maanantai 11. tammikuuta 2010

Paluu Arkeen.


Palasimme perheen kanssa viime yönä Fuerteventuralta. Matka oli miellyttävä. Kanariansaarten ilmasto on kuiva ja talvella sataa hyvin vähän. Nytkin, kun oli poikkeuksellisen sateista, sää oli suomalaisen mittapuun mukaan lähes kuiva. Sade - jota tuli parina päivänä muutamia millejä - ei päiväsaikaan oikeastaan edes kastellut maata. Suurimman osan ajasta paistoi aurinko ja lämpötila oli noin 23 astetta.

Luin matkalla Reynoldsin Redemption Arkin ja Absolution Gapin. Tarina latistui lopussa ja tässäkin - kuten jostain syystä usein käy - trilogian keskimmäiset osat olivat parhaimmat. Aloitin sitten jonkinlaisesta velvollisuudentunnosta lukemaan myös Hyperion-sarjan viimeistä osaa, alku oli lupaavampi kuin odotin. Simmonsin teksteissä tuntuu olevan sellainen ominaisuus, että odotukset, joita edellisen kirjan perusteella on syntynyt, eivät koskaan oikein vastaa todellisuutta. Reynolds oli ennalta-arvattava jopa tylsyyteen asti, yrittäessään virittää tunnelmaa ja "paljastuksia" juonessa, mutta Simmons ei edes yritä, vaan tekee jotain muuta. Pidän Simmonsia edelleen vähän turhan sliipattuna, Reynoldsin rosoinen ja jopa jäykkä tyyli vetoaa insinöörin sydämeeni. Siinä juuri Absolution Gap epäonnistuu lopuksi, yrittäessään olla jotenkin yllätyksellinen ja ehkä jopa jotenkin kantaaottava.

2 kommenttia:

Otso kirjoitti...

Itse viehätyin suuresti niistä ikuista rataansa telaketjoilla kulkevista katedraaleista. Mutta olenkin aina ollut heikkona absurdin suuriin (maalla) liikkuviin vehkeisiin. Ja se silta!

Lopetus toi hiukan mielikuvaa, että sitä ei oltu ihan mietitty sarjan alusta asti, vaan homma piti nyt vaan jotenkin vetää kasaan. Voi olla, että se oli koko ajan suunniteltu, mutta siinä tapauksessa sarjassa olisi ollut pientä kehittämisen varaa.

Tiedemies kirjoitti...

Lopetus toi hiukan mielikuvaa, että sitä ei oltu ihan mietitty sarjan alusta asti, vaan homma piti nyt vaan jotenkin vetää kasaan. Voi olla, että se oli koko ajan suunniteltu, mutta siinä tapauksessa sarjassa olisi ollut pientä kehittämisen varaa.

Minulle tuli kuva, että lopetus oli täysin deus ex machina, että kirjailija oli kirjoittanut itsensä niin totaaliseen umpikujaan ja luonut sellaiset jännitteet, ettei osannut sitä purkaa. toinen vaihtoehto on, että Reynolds on kirjoittanut jo aiemmin joitain samaan maailmaan sijoittuvia novelleja, jotka sijoittuvat tulevaisuuteen ja potentiaaliset ristiriidat piti ratkaista jotenkin.

Katedraaleista ja sillasta olen samaa mieltä. Idea uskonnollisesta monomaanisuudesta ja epäilystä vetosi minuun, mutta Quaichen kirkko oli minusta hieman halpa antiuskonnollinen kikka.