sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Running Man.

Sairastuin keuhkoputkentulehdukseen suunnilleen syksyisen konferenssimatkani aikoihin, ja juokseminen jäi. Toipuminen kesti yli kuukauden, ja siinä vaiheessa rutiinit olivat muuttuneet ja sää vaihtunut niin radikaalisti, että harrastuksen aktivoiminen lykkääntyi. Siitä on nyt neljä kuukautta, ja tänä aikana ainoa liikunta, jota olen säännöllisesti harrastanut, on leuanveto.

Nyt aion kuitenkin laittaa lenkkikengät jalkaani. Ulkona on -5 astetta ja puolipilvistä. Kävelytie on aurattu ja hiekoitettu. Aion juosta aluksi tänään vain noin neljä kilometriä ja varaan aikaa reilu puoli tuntia.

2 kommenttia:

Tiedemies kirjoitti...

Kunto olikin heikompi kuin odotin. Juoksin vain noin 3 kilometriä noin 20 minuutissa. Askellus liukkassa lumessa on nilkoille raskaampaa kuin odotin.

Mikko kirjoitti...

Se on mielenkiintoista, kuinka kuntoilussa ja muussakin rutiinin (uudelleen)aloittaminen on aina todella paljon vaikeampaa kuin sen ylläpitäminen.