perjantai 31. lokakuuta 2008

Loputkin myydään.

Sinänsä ymmärrettävänä reaktiona ihmiset siirtävät rahansa pankkitalletuksiin. Näissä on tietysti se ongelma, että pörssi tms. on paitsi vedonlyöntipaikka, myös paikka, jossa liikutetaan päätäntävaltaa. Ja jos kaikki suomalaiset kotitaloudet myyvät omistuksensa pois, niin päätäntävalta siirtyy myös muualle.

Valtio on tosin aktivoitunut omistajapolitiikassa, eli vallan ulkomaiseen omistukseen ei kaikki luultavasti ole menossa. Nähtäväksi jää, onko tämä kansalaisten edun mukaista. Yleensä valtio ei omistajana tee mitään kauhean hyviä päätöksiä, vaan niissä on kaikenlaista vilunkipeliä ja poliitikkojen rent-seekingiä. Toisaalta, isot firmat harjoittavat sitä jo ihan omasta takaa. En kuulu niihin, joiden mielestä poliittisesti motivoitu rent-seeking on automaattisesti huonompaa kuin voitontavoittelun motivoima.

2 kommenttia:

Antero Kälvä kirjoitti...

Luottokriisistä vielä sen verran, että jos olen käsittänyt oikein niin ongelmana on että rahaa eli velkaa katoaa, kun kuplahinnat tulevat alas ja velkavivulla operoineita sijoittajia menee konkurssiin.

Keskuspankki taistelee deflaatiopeikkoa vastaan tyrkyttämällä pankeille uutta lainaa entistä pienemmillä koroilla.

Mitä mieltä olet siitä itävaltalaisten esittämästä kritiikistä, että ei ole järkevää yrittää korjata sijoituskuplan seurauksia tekemällä sitä samaa, joka johti kuplan syntymiseen, eli luomalla lisää "helppoa rahaa"?

Ajatellaan asiaa yhtälön
MV = PQ
kautta: sijoituskuplan puhjetessa M pienenee ja P pienenee kuplasektoreilla. Nyt pyritään harjoittamaan rahapolitiikkaa, jolla M pysyy jotakuinkin vakaana ja V myös. Jos ei oleteta, että Q kasvaa, niin tästä seuraa P:n kasvaminen jollain muilla sektoreilla eli uusi kupla.

Tiedemies kirjoitti...

Olen tavallaan samaa mieltä "itävaltalaisten" kanssa siitä, ettei ole järkeä luoda "helppoa rahaa". Korkojen painamista kovin alas (eli rahan painamista) en pidä oikeana lääkkeenä minäkään.

Olen samaa mieltä myös siitä, että ongelman takana ovat huonot investoinnit, joihin liian matalat korot kannustivat.

Luottokontraktio itsessään ei ole kauhean paha peikko. Deflaatiokaan, jos se on maltillinen (alle 2 prosenttia) ei ole mielestäni katastrofaalista, mutta sitä vastaan kannattaa yrittää taistella ainakin vähän. Deflaatiolla on epäterveitä vaikutuksia samaan tapaan kuin inflaatiollakin. Siinä missä inflaatio - erityisesti löysä raha - vääristää ja puhaltaa kuplia, deflaatio päästää ilmoja pahimillaan vääristä paikoista.

Sensijaan luottomarkkinoiden likviditeetti, siis se, että rahoitusta saa kannattaviin projekteihin ja että se on ennustettavaa, so. se, että pääomamarkkinat ylipäätään toimivat, on tärkeää turvata. Höyrypäisimmät kultapeikot pitävät "tervehtymisenä" sitä, että pankkien maksusitoumuksia ei hyväksytä ja että tuotantoketju häiriintyy aloilla, joissa mitään kysyntä- tai tarjontapuolen häiriöitä ei edes ole ollut.

Näkisin tämän kvantiteettiteoria-asian niin, että rahamäärän pienenemisen ja hintojen alenemisen pitäisi mennä käsi-kädessä ja jos tuotantoa aletaan ajamaan alas deflaation pelossa, niin silloin joku tässä yhtälössä mättää. Kupla-aloilla, kuten rakentamisessa, sen volyymin odottaisi tosin laskevan ainakin niin kauan kun myymättömien kiinteistöjen määrä alkaa selvästi vähentyä.

Rahamäärähän ei pysy vakiona jos luottokontraktio vallitsee. Tosin tässä on nyt paradoksaalinen tilanne sikäli, että käsittääkseni oikeasti ei ole menossa edes mitään luottokontraktiota. Suomessakin asuntoluottokanta kasvaa edelleen ja käsittääkseni USA:ssakin luottokanta - jos kohta ei asuntoluotto - kasvaa edelleen.