torstai 24. syyskuuta 2009

90-luvun sielu.

90-lukua ei voi oikeastaan mitenkään ymmärtää ymmärtämättä sitä edeltäneen vuosikymmenen liikkeellelaittamia prosesseja. Siinä missä Scorpionsin "stadionintäydeltä sytkäreitä"-hittiä Wind of Change voi pitää 90-lukulaisen halihalinaminamin ja yleisen hippeyden ruumiillistumana, sitä kuusi vuotta varhaisempi, vielä "pintaliitävän" 80-luvun ytimessä kirjoitettu "Still Loving you" ennakoi jo tulevaa.

Voidaan oikeastaan sanoa, että 90-luku rakentui sille optimismille, joka vallitsi hetken itäeurooppalaisen kommunismin romahdettua. 90-luvulla monet nuoret uskoivat ihan oikeasti, että isoja yhteiskunnallisia muutoksia kohti parempaa voi tapahtua, jos kaikki vain olisivat kivoja. 90-luku muistutti tässä suhteessa paljon 60-lukua.

Televisiossa tuli viime viikolla dokumentti 90-luvun topless-ravintoloista. Ravintolat yrittivät tietysti parhaansa mukaan selvitä lamasta ja klassillinen menetelmä toimi ainakin alkuun. Myös tätä voi mielestäni pitää jonkinlaisena 90-luvulle leimallisena ilmiönä.

90-luvulla ilmastonmuutksestakin käytettiin nimeä "kasvihuoneilmiö".

9 kommenttia:

rebyk kirjoitti...

90-luvulla kasvihuoneilmiön voimistumisesta syytettiin jääkaapeissa ja suihkepulloissa käytettyjä aineita. Kun noita aineita alettiin korvata vaarattomilla aineilla, varmasti monelle optimistille tuli mieleen, että nyt on ongelma ratkaistu.

Ähäkutti! Hiilidioksidin määrän kasvu on käytännössä vielä suurempi ongelma! Ongelmista ei pääse ikinä eroon, vaan niitä riittää kaikille koko loppuelämäksi. Sen päälle pitäisi vielä jatkuvasti priorisoida, mitä ongelmaa kannattaisi ratkaista milläkin tarmolla ja missä järjestyksessä.

Tiedemies kirjoitti...

90-luvulla kasvihuoneilmiön voimistumisesta syytettiin jääkaapeissa ja suihkepulloissa käytettyjä aineita.

En ainakaan muista, että näin olisi väitetty. Otsonikadosta puhuttiin, mutta sen eteneminen pysäytettiin kieltämällä CFC- ym. yhdisteiden käyttö ponneaineina ja jäähdytyskoneissa. Teoriassa otsonikadon pitäisi alkaa korjautua lähiaikoina, stabiloitumisen arvioidaan tietääkseni tapahtuneen muutama vuosi sitten.

Ilmastohörhöthän (eli ns. skeptikot) ovat mm. pitäneet tätä merkkinä siitä, että koko otsonikato oli pelkkää propagandaa ja että ilmastonmuutos keksittiin tilalle, koska se ei enää purrut. Lisäksi jotkut ilmastohörhöt ovat yrittäneet esittää, että yhteyttä otsonikadon ja hiilidioksiditason välillä olisi muka käytetty argumenttina.

Ongelmista ei pääse ikinä eroon, vaan niitä riittää kaikille koko loppuelämäksi.

Tietenkin. Jokainen ratkaistu ongelma tuo esiin toisen, joka on jäänyt huomaamatta. Joskus useampia.

Tiedemies kirjoitti...

Ja siis, CFC-yhdisteiden käyttöä ponneaineena alettiin kieltää jo 70-luvulla ja freonien käyttöä kylmäaineena 80-luvulla.

rebyk kirjoitti...

CFC-yhdisteiden käyttöä ponneaineena alettiin kieltää jo 70-luvulla ja freonien käyttöä kylmäaineena 80-luvulla.

Jaa, ehkä 90-luvulla sitten nuo toimet alkoivat tehota. Jostain sitä optimismia alkoi nimittäin löytyä ilmakehäasioiden puolellekin ennen kuin hiilidioksidiongelma nousi yleiseen tietoisuuteen.

Otsonikato ja kasvihuoneilmiön voimistuminen kytkettiin muistaakseni kouluaikoinani selkeästi toisiinsa. Se oheneva otsonikerros kun oli aiemmin heijastanut osan auringon lämmöstä takaisin avaruuteen, ja ohenemisen takia maanpinnalle päätyi enemmän lämpöä. Ns. kasvihuonekaasut (hiilidioksidi ja kumppanit) sitten taas heijastavat maasta heijastuneen lämmön takaisin maanpinnalle, jos nyt oikein olen ymmärtänyt.

Matti kirjoitti...

Rebyk: Montrealin sopimus (googlaa)oli tehokas CFC-yhdisteiden käytön alasajossa.

Itse en ole ikinä kuullut, että otsonikato ja kasvihuoneilmiö sotkettaisiin toisiinsa. Tai olen toki kuullut, parilta insinööriltä jotka halusivat esitellä luonnontieteellistä viisauttaan tyhmille yhteiskuntatieteilijöille.

Mitä terminologiaan tulee, muistan että sekin olisi ollut aina selkeää, vaikka voin olla väärässä. Kasvihuoneilmiöllä on aina tarkoitettu mekanismia joka vastaa maapallon lämpöepätasapainosta, ilmastonmuutoksella lämpötilan kohoamiseen.

Tiedemies kirjoitti...

Ns. kasvihuonekaasut (hiilidioksidi ja kumppanit) sitten taas heijastavat maasta heijastuneen lämmön takaisin maanpinnalle, jos nyt oikein olen ymmärtänyt.

Kasvihuoneilmiö on harhaanjohtava termi siksi, että oikean kasvihuoneen lämpö perustuu siihen, että aurinko lämmittää lasin läpi maata, kasveja jne, ja lasi estää näiden pintojen lämmittämää ilmaa karkaamasta ulos. Tällä mekanismilla ei ole oikeastaan mitään tekemistä sen kanssa, mitä kaasuja kasvihuoneessa on, mekanismi toimii vaikka se olisi täynnä typpeä tai vaikka heliumia.

Hiilidioksidi, metaani, yms. lämmittävät ilmastoa siksi, että maapallon pinta lämpenee auringonvalon vaikutuksesta. Auringonvalon aallonpituusjakauma on suunnilleen 6000K lämpöisen kappaleen säteilyä, kun taas maapallon pinta säteilee paljon kylmempänä. Maanpinnan säteilyssä on enemmän matalampia aallonpituuksia, joita taas auringonvalossa on vähemmän.

Ns. kasvihuonekaasut (nimi on siis todellakin harhaanjohtava) absorboivat näitä maanpinnasta tulevia aallonpituuksia ja tämä lämmittää ilmaa. Ilma säteilee osan lämmöstä avaruuteen ja osan takaisin maahan. Lämpöä myös siirtyy myös ilman mukana kylmempiin paikkoihin.

rebyk kirjoitti...

Itse en ole ikinä kuullut, että otsonikato ja kasvihuoneilmiö sotkettaisiin toisiinsa.

Selvennetäänpä hiukan: minä siis kirjoitin, että nuo asiat kytkettiin toisiinsa, ei sotkettu. Onko kytkeminen sotkemista (eli otsonikato ja kasvihuoneilmiö olisivatkin kaksi toisistaan käytännössä riippumatonta ilmiötä) vai mistä tässä nyt on kyse? Sotkitko kytkemissanan sotkemissanaan :)?

Mikko kirjoitti...

Olen lukenut jostain, että monet (esim. kodinkoneita valmistavat) yritykset vastustivat voimakkaasti otsonilakia, kertoen sen vievän heidät konkurssiin. Todellisuuessa laki vain kiihdytti innovaatioita, eikä sillä ollut suurta merkitystä viivan alle. Ihmeen kaupalla Matin mainitsema sopimus saatiin aikaiseksi, ja päästöt kuriin. Tätä on käytetty argumenttina sille, että yritysten vastustuksesta ei pidä piitata. Lakimuutokset kiihdyttävät innovaatioita, jotka muuten tulevat vasta kun niille on taloudellista kysyntää. Mutta kun luonnosta on kysymys, on parempi että saamme innovaatiot nopeammin kuin hitaammin.

Theo Kurtén kirjoitti...

Yksi yhteys jota tässä ei vielä mainittu: sen lisäksi että CFC - yhdisteet aiheuttavat otsonikatoa, ne ovat myös todella voimakkaita kasvihuonekaasuja. Jos Montrealin pöytäkirjaa ei olisi, CFC - yhdisteiden (ja muiden halogenoitujen hiilivetyjen) säteilypakote olisi kohtapuolin samaa suuruusluokkaa hiilidioksidin kanssa. Otsonikatoa raktaistaessa ratkaistiin siis ikään kuin (tahattomasti) noin puolet ilmastonmuutos - ongelmasta. Toinen puolikas odottaa toki vielä ratkaisuaan...