tiistai 23. helmikuuta 2010

Toinen lukulaarini aarre, nyt kun Valtaojan saan todennäköisesti tänään luettua, on syntymävuonnani alunperin ilmestynyt geenin itsekkyys. Se on jäänyt jostain syystä väliin, vaikka referaatteja olenkin siitä paljon lukenut.

Minusta se, että kommenttien keskustelu tuntuu herkästi ajautuvan uskonnollisiin - siis kategorisesti substanssiltaan merkityksettömiin - aiheisiin, on jotenkin kiusallista. Uskonnollisista asioista keskusteleminen tekee oloni jotenkin likaiseksi. Kyse on jonkinlaisesta epistemologisesta hygieniasta. En pelkää saavani "tartuntaa", vaan ennemminkin koen, että keskustellessa joutuu koskemaan johonkin iljettävään, epämääräiseen ja huonosti määriteltyyn. Mieleeni tulee lähinnä "Puhtaus ja Vaara".

9 kommenttia:

Jukka kirjoitti...

Dawkinsin Geenin Itsekkyys on hyvä kirja. Kuten saman tekijän Sokea kelloseppä ja Extended Phenotype.

Dawkins oli mm. Geenin Itsekkyyden toisessa painoksessa, johon suomenkielinen painos perustuu, valmis myöntämään erehtyneensä torpatessaan Zahavin Kalliin Signaalin teorian (Handicap Principle), josta on tullut yksi sosiobiologian peruskivi.

Dawkins selittää kirjassaan kansantajuisesti, mitä Maynard Smithin evolutiivinen peliteoria tarkoittaa ja miten se selittää sukupuolijakautumia yms. seikkoja.

Olen kritisoinut Dawkinsia hänen viimeakoisista kirjoituksistaan. Hän on jämähtänyt siihen auringon paisteeseen, jonka hänen menestyksensä 70- ja 80-luvulla loi. Luulenpa että vapaa-ajattelijatkin alkavat hiljalleen luopua Jumal Harha -kirjan hehkuttamisesta. Dawkinsin tilalle on vapaa-ajattelijoiden ajattelussa tullut kognitiivinen uskontotiede - Boyd, Pyysiäinen et al.

Tomi Ahti kirjoitti...

"joutuu koskemaan johonkin iljettävään, epämääräiseen ja huonosti määriteltyyn. Mieleeni tulee lähinnä "Puhtaus ja Vaara"."

Tämä on yllättävän suuri ongelma, jos asiasta jotain voi netin keskustelupalstojen perusteella päätellä. Monille ihmisille abstraktiot kelpaavat vain, jos ne ovat vailla mitään sisältöä, esimerkiksi puhtaita loogisia väitteitä tai symboleja. Vielä yleisempi on tietysti vaatimus, että abstratktiot pitää perustella vain ja ainoastaan itseä miellyttävällä tavalla, esimerkiksi jonkin tietellisen kokeen tuloksista lähtien.

Uskonnossahan abstraktioihin liitetään hyvinkin sattunnaisen tuntuisia merkityksiä ja niiden vielä väitetään olevan jotenkin perustavalaatuisia. Nykyaikaisesta valistuksen tuottamasta individualistista tämä on sietämätöntä.

Loogisesti täysin välttämätön abstrakti maailma on kuitenkin uskontoon vertautuva haavekuva. Se on siitä huolimatta tuottanut paljon hyvää, ennen kaikkea tieteen eli kriittisen tietoinstituution.

Uskonnollisilla abstraktioilla on myös myönteisiä puolia. Joltain osain ne saattavat olla jopa universaaleja tai ainakin yleisinhimillisiä ja siinä mielessä välttämättömiä. Esimerkkinä mieleen tulee ajatus elämän tarkoituksettomuudesta ja uskontojen "vastaukset" tuohon tarkoituksettomuuteen.

Loogispositivistista olisi tietysti olla liittämättä "ihmiselämä"-nimiseen abstraktioon mitään määreitä (paitsi ehkä joitakin siihen "välttämättä" kuuluvia, kuten muoto). Itsekkäät geenit eivät, muuten, vastaa tähän kysymykseen mielekkäästi.

Mielestäni siis, hmmm, uskonto ei ole sellainen epistemologinen harha, jollaiseksi Dawkins sen muistaakseni kuvaa God Delusionissa. Uskonto on toki "harha", mutta niin on kaikki muukin sellainen, jota ei voi loogisesti perustella. Koska kaikki maailmassa on Grand Unified Theoryä odotellessa loogisesti perustelematonta, onko koko maailma siis harha?

Epistemologisesti uskonnosta voi kai sanoa, että se on epätodennäköistä tieteellisessä mielessä. Uskonto ei pysty ennustamaan asioita joidenkin keskeisten premissiensä perusteella. Jos pystyisi, se ei olisikaan uskonto ... vaan tiedeskö?

Mutta Dawkins muistaakseni siis väittää muuta. Vai mites se tarkemmin muistellen menikään? Dawkinsin argumentaatio taisi olla monivivahteisempi.

Itse olen joskus kehitellyt sellaista analogiaa, jossa tiedeinstituutio ("tietäminen") vertautuu oikeudenkäyntiin, jossa yritetään selvittää, mitä on tapahtunut. Uskontoinstituutio sen sijaan vertautuu lakiin, joka väittää tietävänsä mikä on oikein ja väärin. Tämä analogia jää kuitenkin vajaaksi, koska uskonolla on muitakin tärkeitä funktioita. Esimerkiksi antiikin kaupunkivaltioissa uskonto oli myös ja ehkä ennen kaikkea yhdistävä, sosiaalista pääomaa luova instituutio.

Samalla uskonto oli myös ulossulkeva. Ja siinä on lienee se kohta, johon uskontokritiikki voisi iskeä. Toki ihmiset saavat ryhmittyä niin kuin haluavat, mutta jollain -- kieltämättä hyvin abstraktilla -- tasolla tuollaiset "me ja ne", sisäryhmä/ulkoryhmä -ajatukset ovat vastenmielisiä, jos "meillä" on valta päättää "niiden" elämästä.

Toisaalta, jos uskontoihin yleisesti kuuluvaa kultaista sääntöä noudatettaisiin, mitään toiseusongelmaa ei edes olisi.

Tiedemies kirjoitti...

Ööö. Minulle kelpaavat abstraktiot, jos niillä on sisältöä. Päinvastoin, en koe, että uskonnollisilla abstraktioilla on yhtään mitään sisältöä.

Tomi Ahti kirjoitti...

No, hittolainen. Haastan Googlen oikeuteen. Krapulainen tajunnanvirtani tuli julkaistua omalla nimelläni vaikka varmasti kirjauduin ulos ennen lähettämistä.

Nyt ei kai auta kuin jatkaa.

Onko siis uskonto abstraktio vailla sisältöä?

Ööö, kai se sitten on.

Jukka kirjoitti...

Nyt vasta huomasin, että tuossa ensimmäisessä kommentissani aloin minäkin taas puhua uskonnosta :) No vaikka Geenin Itsekkyydessä ei Jumalasta taideta puhua niin Dawkins puhuu siitä koko ajan.

Otso kirjoitti...

Itse olen joskus kehitellyt sellaista analogiaa, jossa tiedeinstituutio ("tietäminen") vertautuu oikeudenkäyntiin, jossa yritetään selvittää, mitä on tapahtunut. Uskontoinstituutio sen sijaan vertautuu lakiin, joka väittää tietävänsä mikä on oikein ja väärin. Tämä analogia jää kuitenkin vajaaksi, koska uskonolla on muitakin tärkeitä funktioita.

Etkäs tuossa kuvannut juuri dikotomian deskriptiivinen - preskriptiivinen? Toinen yrittää kuvata olemassaolevaa, toinen määritellä mitä pitäisi olla. Saman erottelun näkee vaikka luonnontieteiden ja insinööritieteiden välillä.

Panu kirjoitti...

Ööö. Minulle kelpaavat abstraktiot, jos niillä on sisältöä.

Sano pikemminkin, että sinulle kelpaavat abstraktiot, jotka ovat matemaattisesti mallinnettavissa ja joista voidaan johtaa järkeviä insinööritieteellisiä sovelluksia.

Toisen merkinnän kommenteissa joku intti minulle, että gravitaatio on olemassa toisella tavalla kuin Jumala. Gravitaatio on kuitenkin vain abstraktio.

Uskovainen voi sanoa, että Jumala on yhtä lailla olemassa kuin gravitaatio. Gravitaation seuraukset ovat aistein havaittavissa esim. siten, että kappaleet putoavat. Tähän uskovainen vastaa, että niin ovat Jumalankin olemassaolon seuraukset: Jumala määritellään tietoisena tahona, joka on luonut koko maailmankaikkeuden, eli tyypillisellä uskonnollisen runouden vertauskuvalla koko maailmankaikkeus ylistää sinua, Jumala. (Tai kuten kelpo tähtitieteilijämme vitsaili, maailmankaikkeuden on luonut kosminen fysiikanopiskelija Qluuluulq gradunaan, eli siis: tähdet ja tähtisumutkin huutavat Qluuluulqin kunniaa.)

Nyt vain täytyy todeta, että Jumala ei ole mallinnettavissa matemaattisesti, joten Hän on huono hypoteesi, eikä Hänestä myöskään saa johdettua käyttökelpoisia insinööritieteellisiä sovelluksia.

Panu kirjoitti...

Siis piti vielä sanomani, että gravitaatio on hyvä abstraktio, koska sitä voidaan käsitellä laskennallisesti.

Gravitaatiokäsitys, siis gravitaatio-nimisen abstraktion sisältö, on kuitenkin muuttunut teorioiden muuttuessa: relativistinen tulkinta gravitaatiosta näkee sen ennen kaikkea massan vääristävänä vaikutuksena aika-avaruuteen, ja gravitaatio vetovoimana miellettäneen relativistisesti pikemminkin tämän vääristymän synnyttämäksi artefaktiksi kuin "oikeaksi" voimaksi.

Tiedemies kirjoitti...

Nyt vain täytyy todeta, että Jumala ei ole mallinnettavissa matemaattisesti, joten Hän on huono hypoteesi, eikä Hänestä myöskään saa johdettua käyttökelpoisia insinööritieteellisiä sovelluksia.

Juuri näin.