Kuuntelin nimittäin eilen radiosta keskustelua metyleenidioksipyrovaleronin laillisesta statuksesta. Toimittaja ja eräs poliisi keskustelivat asiasta, ja ilmassa oli selvästi sellainen ajatus, että kaikki on kiellettyä, ja jos ei ole, niin se on porsaanreikä. Toimittaja ihan vakavissaan ihmetteli, että onko laki tosiaan niin typerä, että poliisi ei voi takavarikoida summittaisesti kaikkea epäilyttävää, mitä ihmisiltä sattuu löytymään, ja joutuu jopa palauttamaan takavarikoimansa, jos se nyt ei satu olemaan laitonta. Poliisi totesi, että onneksi näin ei ole, vaan Suomessa poliisi todella saa takavarikoida summittaisesti mitä tahansa ihmisiltä löytyvää, eikä sitä tarvitse palauttaa, jos kyseessä on esimerkiksi aine, jolla ei ole mitään tunnettua mielekästä käyttötarkoitusta.

Edelleen, en ole tippaakaan huolissani joidenkin festarinuorten oikeudesta vetää nuppi sekaisin jollakin kemikaalilla, riippumatta siitä, mikä tällaisen kemikaalin koostumus tai laillinen starus on. Sensijaan olen huolissani Alexander Shulginin tai Rick Sttrassmanin kaltaisten tutkijoiden oikeudesta tutkia ihmisen osan, sanoisinko esoteerisempia puolia.

Rehellisesti sanoen, minä en vain yksinkertaisesti piittaa siitä, millaisen "signaalin" tällaisten tutkimusten tulokset lähettävät. Ei ole sattumaa, että koen konservatiivit ja erityisesti kristilliset konservatiivit ideologiseksi päävihollisekseni. Heidän perisynnin käsitteensä nojaa kokonaan ajatukselle, että on olemassa jonkinlaista transgressiivista tietoa, jota ihmisen ei pidä tavoitella. On siksi irvokasta, että ne tahot, joita kohtaan olen tästä syystä ollut kaikkein myötämielisin, ovat juuri ne, joilla pyrkimykset tällaisen jaottelun institutionalisoimiseen ovat kaikkein voimakkaimmat. Siksi, ties kuinka monennen kerran, elokuvahistorian hienoimmat vuorosanat:

The line must be drawn here! This far, no further!

5 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Sorry pojat. Historia osoittaa, että juuri teillä kahdella tuppaa menemään nokittelu keskenään överiksi. Kirotkaa toisenne vaikka alimpaan helvettiin, mutta tehkää se jossain muualla.

Tiedemies kirjoitti...

Tästä tekstistä näkee muuten erittäin hyvin sen, miksi kirjoitan mieluummin aggressiivisesti kuin asiallisesti. Tähänkään ei kukaan kommentoinut mitään.

Teemu kirjoitti...

Kommentoin nyt sitten pitkästä aikaa...

Jos minulta kysytään niin pidän komparatiivisesti parempana että ihan mitä tahansa saa julkaista. Näin siksi että rajoitukset johtaa käytännössä epäloogisiin lakeihin, kuten nyt käsittelyssä oleva esitys.

Mutta en minä nyt toisaalta näe mitään tarvetta teeskennellä vakaumuksesta tyhmää, se epäloogisuus on pohjimmilataan seurausta siitä että lainsäädännöllä on useita tavoitteita ja ajoittain ne ovat keskenään ristiriitaisia. Yksi niistä on että riidat ratkotaan oikeudessa eikä nyrkein, tämäkin on keskeistä oikeusvaltiossa siinä kuin yksilönvapaudetkin. On esimerkiksi mahdollista haastaa joku kunnianloukkauksesta oikeuteen.

Mitäs sitten jos jotain ryhmää herjataan tavalla joka yksityishenkilöön kohdistuessaan olisi kunnianloukkaus? Asianomistajaa ei oikein voi olla, joten jotenkin muuten tämä pitäisi hoitaa. Ja se jotenkin muuten tuppaa olemaan vaikeata.

On myös aika erikoinen ajatus että mikä tahansa käy kun sitä kutsuu tutkimukseksi, vai haluammeko että oikeusistuimet päättävät mikä on tiedettä?

Tiedemies kirjoitti...

En minäkään näe mielekkääksi erotella tieteellistä ja muuta keskustelua.

Siksi puolustan sananvapautta yleensä, enkä vain oikeutta sanoa tieteellisessä keskustelussa arkaluontoisiakin asioita. Jälkimmäinen on minulle henkilökohtaisesti tärkeämpää, mutta koska en koe että minun henkilökohtainen preferenssini on mitenkään relevantti poliittisesti, katson että tällaisen sananvapauden pitää päteä myös yleisesti.

Toki pidän sananvapautta yleisestikin toivottavana.

surreal kirjoitti...

Strasman vaikuttaa täysin new-age hörhöltä.

Alan uranuurtajia varsinaisessa psykedeelisen terapian tieteellisessä tutkimuksessa olivat 1950- ja 60-luvuilla tohtorit Robert Masters ja Jean Houston. He kirjoittivat tutkimuksistaan teoksen 'The Varieties of Psychedelic Experience', joka on yksi mielenkiintoisimpia teoksia, joita olen lukenut ja eniten ajatuksia herättänyt psykologian teos.
He antoivat potilailleen pieniä määriä LSD:tä valvotuissa olosuhteissa tapahtuneessa vapaaehtoisessa (tietysti) terapiassa.
Kirjassa kuvataan näitä tapauksia ja heidän johtopäätöksiään tutkimuksesta. Välistä parjataan ja piikitellään hippejä, hienovaraisesti ja sarkastisesti ja LSD:n viihdekäyttö tuomitaan. Viihdekäytön haitoista ja harhoista on myös hyvin osuvia kuvauksia.

Kirjan luettuani olin suhteellisen vakuuttunut siitä, että tämä tutkimus ja terapiamuoto kiellettäessä kiellettiin hyvin mahdollisesti sellaisia hoitomuotoja, jotka olisivat voineet tuoda merkittävää ja todellista apua esimerkiksi syvästä ahdistuksesta, sosiaalisista peloista, parantumattomista vihantunteista jne. kärsiville.