perjantai 21. elokuuta 2009

Paluu tulevaisuuteen.

Selasin googlen adsensestä päivämääriä, jolloin sivuillani on ollut eniten kävijöitä, ja tulin tulokseen, että kirjoitukseni Uskonnosta oli luetuin (ja se oli myös yksi kommentoiduimmista) koko blogini historiassa.

Väliin tuli päivämääriä ajalta, jonka olen jo siirtänyt pois verkosta. Uudemman blogini toiseksi suosituin kirjoitus näyttäisi olevan Sananvapaus: Nyt. ja kolmantena Supervoimat.

En löydä mitään punaista lankaa noista. Mikään kirjoituksista ei ole erityisemmin ajan hermolla, eikä niissä ole samansuuntaisia teemoja. Jotain epämääräisen modernia niissä on kaikissa, mutta sen tarkemmin en osaa sanoa.

Kirjoitan tämän siksi, että haluaisin kommentteja siitä, miksi ihmiset lukevat tätä blogia. Kyse on yhtäältä pätemisentarpeesta ja toisaalta siitä, että kirjoittelen tällä hetkellä muuta ja yritän tutkia vahvuuksiani ja heikkouksiani kirjoittajana ja - anteeksi mahtipontinen ilmaisuni - ajattelijana.

12 kommenttia:

Utumies kirjoitti...

Onko paljonkin kävijöitä, noin yhteismäärältään? Katselin tuuossa, että olen omalla blogillani ansainnut jo kahdeksassa kuukaudessa 0,48 euroa... Tekee aika hyvän kuukausipalkan.

Sisältöön en osaa sanoa mittään. Mukavan Soininvaaramaista taiteilua parhaimmillaan, lähestytään asioiuta tuoreesta kulmasta.

Juho kirjoitti...

Luen blogiasi, koska tykkään lukea blogeja, joissa olen nähnyt kiinnostavia juttuja.

Palautepuolella sanoisin, että tyylisi on mukavan selkeä, joskin käytät liikaa tarpeettomia lainasanoja. Se nostaa blogisi akateemista ilmapiiriä, mutta vähentää katu-uskottavuuttasi akateemisilla kujilla. Puhumattakaan normikujista.

Tiedemies kirjoitti...

Palautetta saa toki antaa Juhon tyyliin, mutta lähinnä kiinnostaa minkälaiset teemat ovat sellaisia, joiden vuoksi luette ja minkälaiset teemat sellaisia, jotka skippaatte kokonaan.

Gc kirjoitti...

Ainoat jutut jotka joskus skippaan ovat syvälle menevä talousjutut, koska en aina tajua niistä mitään. En jaksa enää tässä elämässä opetella kokonaan uutta "tieteen"alaa. En kuitenkaan toivo, että niitä olisi vähemmän, kunhan muitakin juttuja on.
(Ennemminkin kuin mikro ja makrotaloutta opettelisin vaikka huuliharpunsoittoa, mutta ilmeisesti siinäkin pitäisi osata edes vähän musiikinteoriaa.)

Utumies kirjoitti...

Kysymys astrologeille/datanomeille meni niin kuivaksi, että poistuin koneelta juomaan eetä ja unohdin lukea narinat loppuun :D

Mikko kirjoitti...

Täällä on keskimääräistä enemmän mielenkiintoisia pointteja ja ainakin välillä aitoa yritystä ymmärtää asioita. Se on harvinaista. Näkökulma on myös jotenkin erilainen kuin itselläni, joka on piristävää.

Eniten varmaan kiinnostavat ketjut, jotka synnyttävät keskustelua. Vaikka olenkin opiskellut rahoitusta, teoreettiset talousjutut tulee skipattua. Teoreettiset it-jutut taas tulee luettua.

Teemu kirjoitti...

Tämä blogi onnistuu pääsääntöisesti jotenkin yllättämään aihevalinnoillaan, mitään linjaa ei ole ja se on ihan hyvä asia. Olennaista on tyyli, en jaksa lukea tekstiä joka vilisee asia- ja päättelyvirheitä, vaikka aihe olisi kiinnostava ja kirjoittaja samanmielinen. Mistä tulee mieleen tuttu joka pohti että pitäisi perustaa poliittinen liike jolla ei ole lainkaan sisältöä, mutta tiukka tyylitaju.

Dr. Doctor kirjoitti...

En yleensä ymmärrä itseni kanssa erimieltä olevien ihmisten perusteita. Tätä lukiessa ymmärtää usein miten älykäs ihminen voi olla ihan väärässä.

Musiikki on myös hyvää.

tikox kirjoitti...

Sehän on selvä, täällä ajatellaan rohkeasti asioita inhimillisistä lähtökohdista sen kummemmin kiihkoamatta. Sivistyssanat menee yli hilseen mutta ajatus uppoaa, ja peilaa, ellei täysin niin sitten puoliksi. Täällä "ei niin tiheästi" asutulla aluella on harvoin mahdollisuutta puhua kenenkään oikeasti hieman pidemmälle (ja laajemmin) ajattelevan sielun kanssa. Täällä sitä sitten lukee ja peilaa itseään tekstiin ja tekstiä itseensä.

Eli tavallaan psykologis inhimmillisesti värittyneiden tekstien perässä, ei matematiikan, numeraalisella eikä verbaalisella tasolla.

Panu kirjoitti...

Dr. Doctor: En yleensä ymmärrä itseni kanssa erimieltä olevien ihmisten perusteita.

Tämä muuten onkin ns. halla-aholaisuuden ydin, ja selittää hyvin miksi heikäläisten kanssa ei voi käydä dialogia. Pojot Doctorille siitä, että hän sanoo taämän suoraan, rehellisesti ja kiteytettynä.

Voin itse tietenkin nostaa häntääni toteamalla, että ymmärrän tietysti ns. halla-aholaisuuden perusteluja tiettyyn rajaan asti. Pääasiallinen syy siihen, miksi mokomaa touhua vastustan, on se, että se on luonteeltaan terrorismia, uhkailua ja pelottelua, jonka uhriksi olen itsekin joutunut. Olisin varmaan asianmukaisissa olosuhteissa aivan myötämielinen varsin ankarallekin maahanmuuttopolitiikalle, jos sitä ajettaisiin joillain muilla keinoin kuin terrorisoimalla sellaisia ihmisiä, joilla ei ole siihen mitään valtaa ja joita se ei edes kiinnosta. Ja luonnollisesti, koska olen kansainvälisen firman palveluksessa ja tuon tälle maalle ja kansantaloudelle niitä valuuttataaloja, joilla tämä lysti rahoitetaan, olen sitä mieltä, että tämän maan viranomaisilla on myös velvollisuus huolehtia minun ylhäisyyteni turvallisuudesta, eli panna kuriin kotimaiset terroristit, tarvittaessa vaikka pippurimurskalla täytetyillä dum-dum-luodeilla. Suoraan sanoen hieman potuttaa maksella kaiken maailman rotudoctoreiden ja muiden apurahapummien hyysäysrahoja. On parikin kertaa käynyt mielessä, että ehkä se kova kapitalismi ei olisikaan niin paska juttu, jos sillä tavalla saataisiin roikaleet ja nettiterroristit kerjäämään elantonsa nöyrästi.

Aiheeseen palatakseni: tämä blogi ilahduttaa minua juuri siksi, että tätä lukiessa oppii ymmärtämään ja arvostamaan markkinatalouden lakeja ja kovaa tehokkuusajattelua. Kiitän Tiedemiestä siitä, että hän on antanut minulle intellektuaalisia välineitä oikeistolaistumiseen.

Tiedemies kirjoitti...

Kiitän Tiedemiestä siitä, että hän on antanut minulle intellektuaalisia välineitä oikeistolaistumiseen.

Tätä olen ihmetellyt kovasti viimeaikoina, en koe itseäni millään tavalla oikeistolaiseksi. Ja vastoin sitä, miltä minun tekstini usein kieltämättä näyttää, en ole yleisestiottaen edes esittänyt mitään erityisen oikeistolaisina pidettyjä mielipiteitä. Ellei sellaisina pidetä nykyvasemmistoon liitettyjen huonon talouspolitiikan ja väärän talousteoreettisen viitekehyksen haukkumista.

Tiedän, että olen haukkunut vasemmistoa mutta syy tähän on se karkea jako, jonka olen joskus esittänyt: Oikeisto koostuu roistoista, vasemmisto epäpätevistä tunareista.

Panu kirjoitti...

Minun pointtini onkin, että olen itse kehitellyt mielessäni uudenlaista liberaalia oikeistolaisuutta, johon täältä oppimani sopii rakennusaineeksi oikein hyvin.