perjantai 4. joulukuuta 2009

Akateeminen itku luentokauden päätteeksi.

Opetuksen syyskausi päättyi tänään ja jatkuu vasta helmikuun lopulla. Minulla on siis yli kaksi kuukautta aikaa tutkimukselle; työn alla on kolme julkaisua. Hyvä jos saan niistä yhden tehtyä valmiiksi tuona aikana.

Tutkimus ilman kunnollista ryhmää ja rahoitusta on jonkinlaista diletantin puuhastelua. Etsin helposti implementoitavia, todennäköisesti toimivia parannuksia ja yritän hioa metriikkoja, joilla luotettvaasti vertailla erilaisia toimenpiteitä. Kyse on hyvin vähäisistä viilauksista ja teoreettinen anti on tyypillisimmillään sellainen, että kaksi olemassaolevaa lähestymistapaa osoittautuu ekvivalenteiksi tavalla, joka on ilmeinen kunhan asian postuloi selkeästi. Tai että on olemassa tilanteita, joissa käytetty menetelmä on varmasti optimaalinen; tällainen tulos on mielenkiintoinen, mutta sen relevanssi käytännölle on silti usein kyseenalainen.

Kuulin huhun - tai siis, kuulemani huhun mukaan se ei ole edes huhu, vaan tosiasia - että ns. tenure track-järjestelmään on ujutettu vaatimus vuoden mittaisesta tutkijavaihdosta ulkomaille post-doc vaiheessa. Huhun mukaan asia on siis jo aivan virallisesti päätetty, mutta minä en ole mistään virallisesta lähteestä tällaista kuullut. Jotenkin kuvittelisin, että esimiesten tulisi jonkin verran pitää meteliä asioista, joita työntekijöiltä tullaan tulevaisuudessa edellyttämään.

Suomalainen akateeminen kulttuuri on muuttunut jo sinä lyhyenä aikana, jonka itse olen sen syrjässä ollut. Yksi suuntaus, johon täällä on menty, näyttäisi olevan että tutkijoiden pitäisi olla jonkinlaisia moniosaajia, ei ainoastaan tutkimuksen substanssin ja fokuksen sekä opetuksen suhteen, vaan lisäksi pitäisi omistaa jokin maaginen reikä, josta voi taikoa rahaa. Nyt pitäisi lisäksi välissä olla ulkomailla (tai mielellään ulkomaalainen).

Sinänsä monissa näissä asioissa (ainakin poislukien se maaginen rahareikä) on pointtia tutkimuksen laatua arvioitaessa, mutta ne ovat kuitenkin vain korrelaatteja, jonkinlaisia proxy-muuttujia, jotka ceteris paribus indikoivat laatua. Sensijaan, kun niistä tehdään eksplisiittisiä mittareita, täytyy aloittelevien tutkijoiden ottaa näistä tavoitteita, ja uusia, vahvempia riippuvuuksia astuu tilalle.

Ilmiö on hieman samanlainen kuin Philipsin käyrässä. Kun rahan määrää markkinoilla ei ole manipuloitu inflaation aikaansaamiseksi, työttömyyden ollessa matalalla on esiintynyt inflaatiota ja työttömyyden ollessa korkealla deflaatiota. Tästä vedettiin johtopäätös, että aiheuttamalla inflaatiota (=painamalla rahaa) voidaan parantaa työllisyyttä.

Tahtoisin urputtaa jotain siitä, miten asiat tehdään oikeasti hyvissä ulkomaisissa yliopistoissa, mutta en viitsi. Ymmärrän toki, että suomalaisessa periferian pikkuyliopistossa ei voida pelata samoilla eväillä, mutta kiristämällä ruuvia ja vaatimalla enemmän epäolennaista renkaiden läpi hyppimistä ei todennäköisesti saada aikaan laatua.

En sinänsä ole mitenkään harmissani siitä, jos minun oletetaan lähtevän ulkomaille; mielelläni sen teen, kunhan sen voi hoitaa pätkissä. Esimerkiksi eteläisellä pallonpuoliskolla on paikkoja, joissa viihtyisin hyvin talvisin muutaman kuukauden hoitaen tutkien ja ehkä opettaen. Epäilen kuitenkin, että samalla oletetaan, etten tarvitse tuolta ajalta palkkaa ja että minun täytyy hoitaa koko homman rahoitus kokonaan itse. Lisäksi organisaation intressissä ei edes ole päästää minua mihinkään pidemmäksi aikaa, koska opetushenkilökunnasta on selkeästi pulaa.

Näinollen epäilen, että koko systeemi tullaan tekemään tähän vain, jotta meitä voitaisiin roikottaa löysässä hirressä ja kyykyttää entistä enemmän. Aika näyttää miten todellisuudessa on. Parempi olla pessimisti, sillä pessimisti ei pety.

Lopuksi korostaisin vielä, että kyllä minustakin kansainvälisyys jne. ovat hyviä asioita, mutta ne ovat indikaattoreita. Näiden juttujen ottaminen tavoitteiksi on sama kuin yritettäisiin sulattaa jäätä järvestä pitämällä tulitikkua lämpömittarin alla.

8 kommenttia:

Eufemia kirjoitti...

No ilmankos. Ihmettelinkin Koneen Säätiön tämänvuotisia rahoituspäätöksiä läpikäydessäni, että mistä tässä on kyse:

Post doc -pooli 900.000 €
Osallistuminen seitsemän suomalaisen apurahasäätiön yhteiseen apurahapooliin. Poolista rahoitetaan suomalaisten tohtoreiden tutkimustyötä ulkomailla.


(Onneksi minulla ei ole lapsia.)

Eufemia kirjoitti...

Jaahas: http://www.skr.fi/default.asp?docId=16542

Mikko kirjoitti...

Pessimistinä oleminen on perseestä. Kun esität asiasi, kukaan ei usko, ja kun sitten käy juuri niin kuin ennustit, niin ihmisiä vituttaa ja ne lyövät turpaan jos menet sanomaan kuinka varoitit asiasta jo viisi vuotta sitten ja kuinka he eivät silloin kuunnelleet. Voisin lisätä tähän jotain siitä kuinka monta vuotta sitten jo varoitin yliopistouudistuksen seurauksista, mutta en viitsi.

Jarno Virtanen kirjoitti...

Aika väsynyt hokema muutenkin tuo, että "pessimisti ei pety", koska kyllähän pessimistikin pettyy, jos asiat menevät vastoin omia toiveita.

(Ja siksi toisekseen tuskin tämäkään perusasenne on varsinaisesti valittavissa.)

Juha Kettunen kirjoitti...

Pessimismiä käytetään tässä kepeässä kirjoituksessa varsin huolettomalla tavalla, mutta kurttuotsailisin silti hieman ja muistuttaisin, että pessimismi on yhtä irrationaalinen elämänasenne kuin optimismikin. Saahan sitä välillä piehtaroida tunteissaan ja joko sääliä itseään tai sitten odottaa mahdottomuuksia, kunhan ei oikeasti suunnittele tulevaisuuttaan kummankaan ääri-ismin varaan. Eikä Tiedemies sellainen persoona olekaan.

Ennustan kyllä, yliopistomaailmaa jo kotvan aikaa nähneenä, että tutkijan ura alkaa ennen pitkää tuntumaan Tiedemiehelle yhtä hyvältä kuin jääpuikko p...ssä - se on vain ajan kysymys. Pitäisi olla joko huomattavasti vasemmistolaisempi tai huomattavasti konservatiivisempi sopeutuakseen yliopistotutkijaksi pitkällä tähtäimellä.

Tiedemies kirjoitti...

Käytin tuossa "pessimismiä" kepeästi; Juha on tämän suhteen oikeassa. Pyrin oikeastaan vain arvioimaan erilaisia skenaarioita ja varautumaan riskeihin.

Minä koen yliopistomaailman tämän hetken suurimmiksi riskeiksi - jotka ovat jo osin realisoituneet - erilaiset sellaiset prosessit, jotka siirtävät tutkimuksen ja opetuksen tavoitteita epätarkoituksenmukaiseen suuntaan. "Pessimismillä" ja pettymyksen välttämisellä tarkoitin yllä sitä, että se vähä mitä pystyn omaan työnkuvaani vaikuttamaan, koetan suunnata sitä niin, että tällaiset prosessit aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa.

tommi kirjoitti...

Tehokkuus tarkoittaa useimmille juuri tuota, että se, jolla on valta etukäteen, kampittaa toiset mittareilla.

Ensinnäkin mittarit hyödyttävät ihmisiä eri tavalla, eli ne hajottavat joukot ajamalla viholliset toisiaan vastaan.

Toiseksi ne luovat ylimääräisen tason päätösten ja kohteiden väliin. Kohteet voivat riidellä mittareiden validiudesta, reiluudesta, olemassaolosta, lukumäärästä, filosofiasta jne. ja kaikki tämä on pois mittarin takana olevan päätöksen arvosteluun käytetystä ajasta ja vaivasta.

Lisäksi mittari edustaa objektiivisuutta erityisesti asettajilleen ja niille, joita mittari hyödyttää entiseen tilanteeseen verrattuna. Mittareiden vastustajien pitää erikseen perustella miksi mittari tai mittaaminen ei ole tässä asiassa rationaalista tai miksi se edes olisi millään tavalla ongelma.

Tiedemies kirjoitti...

Tommi, se, että kommentaattorit jatkuvasti itkevät sanan tehokkuus propagandistisesta väärinymmärtämisestä, on puuduttavaa, koska esimerkiksi googlettamalla sanaa "tehokkuus", kaksi ensimmäistä osumaa antavat sanalle selityksen, joka vastaa käyttämääni merkitystä.

Mielestäni on vain kohtuullista, että pidän kiinni tulkinnasta, että tehokkuus on sitä, mitä googlen mielestä relevanteimmat sivut sanovat. Minä en voi sille mitään, että ihmiset eivät halua katsoa googlesta tai vaikka sanakirjasta, mitä taloudellinen tehokkuus on.

Minä vastustan noita mittareita nimenomaan siksi, että ne synnyttävät tehottomuutta.