tiistai 17. marraskuuta 2009

Sokea kanakin löytää jyvän.

Jatkuva urputukseni perusterveydenhuollon tilasta Tampereella on todennäköisesti puuduttavaa ja typerää luettavaa. En tiedä olenko korostanut riittävästi - tai peräti liikaa - että kokemani puutteet liittyvät lähes yksinomaan terveyskeskuksiin ja omalääkärijärjestelmään. Esimerkiksi neuvolajärjestelmä ja erityisesti korvayksikkö ovat toimineet moitteettomasti.

Kävin eilen iltapäivällä hakemassa nuoremmalle pojalle H1N1-rokotteen. Kuten aamulla uumoilin, jono oli iltapäiväksi kadonnut. Meinasin jo lähteä kotiin kun näin väkijoukon, mutta terveydenhoitaja kertoi, että ihmiset olivat odotushuoneessa vain odottamassa rokotuksen jälkeen komplikaatioiden varalta. Piikin sai parissa minuutissa, mutta suositus oli, että odottamattomien allergisten reaktioden varalta lasta tarkkailtaisiin odotushuoneessa 10-15 minuuttia.

Tänä aamuna kävimme kontrollikäynnillä korvayksikön korvalääkärillä. Kyseessä on ilmeisen asiantunteva vanhempi herrasmies, joka osaa käsitellä lapsia hyvin. Hän kysyy aina samat taustoittavat kysymykset ja tarkennukset, on lukenut sairaskertomukset ja vastaa kaikkiin kysymyksiin. Nuoremmalla pojalla todettiin molemmissa korvissa jonkin verran eritettä ja lisäksi jonkinasteinen tulehdus. Tulehdus pitää hoitaa pois, mutta lääkäri piti todennäköisenä, että edessä on toinen tympanostomia, sillä korviin on kehittymässä selvästi kuuloa haittaava liimakorva. Kontrollikäynnillä asia selviää.

11 kommenttia:

samuli kirjoitti...

Onko lääkäri ehdottanut kitarisojen poistoa?

Poikamme sairasti noin 2-vuotiaana vuoden sisällä kahdeksan korvatulehdusta, jotka loppuivat kitarisojen poistoleikkaukseen.

Tuubien laittamista lääkäri piti poikamme tapauksessa turhana. Syytä tähän en muista.

Tiedemies kirjoitti...

Kyllä, vanhemalla pojalla tehtiin molemmat (putkitus + kitarisojen poist) kerralla vajaa vuosi sitten. Nuoremmalla pojalla asia tarkastetaan samalla, asiaa ei voi oikein selvittää pintapuolisesti. Edellisen putkituksen yhteydessä nuoremmalla pojalla ei poistettu, mutta hän oli silloin vain vähän yli vuoden.

Kummallakin on putkitusta pidetty tarpeellisena, koska välikorvaan kertyy sitkeää nestettä (eli ns. liimakorva) myös silloin, kun tulehdusta ei ole, ja tämä heikentää kuuloa selvästi.

Tämä korvalääkäri oli ymmärtääkseni sitä mieltä, että pelkkien toistuvien tulehdusten hoitoon putket ovat turhat, eli tuo nesteen kertyminen on se miksi ne laitetaan. Siis jos laitetaan, tilanne tosiaan tarkastetaan vuoden vaihteen jälkeen, ja jos nestettä on edelleen, niin putkitus.

Timo kirjoitti...

Hmm, luotan tämän blogin kirjoittajan ja lukijoiden harkintakykyyn varsin paljon. Siispä nyt aihetta sivuten pyydän teitä analysoimaan seuraavaa blogia: http://nwohavaintoja.blogspot.com/
kenties jo sinällään eräänlaisena ilmiön ilmentymänä. Itse en pysty kovinkaan nopeasti luomaan sen sisällöstä itselleni sellaista mallia, että pystyisin suhtautumaan blogiin jollakin ehyellä tavalla.

Tunnen tavallaan kyllä ihmistyypin joka ruokkii elämäänsä ja omanarvontuntoaan salaliittoteorioilla yms. mutta silti...

Tiedemies kirjoitti...

Vilkaisin sivua pikaisesti. Kirjoittajien täytyy joko vitsailla tai sitten lääkitys on pielessä.

Timo kirjoitti...

Näinpä, paljon mielipideasteen "paskanjauhantaa" ilman mainittuja lähteitä. Esimerkiksi influenssasta väitetään mitä merkillisimpiä asioita... Mitä ei välttämättä ole mahdollista toteen näyttää oikein mitenkään.

Joka tapauksessa osa pointista oli kyseisen blogin kävijämäärä ja mahdollinen lukijakunta. Esimerkkinä elokuva 2012 (uskomatonta kuraa) on maailmanlaajuisesti saanut suurehkon ja suht äänekkään ihmismassan pelkäämään maailmanloppua. http://www.uusisuomi.fi/viihde/73735-maailmanloppu-2012-pelottaa-%E2%80%9Dolen-kurkkua-myoten-taynna%E2%80%9D (Linkki vain kertomaan mistä on kyse, tuossa ei sinällään käsitellä aihetta kovin hyvin.)

Esim. meedioiden "ammattikunta" pärjää Suomessakin oikein hyvin, suhteellisen korkeasta sivistyksestämme huolimatta. (Taitavat olla todella taitavia antamaan ihmisille sitä mitä he haluavat.)

Lääkitykseenkään on paha viitata, syystä että (2 linkkiä): http://ircquotes.fi/?133146
http://www.dianacooper.com/index.php?option=com_content&task=view&id=334&Itemid=174
Ihmisillä on taipumus ja halu uskoa asioita x_o.

On kerrottu miten riskiryhmiin kuulumattomat mummelit ovat "kirkuneet" jonossa poistettaessa miten heidät näin ajetaan kotiin kuolemaan...

Nojoo, taisin jo menettää pointin itsekin, jos sitä koskaan olikaan... Anteeksi häiriö, jatkakaa!

Kumitonttu kirjoitti...

Mitäs pidät tämän sokean kanan kirjoituksesta?

Tiedemies kirjoitti...

Ihmisillä on halu ja taipumus uskoa väittämiä, jotka ovat älyttömiä, se on totta. Yleensä nuo väittämät ovat jotenkin toisistaan riippumattomia ja ihminen, joka uskoo jotain älytöntä - kuten vaikka että rokotukset aiheuttavat autismia tms. - ei yleensä ole hullu.

Sensijaan kun joku lähtee rakentelemaan isompaa "teoriaa" siitä, miten kaikki liittyy kaikkeen ja kuinka jokin salaliitto on kaiken takana, kyse on yleensä selvästä paranoidisuudesta ja useimmat sellaisia salaliittoteorioita rakentelevat ovat yksinkertaisesti mieleltään sairaita.

En nyt viitsi mainita nimiä tai aatteita, mutta erään itsekin tietyssä mielessä symppaamani aatesuuntauksen kannattajissa tuntuu olevan näitä salaliittoteoreetikkoja aivan tavattomasti.

Tiedemies kirjoitti...

Kumis: Asia ratkeaa evidenssin avulla normaalin tutkimuksen keinoin. Asian politisoituminen on mennyt överiksi, ja se, että joku MOT tekee asiasta jutun, on itselleni riittävä indikaatio olla ottamatta vahvaa kantaa asiaan.

Luin mainitun "kritiikin", so. alkuperäisen tekstin "On the credbility"&cetera nopeasti läpi, ja kritiikki ei ole niin vahvaa kuin kommenteissa annetaan ymmärtää. Mallien puuttellisuus on muutenkin yleisesti tunnustettu tosiasia, jota mielestäni käytetään poliittisesti väärin.

Jos kohta, niin käytetään tietysti mallejakin. Minusta kuitenkaan kritiikki ei pääsääntöisesti ole kohtuullista eikä asiallista. Suurin osa lukemastani denialistien kritiikistä perustuu joko tahattomaan, tai pahempaa, tahalliseen väärinymmärrykseen.

Panu kirjoitti...

Sensijaan kun joku lähtee rakentelemaan isompaa "teoriaa" siitä, miten kaikki liittyy kaikkeen ja kuinka jokin salaliitto on kaiken takana, kyse on yleensä selvästä paranoidisuudesta ja useimmat sellaisia salaliittoteorioita rakentelevat ovat yksinkertaisesti mieleltään sairaita.

Häijy kysymys: Missä määrin marxismi on yksi tällainen salaliittoteoria, tai kenties salaliittoteoriapohjaisen politiikanteon ja poliittisen ajattelun valtavirtaistaja? Silloin aikoinaan kun raivosin ruotsalaisista feministeistä, tulin huomanneeksi (vaikka en sanonut sitä ääneen), että ao. feministien mielestä pelkkä poliittinen mielipide ei kelvannut, vaan sillä mielipiteellä kuului aina olla jokin iso aatteellinen rakenne taustallaan. Riikinruotsalaisessa poliittisessa kielessä sanalla småtyckare on hyvin negatiivinen sävy, se tarkoittaa ihmistä, jolla vain on mielipiteitä, joka vain tycker att asiat ovat näin tai noin, mutta jolla ei ole isoa kollektiivia takanaan. Mietin, johtuuko tämä siitä että marxilainen, kommunistinen tai vasemmistolainen politiikantekemisen tapa on niin lävistänyt koko poliittisen kentän, että kaikilla kuuluu olla iso teoria ja kollektiivi mielipiteidensä takana, kun kerran marxilaisillakin on. Ja edelleen mietin, onko salaliittoteoreettisen ajattelun nykyisen suosion takana tämä sama ajattelutottumus, että ei ole mahdollista vain olla hassua mieltä yksittäisistä asioista, vaan hassut mielipiteet kuuluu sitoa osaksi suurta teoriaa ja visiota.

Panu kirjoitti...

ao. feministien mielestä pelkkä poliittinen mielipide ei kelvannut, vaan sillä mielipiteellä kuului aina olla jokin iso aatteellinen rakenne taustallaan.

Tarkoitan siis, että feministit perustelivat täysin järjettömien salaliittoteoreettisten väitteiden levittämisen ja hyväksynnän tällä: ei riitä että olet sitä mieltä että naiset saavat epäoikeudenmukaisen vähän liksaa, vaan sinun pitää myös uskoa, että on olemassa organisoitunut maailmanpatriarkaatti, joka ei halua sinun saavan lisää liksaa, koska olet nainen. Ei riitä että sinulla on poliittinen mielipide, vaan sinulla pitää olla myös ideologinen rakenne (= salaliittoteoria), jonka puitteissa voit tulkita omat poliittiset issuesi tai grievancesi osaksi maailmaa hallitsevaa suurta yleisepäoikeudenmukaisuutta.

Onko politiikassa aina ollut kyse siitä, että siinä vain valitaan se salaliittoteoria, johon itse uskotaan? Vai onko politiikan salaliittoteoretisoituminen seurausta siitä, että vasemmistopuolta on niin pitkään hallinnut marxilainen = salaliittoteoreettinen maailmankuva?

Tiedemies kirjoitti...

En usko, että marxilaisuus on niinkään syy kuin oire jostain yleisinhimillisemmästä.

Asian voi selittää vaikka kuinka monella tavalla, mutta yksi lähtökohta on ihmisen tapa liittää "tarkoitus" kaikkeen. Ympäristön ennustamattomuus on helpompi selittää salaliitolla ja/tai henkiolennoilla tai jumalilla kuin monimutkaisuudella.

Esimerkiksi säätilan vaikea ennustettavuus on seurausta ilmakehän monimutkaisuudesta jne, mutta tätä on vaikea ymmärtää joten on helpompi selittää, että sateen jumala antaa sateen, jos tanssimme tai uhraamme.

Poliittisen järjestelmän monimutkaisuus ja yksilöiden preferenssien hajonta ja muut erot johtavat siihen, että on vaikea ennustaa minkälaiseksi yhteiskunta muodostuu pitkällä aikavälillä. Marxilainen tms. "välttämättömyyden" retoriikka, johon vielä sisältyy yksinkertaistava maailmanselitys, vetoaa ihmisiin juuri siksi.

Ihmisten epävarmuus omasta tulevaisuudesta työpaikkojen, sairauksien, jne. suhteen saa ihmiset janoamaan jotain selitystä sille, miten asiat ovat.

Kuten sanoit, feministit ovat typistäneet ne prosessit, jotka viime kädessä voitaisiin lähes tyhjentävästi selittää yhtäältä miesten ja naisten erilaisilla preferensseillä ja toisaalta työnantajien kokemalla epävarmuudella, pelkäksi "patriarkaatin sorroksi".

Politiikka on demokratiassa aina tätä siksi, että ihmiset eivät halua tyypillisesti nähdä kokonaisuutta joukkona mekanisemja, joita on vaikeaa tai mahdotonta säätää. Edustuksellisen demokratian idea on, että demokratia saadaan toimimaan siitä huolimatta välttävästi.