maanantai 24. elokuuta 2009

Kysyntä ja tarjonta.


Luin mielenkiintoisesta ovelta ovelle kiertävästä kerjäläisestä erään tuttavani blogista. Tämä tuttavani asuu Etelä-Afrikassa.
The other night (Tuesday I think) there was a knock at the door. It was a beautiful young, white boy. He couldn’t have been younger than 16 or older than 22. He said his name was Ricardo, and he told a sad story: his mother was having financial difficulties and he is selling black garbage bags to try to help out. He looked very desperate. The bags were expensive — R50 — but I would have tried to haggle a bit but still have paid that price. However, I quickly realized that I had no cash. His desperation was terrible. He tried to persuade me to go to an ATM machine, but I refused, and he moved on to my neighbours.
Mietin asiaa ensin suomalaisesta näkökulmasta ja mitä itse olisin tehnyt, jos 16-22- vuotias nuori valkoihoinen mies olisi tullut oven taakse myymään jotain muutamalla eurolla ja esittänyt vetoavan tarinan rahavaikeuksissa olevasta äidistään. Todennäköisesti olisin olettanut, että kaveri pelaa tai käyttää huumeita - tai molempia - ja kehottanut poistumaan.

Mietin asiaa ja sain yht'äkkiä samanlaisen numb3rs-valaistumisen kuin Charlie aina selittäessään. Olin kuvitellut, että kaiken järjen mukaan eteläafrikkalaisen pitäisi olla huomattavasti kyynisempi kaikenlaisten kerjäläisten suhteen. Olin ollut tässä käsityksessä myös ihan kokemusperäisistä syistä.

Potentiaalisilla kerjäläisillä on vastassaan sitä nuivempi yleisö, mitä yleisempää kerjääminen on. Toisaalta kerjääminen on sitä yleisempää, mitä paremmin sillä tienaa; näiden syistä ei tarvitse tässä välittää, voimme ajatella tämän kerjäämisen markkinoiksi. Kerjäämisen "tarjonta" riippuu olennaisesti potentiaalisen kerjäläisen vaihtoehtoiskustannuksista. Jos kerjäläisellä on vaihtoehtoisia ansaintatapoja, näihin turvaudutaan jos kerjäämisen tuottoisuus laskee. Suomalaisen kerjäläisen vaihtoehtoiskustannus on sosiaaliturva, jota Etelä-Afrikassa ei ole, joten suomalaisten kerjäläisten "tarjonta" on vähäisempää.

Tämä on kuitenkin vain toinen puoli asiasta. Kerjäläisiä on kahta ryhmää, "rehellisiä" ja "humuja". Oletetaan, että humujen vaihtoehtoiskustannus riippuu myös muusta; heidän koko sosiaaliturvansa on kuitenkin mennyt huumeisiin, joten he kerjäävät vaikka sosiaaliturvaa ei olisi. Rehelliset kerjäläiset sensijaan kerjäävät vain, jos heidän hätänsä on todellinen.

Siinä missä Suomessa ei siisti pukeutuminen ja viaton ulkonäkö auta yksinkertaisesti mitään, Etelä-Afrikassa sillä voi jopa päätyä "rehellisen" kerjäläisen kategoriaan.

1 kommentti:

Jukka Aakula kirjoitti...

Intiassa kerjäämisen vaihtoehto on esimerkiksi kenkien plankkaaminen ainakin pojilla. Juttelin parin suomalaisen kanssa Delhissä siitä, että olin plankkauttanut kenkäni jollain ihmisellä. En muista oliko kyseessä minkä ikäinen plankkaaja.

Suomalaiset nuoret pitivät tätä paljon moraalittomampana kuin rahan antamista kerjäläisille.

No tapauksesta on aikaa. Asenteet ovat muuttuneet. Kerjäläisen ja kengän plankkaajan ero on se, että edellinen on eräänlainen prostituoitu joka myy itseään muille ihmisille. Siinä missä prostituoitu yrittää olla mahdollisimman seksikäs kerjäläinen yrittää näyttää mahdollisimman surkealta. Molemmilla on huijarin katse.

Kokeilen joskus tarjota ruokaa kerjäläiselle tai plankkaajalle. Kerjäläiselle ruoka ei kelvannut koska maha oli täynnä mutta plankkaaja otti sen ilomielin vastaan.