keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Julkinen Terveydenhuolto III.

Nuorempi poika joutui sairaalahoitoon sunnuntaina erään tavalliseen lastentautiin liittyvien komplikaatioiden vuoksi.

Olen kirjoittanut aiemmin terveydenhuollon kriisistä ja esittänyt julkisen terveydenhuollon erittäin negatiivisessa valossa. Tahdon korostaa, että kritiikkini on kohdistunut nimenomaan terveyskeskusten rajapintaan ja erityisesti omalääkärijärjestelmään. Pidän näitä suomalaisen julkisen terveydenhuollon epäonnistuneimpana kokeiluna.

Julkisuudessa ja yleisönosastoilla esitetään toistuvasti erityissairaanhoidon ongelmien olevan pahempia. On mahdollista, että erityissairaanhoidon resurssipula aiheuttaa tietyissä kohdin - esimerkiksi monien leikkaushoitoa vaativien vaivojen kohdalla - jonoja ja siten merkittäviä asiakaskunnan elämänlaatuun ja jopa henkeen kohdistuvia uhkia. En tiedä, onko nimenomaan omalääkärijärjestelmän ja kunnallisten lääkäriasemien kohdalle tarkoituksella yritetty luoda "tulppaa" jatkohoidon kysynnän patoamiseksi, mutta jos näin on, niin mielestäni menetelmä on kyllä hyvin kyseenalainen.

Tällä hetkellä tilanne vaikuttaa omasta näkökulmastani siltä, että järjestelmään on luotu hyvin vähän reikiä, joista erityissairaanhoidon puolelle pääsee hoidettavaksi ja näitä reikiä pyritään tilkitsemään jatkuvasti lisää. Jos potilas kuitenkin sattuu pääsemään "livahtamaan" seulasta, hoito on tyypillisesti erinomaista. Tämä ei siis koske vain lapsiani, joiden kohdalla tämä on tullut ilmeiseksi muutamankin kerran, vaan myös muita tuttavia. Isäni joutui aikanaan jonottamaan useampia vuosia - jos lasketaan mukaan myös kaikki ne vuodet, jolloin vaivaa ei suostuttu edes tutkimaan - leikkausta, joka palautti lähes kokonaan menetetyn liikunta- ja työkyvyn käytännöllisesti katsoen täysin. En tiedä, mikä leikkauksen kustannus - itseasiassa vaihtoehtoiskustannus - oli, mutta absoluuttisesti ajatellen leikkauksen aikaistaminen vain vuodella olisi melko varmasti maksanut menetettyinä verotuloina laskien itsensä kokonaan.

Nuorempi poika on tällä hetkellä alipaine-eteisellä eristetyssä yksityishuoneessa, koska hänen sairastamansa sairaus on erittäin tarttuva ja vaikka terveelle lapselle sinänsä kokolailla vaaraton, niin no, sairaalassa nyt ei juuri terveitä lapsia ole. Laskeskellaan "lupiaskin kanteen" vähän, mitä hoito maksaa. (Huomio: tämä on estimointiharjoitus, enkä väitä, että luvut olisivat edes suuruusluokaltaan oikeita) Käytän korkokantana viittä prosenttia.

Huoneessa on PS2- pelikonsoli (poika on liian nuori siitä mitään ymmärtämään), suihkutilat, kameravalvonta, jne. Pikaisesti laskien pelkät laitteet huoneessa maksavat kymmeniä tuhansia. Varusteineen, pintatöineen, kiinteistökustannuksineen jne. mainittuun huoneeseen lienee sidottuna pääomia konservatiivisesti arvioiden 100 000 euroa, joten pääomakustannukset olisivat 5000 euroa vuodessa, alle 15 euroa päivässä.

Sairaanhoitajan palkka on mitä on, mutta arvioidaan karkeasti, että sen kustannukset kunnalle, vero- ja muut vaikutukset huomioiden olisi 2500 euroa kuussa. Hoitajia ja vastaavaa muuta henkilökuntaa on ehkä 16, samoin potilaspaikkoja, joten hoitohenkilökunnan kustannus on sairaspaikkaa kohden vähintään 80 euroa päivässä. Arvioidaan lääkärin kuukausipalkaksi 4000 euroa, se on yläkanttiin, mutta mukana on myös ylilääkäri jne, joten suuruusluokka ei ole pahasti pielessä. Leikitään, että lääkäreitä on vain yksi, joten yhtä potilasta kohden päivälle jyvittyy noin 8 euroa.

Kustannus on siis hyvin varovaisestikin arvioiden yli 100 euroa päivässä. Vuodeosastomaksu on noin 30 euroa, joten veronmaksajan pussi kevenee vähintään 70 euroa päivässä pikkumiehen hoitamisesta. Lysti ei ole halpaa, joten ymmärrän, että hoidon saatavuutta on rajoitettava. Jos minun kuitenkin pitäisi maksaa erotus itse, niin maksaisin näistä muutamasta päivästä kernaasti tuon, jos sillä varmistaisi, ettei poika joudu hengenvaaraan.

Ylläolevat luvut ovat tietenkin Stetson-Harrison-menetelmällä hankittuja. Toisin kuin terveyskeskuksessa - jonka kustannusrakennetta en käy arvailemaan - lastentautien osastolla kuitenkin jatkuvasti hoidetaan potilaita ja lääkäri seuraa tilannetta päivittäin. Ensimmäisen vuorokauden aikana, kun pojan kunto oli huono, yöpvuorossa ollut lääkäri kävi yöaikaan tarkastamassa tilanteen.

Korostan, että kritiikkini ei kohdistu terveydenhuollon henkilökuntaan, vaan organisaation tehottomuuteen. En ole juurikaan tavannut potilaisiin nuivasti suhtautunutta henkilökuntaa. Lastentautien poliklinikallekin pääsimme ongelmitta heti, kun saimme asioitua ensiavun vastaanotossa. Sekään ei tietysi sujunut täysin ongelmitta; jonon ohi kiilasi vuoronumeroista huolimatta kaksi kertaa joko juopunut tai mielenterveysongelmainen potilas. Jälkimmäisen kohdalla itselläni loppui kärsivällisyys ja tarkoituksenani oli mennä ystävällisesti kertomaan "herrasmiehelle", että tarkoitus on ottaa jonotusnumero eikä änkeä muiden edelle. Äänenpainon saattoi olla hieman epäkohtelias ja käyttämäni äänenvoimakkuus ehkä liian voimakas. Ainakin vuorossa olleen vartijan mielestä.

7 kommenttia:

Teemu kirjoitti...

Toivottavasti jälkikasvu voi hyvin.

Käsittääkseni, erikoissairaanhoito ei nyt kuitenkaan ole niin kauhean kallista (Suomessa). Siis se on kallista per potilas/päivä, mutta näitä potilaspäiviä on säännöstelemättäkin aika vähän, ei kukaan huvikseen oleile sairaalassa eli säännöstelyn tarve on pieni. Julkiset sairaalat myös pitävät hoitohenkilökunnan palkat kurissa työnantajan monopoliaseman vuoksi, voi olla että palkat ovat Suomessa liian pienet, mutta ei sellaisissa amerikkalaisissa parhaimmillaan seitsennumeroissa kirurgien palkoissa mitään järkeä ole.

Lisäksi sairaalahoito on tehokasta, se että joku on sairaslomalla puoli vuotta KELAn piikkin tai käy leikkauksessa on lähes aina kalliimpaa, vaikkei edes laskettaisi potilaan kivuilla ja ajalle mitään hintaa. Myös verrattuna vaikka jatkuvaan kuntoutukseen, melkein mikä tahansa kertaluonteinen operaatio on edullisempi.

Minulla ei ole kovin vahvaa mielipidettä siitä pitäisikö perusterveydenhuollon olla yksityistä, mutta olen tiukasti sitä mieltä että erikoissairaanhoito kuuluu julkiselle sektorille. Kilpailtu yksityinen markkina tuottaa vaihtoehtoja, hintamekanismin kautta taas kuluttajien preferenssit taas välittyvät. Erikoissairaanhoidossa tämä on mielestäni haitta eikä hyöty, potilaalle ei ole pääsääntöisesti mitään kompetenssia arvioida eri hoitoja ja toisaalta vaihtoehtoiset tarjoajat tuottavat päällekkäisyyksiä. Perusterveydenhuollossa taas potilas-hoitohenkilökunta suhde muistuttaa enemmän normaalia asiakassuhdetta. Mielestäni tämä selittää sen miksi julkinen terveydenhuolto on globaalisesti poikkeuksetta kustannustehokkaampaa, ja toisaalta sen miksi tyytyväisyys perusterveydenhoitoon on suurempi maissa joissa potilas voi itse valita yleislääkärinsä.

samuli kirjoitti...

Olin pari viikkoa sitten saattamassa vaimoa viipalekuvaukseen Turun kaupunginsairaalaan.

Hoitaja tuli käytävälle antamaan ohjeita vaimolleni ja kävi samalla kovaan ääneen läpi vaimoni oireita ja sairauksia. Istuin itse pitkän käytävän toisessa päässä ja kuulin selvästi hoitajan kaakatuksen ja niin kuulivat kaikki muutkin käytävällä istuneet.

Olen törmännyt tähän ilmiöön aiemminkin julkisella puolella.
Yksityisellä puolella en koskaan.

Mielestäni tuossa on kyse hoitohenkilökunnan asenteesta ja suhtautumisesta potilaisiin.

Jukka kirjoitti...

Samuli,

Sairasta ei käsitellä antamassasi esimerkissä todellakaan asiakkaana vaan alempana olentona (=ilman ansiota armopaloja saavana osapuolena).

Yksityissairaalassa sekä hoidettava että hoitaja ovat yleensä saavassa asemassa - toinen saa hoitoa ja toinen rahaa. Vastavuoroisuus luo ihmisten välille tässäkin jonkinlaisen siteen.

Hyvinvointiyhteiskunta ilmaispalveluineen johtaa minusta hierarkkisempaan yhteiskuntaan, koska järjestelmä ei tue vastavuoroisuuden syntymistä.

Selvää ei ole tosin ole kumpi hyvinvointiyhteiskunnassa milloinkin on herra (=kusettaja) ja kumpi palvelija (=kusetettava).

No yllä olevaa ei pidä käsittää niin, että vastustaisin kaikenlaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Varmasti tarvitaan ilmaisia ja subventoituja palveluita, mutta hyvinvointiyhteiskuntaan liittyviä ongelmia ja niitten perussyitä pitäisi analysoida rationaalisesti.

Tiedemies kirjoitti...

Minusta hyvinvointiyhteiskunta on huonosti määritelty käsite, koska se tarkoittaa eri yksilöille eri asioita.

Jonkinlaisena yhteisenä nimittäjänä eri määritelmille voidaan pitää sitä, että julkinen sektori tarjoaa joitain tiettyjä palveluita kansalaisille verovaroin kustannettuna.

Esimerkiksi vasemmistolaisemmat tulkinnat esitetään niin, että "hyvinvointiyhteiskuntaa" puretaan, jos palvelun tuottaa yksityinen sektori julkisen sijaan, vaikka maksaja olisikin valtio tai kunta. Itse pidän tällaista tulkintaa älyttömänä.

Minusta Teemu on siinä oikeassa, että erityissairaanhoidossa potilaan valinnanvara ei käänny markkinoilla mitenkään itsestäänselvästi paremmaksi hoidoksi, koska potilaalla ei ole juuri mahdollisuuksia arvioida hoidon lääketieteellistä laatua.

Jukka kirjoitti...

"Minusta Teemu on siinä oikeassa, että erityissairaanhoidossa potilaan valinnanvara ei käänny markkinoilla mitenkään itsestäänselvästi paremmaksi hoidoksi, koska potilaalla ei ole juuri mahdollisuuksia arvioida hoidon lääketieteellistä laatua."

Mutta palvelun laatua kyllä.

"Minusta hyvinvointiyhteiskunta on huonosti määritelty käsite, koska se tarkoittaa eri yksilöille eri asioita."

Ajattelen että se tarkoiitaa sitä, että varattomille annetaan palveluita subventoituna.

Ideologinen peruste on lähinnä se, että ihmisten onnettomuudet tulevat heistä itsestä riippumatta ja usein väliaikaisia. On koko yhteiskunnankin etu saada ihmiset jaloilleen.

Sen sijaan vastikkeettomuus ei sisälly välttämättä hyvinvointiyhteiskunnan käsitteeseen. Esimerkiksi juutalaiset ovat satoja vuosia ylläpitäneet eräänlaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Apua on kuitenkin annettu vain väliaikaisesti, apu on edellyttänyt taipumista yhteisön normeihin jne. Apua ei ole annettu siksi että yksilö sitä tarvitsee vaan siksi että yhteisö on vahvempi jos hetkellinen onnettomuus ei murskaa yhteisön jäsentä.

Ellei yksilö ole kyennyt ratkaisemaan ongelmiaan hänet on usein hylätty yhteisön ulkopuolelle.

Tiedemies kirjoitti...

Palvelun laatu on sekundaarinen mittari. Toki sillä voi olla suurikin merkitys yksilön kokemuksen kannalta, enkä sitä mitenkään erityisemmin väheksy.

Siinä on kuitenkin riskejä niin perus- kuin erityissairaanhoidossakin. Yksilö saattaa esimerkiksi kokea, että lääkäri palvelee "huonosti", jos tämä ei määrää jotain antibioottia tautiin, joka sitä ei vaadi. Tai vaikkapa synnytysosastolla saatetaan kokea palvelu huonoksi, jos ei tehdä sektiota kun nainen sitä pyytää.

On lukuisia toimenpiteitä, joita ihmiset haluaisivat liikaa ja joista kieltäytyminen nähdään huonona palveluna, mutta kansanterveydellisesti ja -taloudellisesti ajateltuna niistä kuuluukin kieltäytyä. Joko ne maksavat liikaa hyötyynsä nähden tai niistä on peräti haittaa. Yksilön kyky arvioida jonkin hoidon tarpeellisuutta on heikompi kuin lääkärillä.

En väitä tietenkään, etteikö yksilöillä pitäisi olla oikeutta hankkia tällaisia toimenpiteitä, mutta niitä ei pidä minusta millään tapaa subventoida ja jos nyt ajatellaan vaikka turhia antibioottikuureja, niin kyllä ne pitäisi jotenkin "estää" tai minimoida ainakin.

Modernissa yhteiskunnassa on se ongelma - tai vahvuus - että ketään ei oikein voi aikuisten oikeasti sulkea sen ulkopuolelle. Jossain paimentolaisyhteisössä tilanne on ollut toinen, mutta meillä on vähän pakko jotenkin ottaa kantaa siihen, mitä syrjäytyneille tehdään.

1900-luvun alkupuolella oli vielä ihan normaalia meininkiä kaikenlaiset irtolaislait tms., aviottomia lapsia synnyttäneitä naisia suljettiin mielisairaaloihin lopuksi iäkseen, jne jne. Tiedän toki, etteivät nykyiset konservatiivit useimmiten halua sellaiseen palata, mutta se on vähän epärehellistä. Sen ajan arvomaailmaa ei voi ylläpitää ilman jonkinasteista barbaarisuutta.

Arawn kirjoitti...

Jukka: "Selvää ei ole tosin ole kumpi hyvinvointiyhteiskunnassa milloinkin on herra (=kusettaja) ja kumpi palvelija (=kusetettava)."

Kyllä minulla oli rehellisesti sanoen vähän kusetettu olo, kun kävin yksityisellä. Halusin vain sairaslomalappusen työnantajaa varten, mutta minut ehdittiin työntää röntgeniin perusteella "mutta ehkämahdollisestisaattaahan siellä oli pikkuriikkinen hiusmurtuma". Olin siis kaatunut ja käteni oli jossain määrin kipeä ja hiukan turvoksissa, koska olin luonnollisesti ottanut kädellä vastaan ja työni on käytännössä koneen naputtelua.

Olen lentänyt turvalleni ja ottanut käsillä vastaan kymmeniä kertoja elämäni aikana, jopa pyörällä (isku lienee kovempi) eikä koskaan ole pienintäkään murtumaa tullut. En sano, että se olisi täysin mahdotonta, mutta silti syyt epäillä moista olivat mielestäni olemattomat.

Tuli oikeasti olo, että määrätään mitä vaan operaatioita, jotta saadaan asiakkaasta kupattua rahaa. En arvostanut yhtään. Ja ei, ei näkynyt mitään röntgenissä, mikä ilo kustansi 90e. Henkilökohtainen menetys tämä ei ollut, koska turma sattui työmatkalla eli firma maksaa, mutta silti nyppii vieläkin.

Toinen hauska tapaus oli yksityisellä hammaslääkärissä, kun minulta poistettiin viisaudenhammas. Se oli lähes kokonaan esillä, mutta hiukan täytyi lääkärin leikata ientä auki (ei siis niin, että olisi edellyttänyt tikkejä tai mitään). Tämä pikkuinen viilto maksoi vajaa 30 euroa. Oli oikein laskussa eriteltynä.

Täytyy sanoa, että en ole koskaan julkisella käydessäni tuntenut itseäni kusetetuksi, mutta yksityisellä käytyäni olen.

Tämä ei tarkoita, että vastustaisin yksityistä puolta. Sen olemassaolo on ok ja totta kai sillä on merkittävät etunsa, esim. että työterveyslääkärijuttujen kautta pääsee heti lääkäriin, jos on töissä. Mutta kannatan kyllä julkisen puolen säilyttämistä ja tehostamista. Tiedemies on minusta ihan hyvin argumentoinut, mitä vikoja siellä päässä on.