perjantai 13. marraskuuta 2009

Kirjoista.

Luin hiljattain Alastair Reynoldsin esikoisromaanin Ilmestysten Avaruus. Suomennos tarttui käteeni kesällä. Omistaja tietäköön, että se on edelleen hyllyssä ja hyvässä kunnossa, palautan sen kyllä pian. Säännöllisellä kirjastovierailullani lainasin myös "etko-osan" (engl. prequel) Kuilukaupungin, jonka suomennos on jaettu kahteen osaan. Allergiani suomennoksia kohtaan on helpottanut. Paikkaan sittemmin yleensä häiritsevää nimiavaruuden sotkeutumista selvittämällä alkuperäiskieliset termit erikseen.

Tunsin aiemmin syvää epäluuloa Reynoldsia kohtaan siksi, että tämä on melko lyhyessä ajassa kirjoittanut monta pitkää romaania. Ennakkoluuloni oli kuitenkin pääosin virheellinen. Reynolds on selvästi saanut vaikutteita "klassikoista" ja esimerkiksi huomaan taustalla jonkin verran Lovecraftin vaikutusta. Viittausten ja merkitysrakenteiden kanssa ei kuitenkaan kikkailla samaan tapaan kuin esimerkiksi Simmons tekee, vaan ne ovat yleensä hyvin selkeitä ja suoraviivaisia. Esimerkiksi viittaukset Caleuche-myyttiin ovat juuri sitä, miltä ne näyttävät.

Muutama todella omituinen piirre kuitenkin on, ottaen huomioon Reynoldsin taustan astrofyysikkona. Esimerkiksi aikadilataation vaikutus kommunikaatiosignaalien doppler-ilmiöön oli mielestäni ymmärretty täysin väärin, ikäänkuin liikkuminen "lähellä valonnopeutta" olisi jokin absoluuttinen, eikä suhteellinen ilmiö. Kauhistuin suorastaan. Samaten "punasiirtymä" oli jossakin kohtaa esitetty väärään suuntaan, mutta se saattoi olla suomentajan moka.

Todennäköisesti luen loputkin Reynoldsin Revelation Space- sarjasta.

4 kommenttia:

Otso kirjoitti...

Itse en jostain syystä niin vakuuttunut Revelation Space sarjasta. Luin ne kyllä silti kaikki.

Reynoldsilta puuttuu Simmonsin kirjallinen tyyli, mutta ei toisaalta ole myöskään Banksin tai Vingen vahvaa visioa, joka kantaa teosta vaikka juoni ontuisi ja teksti olisi kökköä.

Lopputulos ei ole huono, mutta vähän liikaa "hei nyt nää ajelis pitkin galaksia ja pelastais maailmankaikkeuden möröiltä". Välillä tulee vastaan upeita yksityiskohtia (en viitsi kertoa esimerkkejä, kun en ole varma mitkä osat olet jo lukenut), mutta kokonaisuudelta olisin kaivannut jotain enemmän.

No, oikeasti hyvää avaruusoopperaa on aivan hirveän vähän, hyvä että joku tekee edes melko hyvää.

Tiedemies kirjoitti...

Reynolds ei ole varsinaisesti mikään visionääri, kuten vaikka Banks eikä mikään "tyyliniekka", kuten Simmons, mutta hän on yksityiskohtainen. Ehkä tarpeettomankin yksityiskohtainen, mutta kuitenkin.

(Vinge on minusta ollut aidosti parempi, tosin olen lukenut häneltä aika vähän.)

En missään nimessä ole vakuuttunut, so. tämän perusteella uskon jo, ettei R.S.-sarja tule olemaan mikään tajunnanräjäyttäjä. Jäin kuitenkin koukkuun. Ja, kuten sanoit, selvästi parempaa on kirjoitettu niin vähän, että ei ole paljon valinnanvaraa.

Otso kirjoitti...

Vingeltä molemmat Deepit ovat todella hyviä, mutta aiempi tuotanto tuntuu niihin verrattuna harjotustöiltä / poliittiselta propagandalta. Rainbows endiä en ole vielä lukenut.

Hyvänä avaruusoopperana on minulle suositeltumyös Peter F. Hamiltonin Void-trilogiaa. En osaa siitä vielä sanoa, mutta suosittelija on kyllä yleensä ollut järjissään.


Törmäsin juuri venäjän sanaan literaturnost, suomeksi ehkä "kirjallisuudellisuus", joka kuvaa aika osuvasti Simmonsin tapaa tehdä kovin kirjallisuudellista scifiä.

Tiedemies kirjoitti...

Törmäsin juuri venäjän sanaan literaturnost, suomeksi ehkä "kirjallisuudellisuus", joka kuvaa aika osuvasti Simmonsin tapaa tehdä kovin kirjallisuudellista scifiä.

Joo. Ei sillä, pidän siitä, mutta tuon tyyppistä tekstiä tulee sitten aina verranneeksi Umberto Ecoon, ja Simmons ei nyt ihan paini samassa sarjassa noin kirjailijana. Mielipiteeni on tietenkin tyhmä, mutta Econ kohdalla kyse on jonkinlaisesta faniudesta, joten antanette anteeksi.